Kuulin kahleen loksahduksen, tunsin See-Sean kulkevan ohitseni. Mutta kun äärimmäisin voimanponnistuksin onnistuin nostamaan pääni, näin vain vilahdukselta hänen ruhtinaallisen vartalonsa, jonka lapojen alle armoton vyö oli syövyttänyt punertavan juomun.
Vielä iankaikkisuus. — Joku tempoi rajusti käsivarttani. Ja kuin unessa tajusin jonkun toitottavan:
— Numero seitsemänneljättä, orja Lao-Koo. Suuret Valvojat sallivat sinun astua eteensä.
KYMMENES LUKU
Suurten Valvojain edessä
Kulkiessamme aukeni edellämme lukematon joukko seiniä. Vaivaloisesti astelin vartijaini välissä läpi moninaisten huoneiden enkä kyennyt panemaan merkille muuta kuin niiden epämääräiset valon vaihtelut.
— Pelkää, orja! tärähti äkkiä etumieheni ääni, ja sillä hetkellä huomasin olevani laajassa suojassa, jonka seininä oli kirjava sarja mitä eriskummaisimpia valotauluja.
— Pelkää, orja! jymähti kuin kymmenestä suusta, ja silloin vasta ymmärsin, mitä minun olisi tullut pelätä. Edessäni loikoili hyllyvillä lepoverkoilla kuusi ylhäisen näköistä miestä, joista keskimäinen käsitteli herkeämättä kontaktikonetta. Äärimmäisenä oikealla piteli tavattoman pullea mies vyötäisiltä kiemailevaa naista, joka hieroskeli hänen sydänalaansa. Kaikkien muiden katseet tuijottivat minuun kuin naskalit.
— Orja Lao-Koo, aloitti jostakin ääni, ja samalla vartijan nyrkki luhisti hartiani.
Seuraavalla hetkellä olisin lyönyt hänet maahan, mutta kohtasin taempaa Rai-Sunin silmäyksen. Siinä pilkahti tuskaisa kauhistus. Ja minä laskin käteni riipuksiin.