— Vaunu! kirkaisi Tai-Wang-Hang ja lähenevän läikän pelkkä näkeminen pani Tai-Maonin sormet liikkeeseen.
Tuossa tuokiossa olimme nostolaitteessa ja kiidimme kohti Tshung-Kingin kauhuja, jotka raskaina näkyivät lepäävän suurten valvojain omillatunnoilla. —
* * * * *
Ovet aukesivat käytävään. Siinä vilisi taaja punaisten joukko.
— Kansa! huusin molemmat käteni kohottaen. — Suuri Tai-Kee-Jeo puhuu nyt teille Morris-Jeon huulilla. Toverit! Minä jätän hänen neuvonantajansa, suuret Valvojat, teidän huostaanne. Viekää heidät Tai-Jeon palatsin aukioon!
Ja kansanjoukon puhjetessa ymmärtämyksen yllyttämään riemuun otin vapisevan Tai-Leonin käden omaani.
— Sinä ja Tai-Maon, sanoin ankarasti, — viekää minut Tai-Maran luokse! Kautta Kaikkeuden, katsokaa tuota laumaa! Se voisi syödä teidät elävältä ja nauttia jänteittenne rauskeesta.
Suuri Tai-Leon peitti väristen kasvonsa.
— Joudu, oi henki! hoputti hän toveriinsa katsomatta.
Me juoksimme halki valoisan soikion, sivuutimme sinne tänne ämpyilevät joukot, jotka Tai-Kee-Jeon viimeisin maine jo oli saavuttanut, ja painuimme pimeään sivukäytävään.