Kävi omituinen, värisyttävä aavistus läpi huoneen. Näin vartijain riiputtavan käsiään ja tuijottavan maahan, ja Rai-Sunin luomakorva paistoi hänen hartiainsa tasalla.
— Vaiti! kertasi ääni. — Suuren Mantereen herra, Suuren ja Pienen Veden valtias Tai-Morris-Jeo on astunut Neuvoston eteen.
Seurasi masentava hiljaisuus.
— Hudson! tärähti ääni kuin yhtaikaa joka suunnalta. — Tämäkö on orja Lao-Koo?
— Oi henkiemme ja ruumiittemme herra, tämä on orja Lao-Koo, inisi Tai-Hudson.
— Ja mitä on Neuvosto päättänyt?
— Oi suuri Tai-Jeo, Neuvosto on sinun toivomuksesi mukaan tuominnut hänet ensi nousussa kedolle jätettäväksi.
— Yksimielisesti?
Tai-Simon on ehdottanut kaivoksia ja Tai-Wang-Hang on havainnut hänen lihaksensa erinomaisiksi hierontaan.
— Oi suuri armias Tai-Morris-Jeo, värähti Rai-Sunin ääni.