Kolmantena järjestelmänä on vihdoin pidettävä kaikkea, mikä on elintä ja niiden toimintaa varsinaisen aineenvaihdon yhteydessä.
Näihin kolmeen järjestelmään sisältyy kaikki, mikä tarkoituksen mukaiseen vuorovaikutukseen sovitettuna ylläpitää ihmisellisen elimistön säännöllisen kokonaistoiminnan.[2]
Minä olen koettanut sopusoinnussa kaiken sen kanssa, mitä luonnontieteellinen tutkimus jo tällä haavaa voi sanoa, ainakin suurin piirtein kuvailla tätä ihmisellisen elimistön luonnollista kolmijakoisuutta kirjassani "Sielunarvoituksista". Minulle on käynyt selväksi, että biologia, fysiologia, koko luonnontiede, mitä ihmiseen tulee, kaikkein lähimmässä tulevaisuudessa on omaksuva sellaisen käsityskannan ihmisellisestä elimistöstä, että nämä kolme jäsentä pääjärjestelmä, verenkiertojärjestelmä tahi rinta-järjestelmä ja aineenvaihto-järjestelmä sen kautta ylläpitävät koko ihmisellisen elimistön toimintaa, että niiden toiminta on joltisenkin itsenäistä ja että täydellistä elintoiminnan keskitystä ihmisellisessä elimistössä ei löydy, vaan että jokainen näistä järjestelmistä on erikoisessa suhteessa ulkomaailmaan. Pää-järjestelmä aistineen, verenkierto- eli rytmillinen järjestelmä hengitystoimintoineen ja aineenvaihto ravinto- ja liikuntoelimineen.
Luonnontieteellisiin menettelytapoihin katsoen ei vielä olla tultu aivan niin kauas, että varsinaisissa luonnontieteellisissä piireissä annettaisiin sille, mitä tässä olen esittänyt ja henkitieteelliseltä pohjalta lähtien koettanut luonnontieteeseen sovittaa, niin yleinen tunnustus, kuin tiedon edistämisen kannalta olisi suotavaa.
Mutta se on vain merkkinä siitä, että tottumuksemme ajatella ja koko tapamme kuvailla itsellemme maailmata ei vielä ole täydellisesti sopusoinnussa sen kanssa, mikä esim. ihmisellisessä elimistössä ilmenee luonnon toiminnan sisäisenä olemuksena. Tässä voitaisiin kyllä sanoa: no niin, antaa luonnontieteen tulla perästä, se on askel askeleelta saavuttava ihanteensa, se on vielä kerran tunnustava teidänkin katsantokantanne. Mutta yhteiskunnallisen elimistön tarkasteleminen ei siedä lykkäystä. Ei ainoastaan ammattimiehen, vaan myöskin jokaisen ihmissielun, — sillä jokainen ihmissieluhan on osa yhteiskunnallisen elimistön toiminnasta — tulee ainakin vaistomaisesti tietää, mitä tämä yhteiskunnallinen elimistö välttämättömästi tarvitsee. Terve ajattelu ja tunne, terve tahto ja halu ottaa osaa yhteiskunnallisen elimistön uudistamiseen voi ainoastaan sikäli kehittyä, kuin ollaan vaikkapa vain vaistomaisesti tietoisia, että tämän yhteiskunnallisen elimistön ollakseen terve tulee olla yhtä kolmijakoinen kuin luonnollinen elimistö sitä on.
Siitä saakka, kun Schäffle kirjoitti kirjansa yhteiskunnallisen elimistön rakenteesta, on etsitty vertauskohtia luontoppaleen — sanokaamme ihmisellisen elimistön — ja ihmisellisen yhteiskunnan välillä. On tahdottu määrätä, mikä yhteiskunnallisessa elimistössä vastaa soluja, mikä solustoa, mikä kudosta j.n.e. Onpa äskettäin ilmestynyt teos Mereyltä "Maailmanmuunnoksista", jossa eräät luonnotieteelliset tosiasiat ja luonnontieteelliset lait ilman muuta — kuten arvellaan — sovitetaan ihmiselliseen yhteiskuntaelimistöön. Kaiken tämän, kaikkien näiden vertailuleikkien kanssa, ei sillä, mitä tässä kirjoituksessa tarkotetaan, ole kerrassaan mitään yhteyttä. Vaan ken luulee näissäkin tarkasteluissa samallaista vertailuleikkiä luonnollisen ja yhteiskunnallisen elimistön välillä harjoitettavan, hän vain todistaa olevansa kykenemätön tämän esityksen henkeen syventymään. Sillä eihän tässä pyritä mitään luonnontieteellisiin tosiasioihin soveltuvia totuuksia istuttamaan yhteiskunnalliseen elimistöön; vaan vallan toista: että inhimillinen ajattelu, inhimillinen tunne oppisi luonnonmukaista elimistöä katsellessaan erottamaan elinkykyisen ja sitten sovittamaan tämän tutkistelutavan yhteiskunnalliseen elimistöönkin. Sovelluttaessa ilman muuta yhteiskunnalliseen elimistöön se, minkä luulee oppineensa luonnollisesta elimistöstä, kuten usein tapahtuu, osotetaan, ettei tahdota oppia pitämään yhteiskunnallista elimistöä yhtä itsenäisenä ja omien lakiensa alaisena, mikä kyllä pidetään tarpeellisena luonnollisen elimistön ymmärtämiseksi. Siinä silmänräpäyksessä, jolloin asetutaan yhtä objektiiviselle (ulkokohtaiselle) kannalle yhteiskunnallisen elimistön itsenäisyyteen nähden, kuin luonnontutkija asettuu luonnolliseen elimistöön nähden, käsittääkseen sen — yhteiskunnallisen elimistön — lakeja, siinä silmänräpäyksessä häipyvät tutkimuksen vakavuuden tieltä kaikki vertailuleikit.
Saattaisi myöskin ajatella tämän tutkimuksen perustuvan siihen uskoon, että yhteiskunnallinen elimistö pitäisi rakentaa "harmaiden", luonnontieteestä lainattujen teoriiojen nojaan. Tämä käsityskanta on esityksestämme niin kaukana, kuin mahdollista. Tarkoitamme aivan toista. Ihmiskunnan nykyinen sairaudentila vaatii, että kussakin yksityisessä ihmisessä herää määrätyt tunteet ja että tämä herätys aikaansaadaan kasvatus- ja opetuslaitoksissa samalla tavalla, kuin niissä opetetaan neljä laskutapaa. Mikä tähän asti on itsetiedottomasti ihmissieluun vanhat yhteiskunnallisen järjestyksen muodot istuttanut, sillä ei tule olemaan merkitystä tulevaisuudessa. Uudenaikaisen kehityksen vaatimuksiin, jotka nyt ihmisille asetetaan, kuuluu, että kukin yksityinen pitää äsken mainituita tunteita yhtä tarpeellisina, kuin tähän asti määrättyä koulusivistystä. Tästä lähtien vaaditaan ihmisiltä oikea tunne siitä, kuinka yhteiskunnallisen elimistön voimien tulee toimia, että tuo elimistö pysyisi elinkykyisenä. On opittava tuntemaan, että on epäterveellistä ja yhteiskuntavastaista yrittääkään antautua tämän elimistön jäseneksi ilman tällaisia tunteita.
Nykyaikana saa kuulla puhuttavan "yhteiskunnallistuttamisesta" muka ajan vaatimuksena. Tämä yhteiskunnallistuttaminen ei tule merkitsemään yhteiskunnallisen elimistön parannusta, vaan päinvastoin sen puoskaroimista, vieläpä ehkä sen turmelemistakin, ellei ihmisten sydämissä, ihmisten sieluissa herää ainakin vaistomainen tieto yhteiskunnallisen elimistön kolmijakoisuuden välttämättömyydestä. Tämän yhteiskunnallisen elimistön täytyy voidakseen terveenä toimia säännönmukaisesti synnyttää kolme sellaista jäsentä.
Yksi näistä jäsenistä on talouselämä. Alottakaamme tutkistelumme tällä, koska se silminnähtävästi halliten kaiken muun elämän, uudenaikaisen tekniikan ja uudenaikaisen kapitalismin kautta on kehittynyt inhimillisessä yhteiskunnassa. Tämän talouselämän tulee saada olla itsenäinen jäsen yhteiskunnallisessa elimistössä, suhteellisesti yhtä itsenäinen, kuin hermo-aistijärjestelmä on suhteellisesti itsenäinen inhimillisessä elimistössä. Talouselämään kuuluu kaikki, mikä on tavarain tuotantoa, kiertokulkua ja kulutusta.
Toisena yhteiskunnallisen elimistön jäsenenä on meillä julkinen oikeuselämä, varsinainen poliitinen elämä. Siihen kuuluu, mitä vanhan oikeusvaltion merkeissä voitiin nimittää varsinaiseksi valtioelämäksi. Kun talouselämän alaan kuuluu kaikki se, mitä ihminen käyttää luonnosta ja omista valmisteistaan, tavarat, tavarain kiertokulku ja kulutus, voi tämän yhteiskunnallisen elimistön toisen jäsenen piiriin kuulua ainoastaan kaikki se, mikä puhtaasti inhimillisistä syistä koskee ihmisten suhteita toisiinsa. Ymmärtääkseen yhteiskunnallisen elimistön jäsenten merkitystä on tärkeintä tuntea erotus julkisen oikeusjärjestelmän ja talousjärjestelmän välillä, joista edellisen asiana on ainoastaan valvoa inhimillisiin syihin perustuvaa ihmisten suhdetta toisiinsa, jota vastoin jälkimmäiselle kuuluu ainoastaan tavarain tuotanto, kiertokulku ja kulutus. Nämä seikat on elävästi tuntien pidettävä mielessä, että sitten seurauksena tästä tunteesta talouselämä ja oikeuselämä pysyisivät toisistaan erillään, kuten ihmisen luonnollisessa elimistössä keuhkojen toiminta ulkoilman käsittelyssä eroaa hermo-aistielämän toiminnasta.