— Saatana! pääsi huuliltani kammottava kirous. Ja minä lysähdin putkiston näkölaatalle hirvittävän tärähdyksen särkiessä korvakalvojani.
— Se — oli — voimakeskus —, huoahti ääni. — Katso Austriaa —
Sysimustassa pimeydessä loisti vain putkiston näkölaatan pinta. Ja sitä piirsi läntisestä huurusta maahan kiitävä musta viiru. Se oli Austrian virraton lentue.
Ja itäinen taivaanranta suoltui kohti hirvittävää lieskaa, joka jättiläismäisenä puoliympyränä sankan pilven takaa näytti valmistautuvan nielemään koko maapallon.
— Minä — kadehdin — Marsin — miestä —, läähätti ääni pimeästä. Mutta sen läähätyksen katkaisi käytävän huminasta eroittuva Lama-Noan voihkiva ääni:
— Oi ihminen, hetki on tullut. Se on Suuren Kaikkeuden tahto. "Ja niinkuin tämä tahto on singonnut solun eetterisuoneen ja pakottanut sen aineen atoomit siihen hajaantumaan, on se jälleen antava atoomien imeytyä soluun ja solun palata siihen sydämeen, josta se uudestipalaneena voi suoneen singahtaa."
— Vaikene! parkaisin pimeään syöksyen. - Tai-Jeon nimessä, Lama-Noa! —
Mutta polveni notkuivat, rintani tuntui pakahtuvan, ja minä lankesin ruumiitten kiehtovaan syleilyyn.
Oli kuin maa allani olisi tärissyt ja jostakin sen sisimmästä lähtenyt parahdus hajonnut kasvavana voihkinana elottomaan aineeseen. Ja Lama-Noan vaimeneva ääni kertasi kuin konsanaan Tshung-Kingin kulunein laatta heikolla puoli-Jacksonilla "Kaikkeuden Kirjan" kolmannen uskonkappaleen:
"Ja tämä solu on Aurinko, ja tämä atoomi on Maa, ja tämän solun matka sydämestä sydämeen on Suuren Kaikkeuden henkäys."