— Vaiti! Vaiti! jyrähti jostakin, ja kaikki liikahtivat levottomasti.
— Kuka tahtoi puhua käskemättä? tärähti kuin ukkonen.
Rai-Sun heittäytyi suulleen maahan.
— Anna kärventää minut kolmen nousun helteessä, oi suuri Tai-Morris-Jeo, uikutti hän. — Anna polttaa viheliäinen ruumiini jäsen jäseneltä, oi henkeni ja ruumiini herra! Mutta salli orja Lao-Koon, joka on noussut sinua vastaan, kuolla ennen minua!
Minua inhotti tuo maassa kiemurteleva olento. Vartijani eivät sitä ehtineet estää. Kahdella askeleella olin Rai-Sunin kohdalla, tartuin häntä kainaloihin ja kohotin hänet korkealle pääni yläpuolelle. Kaksi vartijaa oli takaapäin hyökännyt niskaani, mutta minä sinkosin heidät toisella kädelläni toveriensa syliin. Inhon tunteesta oli kehittynyt äkillinen toimintahalu, ja siihen liittyi nyt poikamainen uhma.
— Tai-Morris-Jeo! sanoin äänellä, josta kunnioitus lienee ollut kaukana. — Suuri Tai-Wang-Hang ehdotti hetki sitten, että selvittäisin välini tämän viheliäisen olennon kanssa. Anna hänen nyt kuulla tahtosi ja anna hänen suunsa sanoa minulle sana, niin minä säästän auringon näkemästä hänen tutisevia koipiaan.
Rai-Sunin silmien välähdyskö vai oman puheeniko aikaansaama hämmennys oli syynä, mutta minä vaikenin ja odotin jännittyneenä.
— Vaiti! Vaiti! kuului myöhästynyt varoitus. Tai-Hudson oli hautautunut kontaktikoneen taakse, Tai-Simon töllisteli viekas ilme avoimen suun ympärillä, ja pullea Tai-Wang-Hang näytti olevan valmis purskahtamaan nauruun.
— Tämä orja ei ole Lao-Koo eikä tämä Lao-Koo ole orja, tärähti ääni. — Tai-Hudson, suuri neuvosto ei ole mitään päättänyt. Tämä mies tuodaan viipymättä palatsiin kolmenkymmenen polttajan vartioimana.
— Tapahtukoon sinun toivomuksesi mukaisesti, oi suuri Tai-Jeo, änkytti Tai-Hudson koneen suojasta, ja eriskummainen ääni toitotti: