Ja jaksamatta odottaa hyökkäsin koneen kimppuun. Sen näkölaatalla jo vilahti naama, ja huulillani kumpusi jo hätäilevä peruutuskäsky.
Ja silloin — Tai-Maran käsi vilahti silmieni editse, näköpiiri häipyi, ja kontakti oli sormissani kuin elottoman ruumiin varvas.
— Tai-Mara! kivahdin kauhistuen. Hänen suupielessään pilkehti hymy.
— Morris-Jeon käsky on täyttyvä, sanoi hän tyynesti.
Silloin kuohuvan vihani tukehdutti määrätön kauhu. Oliko Tai-Maran armoton käsky nielevä tuon satatuhantisen joukon, joka käytävissä voittoa juhli.
— Nielköön se silloin myöskin sen aineen, jonka omistaja määräyksen antoi! huudahdin huoneesta hyökäten ja käytäväin pimeikköön painaltaen.
— Tunneliaukoille! — Tunneliaukoille! karjuin vastaani sattuville joukoille. — Etelään! — Etelään! — Jos aineenne säästää tahdotte!
Ja hämärästi muistaen kontaktineulan aseman kiiruhdin pohjoiseen, jossa ravintokeskuksen piti sijaita.
— Morris-Jeo! huuteli joku kintereilläni. — Morris-Jeo! Oi suuri Tai-Kee-Jeo, odota! — Odota! — Odota! —
Tunsin Tai-Leonin piipittävän ja Tai-Maonin syvän äänen — ja minä tiesin olevani oikealla tolalla.