Niinkuin ihminen on riippuvainen omien ruumiinjäsentensä kestävyydestä, samoin on hän riippuvainen siitäkin, mitä hän on yksin tahi muiden kanssa luonut. Tuotantovälineiden vapaan käyttöoikeuden rajoittaminen olisi samaa, kuin estää häntä turvautumasta jäsentensä ketteryyteen.
Mutta nyt ei yksityisomaisuus muuta olekaan, kuin tämän vapaan käyttöoikeuden välittäjä. Tähän omaisuuteen nähden ei yhteiskunnallisella elimistöllä ole mitään muita oikeuksia ja velvollisuuksia, kuin valvoa että sen omistajan oikeutta menetellä omaisuutensa kanssa, miten tahtoo, ei loukata. Kuten näkyy yhtyy yhteiskunnallisessa elämässä kaksi asiaa, jotka ovat vallan eri merkityksestä yhteiskunnalliselle elimistölle: yhteiskunnallisen tuotannon kapitaalipohjan vapaa käyttö ja oikeussuhde käyttäjän ja muiden ihmisten välillä, jonka kautta jälkimmäiset estetään vapaasta toiminnasta tämän kapitaalipohjan avulla.
Ei alkuperäinen vapaa käyttö aikaansaa yhteiskunnallista vahinkoa, vaan tämän käyttöoikeuden voimassa-olo senkin jälkeen, kuin ne edellytykset puuttuvat, jotka tarkotuksenmukaisesti yhdistävät ihmisten yksilölliset taipumukset tähän käyttöön. Ken tarkastelee yhteiskunnallista elimistöä syntyvänä ja kasvavana, hän ei voi väärin käsittää, mitä tässä on sanottu. Hän on kysyvä, miten on mahdollista hallita sitä, mikä yhtäältä hyödyttää elämää, niin, ettei se toisaalta tuota vahinkoa. Mikä elää, sitä ei muulla tavalla voi tehdä hedelmälliseksi, kuin että syntyessä syntynyt myös saa tuottaa vahinkoa. Ja jos meidän on itsemme oltava auttamassa syntyvää, niinkuin ihmisen velvollisuus on yhteiskunnallisessa elimistössä, niin tehtävämme ei ole estää tarpeellista uudistusta välttääksemme vahinkoa. Sillä senkautta hävitämme vain yhteiskunnallisen elimistön elämänmahdollisuuden. Muuta mahdollisuutta ei ole, kuin käydä käsiksi oikealla hetkellä, jos tarkotuksenmukainen alkaa vahingolliseksi muuttua.
Yksilöllisillä kyvyillä tulee olla mahdollisuus vapaasti määrätä kapitaalipohjasta; siihen liittyvä omistusoikeus täytyy voida muuttaa sillä hetkellä, jolloin se alkaa käydä väärän vallanhimon välikappaleeksi. Meidän aikamme on luonut laitoksen, joka tyydyttää tässä tarkotetun yhteiskunnallisen vaatimuksen, kuitenkin toteutettuna osaksi vain niin kutsuttuun henkiseen omaisuuteen katsoen. Viime mainittu jää jonkun ajan kuluttua sen luojan kuolemasta yhteiskunnan vapaasti käytettäväksi. Tämä laitos perustuu inhimillisen yhteiselämän vastaavaan ajatuskantaan. Niin kiinteästi kuin puhtaasti henkisen omaisuuden luominen riippuukin yksilöllisistä hengenlahjoista, tämä tuote on samalla tulos yhteiskunnallisesta yhteiselämästä ja sen täytyy oikealla hetkellä siirtyä tälle. Toisin ei ole laita toisenkaan omaisuuden. Että yksilö sen avulla yhteiskunnan palveluksessa toimii tuottajana, on mahdollista ainoastaan tämän kokonaisuuden avulla. Oikeutta omaisuuden käyttöön ei siis voi erottaa tämän kokonaisuuden eduista. Ei ole siis etsittävä keinoa, miten poistaa omistusoikeus kapitaalipohjaan, vaan miten hallita tätä omaisuutta, että se hyödyttäisi yhteiskuntaa.
Kolmijakoisessa yhteiskunnallisessa elimistössä on tämä keino löydetty. Yhteiskunnalliseksi elimistöksi yhtyneet ihmiset käyttävät yhteisvaltaansa oikeusvaltion kautta. Yksilöllisten kykyjen toiminta kuuluu henkisen järjestön alaan.
Kuten kaikki yhteiskunnallisessa elimistössä puhuu katselijalle, joka tajuaa todellisuutta eikä anna itseään yksityisten mielipiteiden, teoriiojen, toiveiden t.m.s. kokonaan vallita tämän elimistön kolmijakoisuuden välttämättömyydestä, niin erittäinkin kysymys ihmisten yksilöllisten kykyjen suhteesta talouselämän kapitaalipohjaan ja tämän kapitaalipohjan omistuksesta. Oikeusvallalla ei ole syytä estää yksityisen kapitaalin syntymistä ja hallintoa niinkauvan, kun yksilölliset kyvyt ovat sillä tavalla kiinnitetyt kapitaalipohjaan, että sen hallinto hyödyttää yhteiskunnallisen elimistön kokonaisuutta. Ja se on pysyvä oikeusvaltiona suhteessaan yksityiseen omaisuuteen; se ei ole milloinkaan ottava tätä omaan haltuunsa, vaan on huolehtiva, että se oikeaan aikaan on siirtyvä jonkun henkilön tai henkilöryhmän määräysvaltaan, jotka taas voivat asettua yksilöllisistä suhteista riippuvaan suhteeseen tähän omistukseen. Lähtien kahdelta aivan eri kannalta voidaan täten palvella yhteiskunnallista elimistöä. Oikeusvaltion kansanvaltaisella perustuksella, jolla kaikkien ihmisten edut on samalla tavalla valvottava, voidaan estää omistusoikeus aikojen kuluessa muuttumasta omistusvääryydeksi. Senkautta, että valtio ei itse omaisuutta hallitse, vaan järjestää sen ihmisten yksilöllisten kykyjen johtoon, voivat nämä kehittää hedelmällisen voimansa yhteiskunnallisen elimistön kokonaisuuden hyväksi. Niinkauvan kun katsotaan tarkoituksenmukaiseksi, voi tämä jättää omistusoikeuden tahi hallinnon yksityisten haltuun. Voidaan ajatella, että oikeusvaltion edustajat laativat eri aikoina vallan erilaisia lakeja omaisuuden luovutuksesta yksityisiltä tahi henkilöryhmiltä toisille. Nykyaikana, jolloin laajoissa piireissä vallitsee tyytymättömyys kaikkeen yksityiseen omaisuuteen, ajatellaan, että yksityinen omaisuus olisi muitta mutkitta otettava yhteiskunnan haltuun. Jos niin pitkälle tultaisiin, saataisiin nähdä, kuinka tällä menettelyllä ratkaistaisiin yhteiskunnallisen elimistön elämänmahdollisuus. Kokemuksen opettamana valittaisiin myöhemmin toinen tie. Parempi olisi epäilemättä kuitenkin jo nykyaikana luoda laitoksia tässä esitettyyn tapaan, että yhteiskunnallinen elimistö saisi takaisin terveytensä. Niinkauvan kun joku henkilö yksinään tahi yhdessä jonkun ryhmän kanssa jatkaa tuotantoaan, jonka hän on pannut pystyyn kapitaalin avulla, tulee hänen saada pitää kapitaalioikeutensa siihen kapitaali- määrään, jonka peruskapitaali liikevoittona tuottaa, niinkauvan kun viimeksimainittua käytetään tuotantoliikkeen laajennukseen. Siitä hetkestä, jolloin mainittu henkilö lakkaa tuotantoa johtamasta, on tämä kapitaalimäärä luovutettava toiselle henkilölle tahi henkilöryhmälle samallaisen liikkeen tahi toisen yhteiskunnallista elimistöä hyödyttävän tuotannon jatkamiseksi. Sekin kapitaali, jonka tuotantoliike antaa voittona ja jota ei käytetä liikkeen laajennukseen, on myös toisille luovutettava. Liikettä johtavan henkilön persoonallisena omaisuutena on pidettävä ainoastaan sitä, minkä hän yksilöllisten kykyjensä nojalla katsoi voivansa palkkana vaatia ottaessaan tuotantoliikkeen johtoonsa ja mikä näyttää oikeutetulta sen tähden, että hän on sen ansainnut muiden ihmisten luottamuksella kapitaalia käyttäessään. Milloin kapitaali mainitun henkilön toiminnan kautta on kasvanut, on tästä kasvusta hänen yksityiseksi omakseen sen verran annettava, että alkuperäisen palkan lisäys vastaa lisätyn kapitaalin korkoja. — Kapitaali, jonka avulla tuotantoliike on pantu pystyyn, on siirtyvä alkuperäisten omistajain tahtoa noudattaen uudelle johtajalle kaikkine sitoumuksineen tahi palautettava omistajilleen, ellei ensimmäinen johtaja voi tahi tahdo liikkeestä enää huolehtia.
Tarkempien lainsäädösten laatiminen, miten tällaisen luovutuksen tulee tapahtua, kuuluu oikeusvaltiolle. Sen asia on myös katsoa, että lainmääräykset pannaan täytäntöön ja valvoa niiden käytäntöä. Voidaan ajatella, että tällaista oikeudenluovutusta koskevien määräysten yksityiskohdista ollaan eri mieltä. Siltä todellisuudenmukaisuuden kannalta katsoen, jota tässä esityksessä on tavoteltu, ei milloinkaan pyritä pitemmälle, kuin näyttämään suunta tällaiselle järjestelylle. Jos tätä suuntaa ymmärtäväisesti seurataan, löydetään aina yksityistapauksissakin tarkotuksenmukainen ratkaisu. Kuitenkin on erikoistapauksissa saavutetun kokemuksen nojalla elämänkäytännössä löydettävä asian hengen mukaisesti oikea menettelytapa. Kuta todellisuudenmukaisempi ajatustapa on, sitä vähemmän se pyrkii vahvistamaan yksityistapauksia varten ennakkovaatimusten mukaisia sääntöjä ja määräyksiä. — Mutta toiselta puolen täytyy juuri katsantokannan hengestä selvästi käydä ilmi mitä tarkotetaan. Tällöin nähdään, että oikeusvaltio ei milloinkaan saa oikeusluovutusvalvojiensa kautta itse käsiinsä ottaa kapitaalin käyttöä. Sen tulee ainoastaan katsoa, että luovutus tapahtuu sellaiselle henkilölle tahi henkilöryhmälle, joka yksilöllisten kykyjensä vuoksi katsotaan oikeutetuksi sen vastaanottamaan. Tästä taas seuraa että toistaiseksi on sääntönä yleensä pidettävä, että se, joka yllämainituilla syillä aikoo luovuttaa kapitaalinsa, hänen täytyy vapaasti saada valita, kenen hän tahtoo seuraajakseen kapitaalin käyttäjänä. Hänen on sallittava valita joku henkilö tahi henkilöryhmä taikka luovuttaa käyttöoikeutensa jollekulle henkisen järjestön korporatsioonille. Sillä se, joka on kapitaalin käyttäjänä tehnyt tarkotuksenmukaisia palveluksia yhteiskunnalliselle elimistölle, hän on myöskin yksilöllisten kykyjensä nojalla yhteiskunnallisella ymmärtämyksellä päättävä tämän kapitaalin vastaisesta käytöstä. Ja yhteiskunnalliselle elimistölle on edullisempaa luottaa tähän päätökseen, kuin siitä välittämättä jättää asian järjestely henkilöille, jotka eivät suoranaisesti ole olleet asian kanssa tekemisissä.
Tällaisen järjestelyn alaiseksi tulevat ne määrätyn suuruuden saavuttaneet kapitaalit, jotka yksityiset tahi henkilöryhmät tuotantovälineiden (joihin myös maa luetaan) avulla ovat ansainneet, mutta jotka eivät tule personalliseksi omaisuudeksi sen vaatimuksen tyydyttämiseksi, joka alkuaan oli tehty yksilöllisten kykyjen toiminnan perusteella.
Viimemainitulla tavalla ansaittu omaisuus, samoin kuin oman työn tuottamat säästöt, jäävät ansaitsijan kuolemaan tahi myöhempäänkin aikaan mainitun ansaitsijan tahi hänen jälkeläistensä personalliseksi omaisuudeksi. Siihen saakka on myös oikeustunteen mukainen ja oikeusvaltion vahvistama korko kannettava siltä, jolle mainitut säästöt on annettu tuotantovälineiden hankkimiseksi. Tällaisella perustuksella lepäävässä yhteiskunnallisessa järjestelmässä voidaan täydellisesti erottaa ne tulot, jotka ovat peräisin tuotantovälineiden avulla suoritetusta työstä, ja varallisuus, joka on hankittu personallisella (ruumiillisella tahi henkisellä) työllä. Tämä erotus on oikeustunteen ja yhteiskunnan etujen mukainen. Mitä joku säästää ja jättää tuotantoliikkeessä käytettäväksi, hyödyttää yleisiä etuja. Sillä sen kautta vasta käy tuotannon johto yksilöllisillä kyvyillä mahdolliseksi. Mitä jää tuotantovälineillä hankituksi kapitaalin lisäykseksi, kun lainmukainen korko on vähennetty, se syntyy koko yhteiskunnallisen elimistön myötävaikutuksella ja on ylläkerrotulla tavalla palautettava sille takaisin. Oikeusvaltion on vain määrättävä, että kysymyksessä olevat kapitaalimäärät mainitulla tavalla palautetaan; mutta sen asiana ei ole ratkaista, mihin aineelliseen tahi henkiseen tuotantoon palautettu tahi säästetty kapitaali on käytettävä. Se saattaisi henkisen ja aineellisen tuotannon riippumaan valtion mielivallasta. Ainoastaan ihmisten yksilölliset kyvyt voivat johtaa sitä yhteiskunnalliselle elimistölle edullisimmalla tavalla. Mutta kuka ei itse tahdo määrätä, kelle hän keräämänsä kapitaalin luovuttaa, hänen sallittakoon antaa käyttöoikeus henkiseen järjestöön kuuluvalle korporatsioonille.
Myöskin säästämällä koottu omaisuus siirtyy korkovaroineen hankkijan kuoltua tahi joku aika sen jälestä henkistä tahi aineellista tuotantoa harjottavalle henkilölle tai henkilöryhmälle, jonka hankkija määrää testamentissaan, kuitenkin vain tuotantoa harjottavalle eikä epätuottelijaalle, välttääkseen koroillaeläjiä syntymästä. Ellei nytkään löytyisi sopivaa henkilöä tahi henkilöryhmää, on tässäkin tapauksessa käyttöoikeus annettava henkiseen järjestöön kuuluvalle korporatsioonille. Ainoastaan siinä tapauksessa, ettei asianomainen mitään testamenttimääräystä jätä, on oikeusvaltion tartuttava asiaan ja annettava henkisen järjestön toimittaa valinta.