Täten säännöstellyssä yhteiskunnallisessa järjestössä pääsevät sekä yksityinen yrittelijäisyys että yhteiskunnan edut oikeuksiinsa; ja viimemainitut tulevatkin todella vasta sen kautta tyydytetyksi, että vapaa yksityinen yrittelijäisyys alistetaan niiden palvelukseen. Kenen on jätettävä työnsä toisen ihmisen johdettavaksi, voi sellaisissa yhteiskuntaoloissa kyllä tuntea, että johtajan kanssa suorittamansa työ on parhaalla tavalla hyödyttävä yhteiskunnallista elimistöä ja siis myös työntekijää itseään. Tässä kirjoituksessa kuvattu yhteiskunnallinen järjestys on synnyttävä tervettä ihmistunnetta vastaavan suhteen, toisaalta oikeudenmukaisesti säännöstellyn tuotantovälineiden käyttöoikeuden, kapitaalin ja inhimillisen työvoiman sekä toisaalta tuotteiden hintojen välillä. — Moni ehkä löytää tässä esityksessä puutteellisuuksia. Löydettäköön vain. Todellisuudenmukaiseen ajatustapaan ei kuulu kerta kaikkiaan täydellisten ohjelmien antaminen, vaan suuntaviivojen näyttäminen, joita käytännössä on seurattava. Sellaisten erikoisten viittausten, kuin tässä on tehty, tarkoituksena on oikeastaan ikäänkuin vain esimerkkinä lähemmin selvittää noita suuntaviivoja. Tällainen esimerkki voitanee parantaa. Kun se vain tapahtuu mainittuun suuntaan, silloin voidaan hyödyllinen päämäärä saavuttaa.
Oikeutetut personalliset ja perhevaikuttimet voidaan tällaisella järjestelyllä saada sopusointuun yhteiskunnan vaatimusten kanssa. Voidaan tosin huomauttaa, että kiusaus saada omaisuus siirretyksi vielä elinaikana yhdelle tahi useammalle perilliselle on sangen suuri. Ja että tällaisista perillisistä voi tehdä näennäisesti tuotantokykyisiäkin, vaikka he silloin kyllä ovatkin muiden rinnalla kelvottomia ja pitäisi korvata näillä muilla. Kuitenkin voi tämä kiusaus järjestössä, jossa ylläviitatut laitokset vallitsevat, olla mahdollisimman pieni. Sillä oikeusvaltion tarvitsee vain vaatia, että toisen perheenjäsenen toiselle siirtämä omaisuus määrätyn ajan kuluttua edellisen kuolemasta kaikissa tapauksissa lankeaa jollekulle henkisen järjestön korporatsioonille. Taikka voi oikeus jollain muulla tavalla estää lain kiertämisen. Oikeusvaltion asiana on vain valvoa, että tämä luovutus tapahtuu; kuka on valittava perilliseksi, se pitäisi jättää henkisen järjestöstä valitun laitoksen määrättäväksi. Toteuttamalla nämä edellytykset aletaan ymmärtää, että kasvatus ja opetus on tekevä jälkeläiset kelvollisiksi palvelemaan yhteiskunnallista elimistöä, mutta että siirtämällä kapitaali tuotantoon kykenemättömille henkilöille vahingoitetaan yhteiskuntaa. Ei kukaan, jolla on todellista yhteiskunnallista ymmärtämystä, voi toivoa, että hänen toimintaansa kapitaalin avulla tulisi jatkamaan henkilö tahi henkilöryhmä, jolla yksilöllisiin taipumuksiin nähden ei ole edellytyksiä siihen.
Ei kukaan, joka tajuaa, mikä on käytännöllisesti todella mahdollista, ole pitävä haaveiluna, mitä yllä olemme esittäneet. Sillä esityksemme viittaa juuri sellaisiin laitoksiin, jotka kaikilla elämän aloilla muitta mutkitta voidaan kehittää olevista oloista. Tarvitaan vain päättäväisyyttä vähitellen luopumaan oikeusvaltiossa säännöstelemästä henkistä ja taloudellista elämää sekä vastustamasta jos se, jonka pitäisi tapahtua, todella tapahtuu, nimittäin että syntyy yksityisiä oppilaitoksia ja että talouselämä etsii itselleen oman perustuksen. Ei ole tarvis tuossa tuokiossa lakkauttaa valtionkouluja ja valtion taloudellisia laitoksia; mutta saadaan ehkä nähdä pienestä alusta vähitellen tulevan mahdolliseksi kokonaan lakkauttaa valtion opetus- ja taloustoiminta. Ennen kaikkea olisi välttämätöntä, että henkilöt, jotka voivat vakuuttautua tässä esitettyjen tahi muiden samallaisten yhteiskunnallisten aatteiden oikeudesta, myös huolehtisivat niiden levittämisestä. Kun sellaiset aatteet saavat osakseen ymmärtämystä, aletaan luottaa siihen, että on mahdollista muuttaa nykyiset olot onnellisimmiksi. Tästä luottamuksesta yksistään voi todella terveellinen kehitys saada alkunsa. Sillä sen, joka tahtoo tällaisen luottamuksen saavuttaa, täytyy voida nähdä, kuinka uudistukset käytännöllisesti voidaan alottaa olevaisista oloista. Ja pää-asiallista tässä esitetyissä aatteissa näyttää juuri olevan, että ne eivät paremman tulevaisuuden aikaansaamiseksi vaadi olevaisten olojen enempää repimistä, kuin mitä jo on tehty; vaan että sellaisten aatteiden toteuttamiseen riittää rakentaminen olevaiselle, jolloin epäterveellinen samalla poistetaan. Valistus, joka ei pyri herättämään luottamusta tähän suuntaan, ei voi saavuttaa, mikä välttämättömästi täytyy saavuttaa: kehitystä, joka ei turmele ihmisten tähänastisten saavutusten ja taitojen arvoja, vaan tahtoo ne säilyttää. Aivan jyrkällä kannallakin olevassa voi herätä luottamus perittyjä arvoja kunnioittavaan yhteiskunnalliseen uudistustyöhön, jos hänet tutustetaan aatteisiin, joista todella terveellinen kehitys voi lähteä. Hänenkin täytyy nähdä, että mikä ihmisluokka tahansa päässeekin valtiaaksi, se ei voi vallitsevia puutteellisuuksia poistaa, ellei sen vaikutinten alla ole aatteet, jotka tekevät yhteiskunnallisen elimistön terveeksi ja elinkykyiseksi. Langeta epätoivoon sentähden, ettei voida uskoa riittävän suurella joukolla ihmisiä löytyvän nykyisen sekasorronkin keskellä ymmärtämystä tällaisille aatteille, kun niitä vain tarpeellisella pontevuudella levitetään, olisi samaa kuin epäillä ihmisluonnon terveellisten ja tarkotuksenmukaisten vaikutinten vastaanottavaisuutta. Tätä kysymystä, onko syytä langeta epätoivoon, ei pitäisi ollenkaan tehdä, vaan ainoastaan toinen: mitä pitäisi tehdä, levittääkseen luottamusta herättäviä aatteita niin voimakkaasti, kuin mahdollista.
Tässä esitettyjen aatteiden tehokasta leviämistä estää lähinnä se, että nykyisen aikakauden katsantokanta ei kahdesta syystä voi niitä käsittää. Joko tahdotaan muodossa tahi toisessa väittää mahdottomaksi käsittää, että yhtenäisen yhteiskuntaelämän hajoittaminen käy päinsä, kun kerran nuo kolme tämän elämän useinmainittua haaraa todellisuudessa kaikkialla ovat yhteydessä keskenään; taikka sanotaan, että yhtenäisessäkin valtiossa kaikki kolme jäsentä voivat saada välttämättömän itsenäisyytensä, ja että sanalla sanoen koko tämä esitys on vain päähänpistosta, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ensimmäinen vastaväite johtuu siitä, että lähdetään todellisuudelle vieraasta ajatustavasta ja luullaan ihmisten eläessään yhteiskunnallista elämää muodostavan elämän yhtenäisyyden vain sen kautta, että tämä yhtenäisyys on ensin ulkonaisen järjestelyn kautta annettu yhteiskunnalle. Mutta todellisessa elämässä käy aivan päinvastoin. Yhtenäisyyden täytyy olla lopputulos; useammalta suunnalta yhteenvirtaavat pyrkimykset luovat lopuksi yhtenäisyyden. Viimeaikainen kehitys on kulkenut vastoin tätä, todellisuudenmukaista aatetta. Ja sentähden se, mikä ihmisissä elää, nousi ulkoapäin elämään pantua "järjestystä" vastaan synnyttäen nykyisen yhteiskunnallisen tilanteen. — Toiseen ennakkoluuloon on syynä kykenemättömyys näkemään jyrkkää eroavaisuutta yhteiskunnallisen elämän kolmen jäsenen toiminnassa. Ei huomata, kuinka ihminen on eri suhteissa jokaiseen noista kolmesta jäsenestä ja kuinka tuo suhde voi saada omituisen leimansa ainoastaan, jos todellisessa elämässä löytyy sopiva maaperä, jolla se voi erillään muista kehittyä, sitten vaikuttaakseen yhdessä niiden kanssa.
Vanha fysiokratinen koulu katsoi, että ihmiset joko säännöstelevät taloudellista elämää vastoin sen luonnollista kehitystä, jolloin säännöstely on vahingollista; taikka lait vaikuttavat samaan suuntaan, kuin talouselämä omaan vapauteensa jätettynä kulkee, jolloin ne ovat tarpeettomat. Oppisuuntana on tämä katsantokanta hyljätty, mutta tottumuksesta se vielä tuhoa tuottavana kummittelee ihmisten aivoissa. Kun joku elämänala seuraa omia lakejaan, luullaan kaiken elämälle tarpeellisen sillä alalla syntyvän itsestään. Jos esim. talouselämä säännösteltäisiin kaikkia ihmisiä tyydyttävällä tavalla, silloin pitäisi, luullaan, oikeus- ja henkielämän kehittyä itsestään tältä järjestetyltä talouspohjalta. Mutta se on mahdotonta. Ainoastaan todelliselle elämälle vieras ajatuskanta voi uskoa sen mahdolliseksi. Talouselämän kiertokulussa ei löydy mitään, joka itsestään antaisi sysäyksen järjestämään ihmisten keskinäisiä oikeussuhteita. Ja jos näitä suhteita tahdottaisiin järjestellä taloudellisten vaikutinten perusteella, silloin vedetään ihminen töineen ja tuotantovälikappaleiden käyttöoikeuksineen talouselämän pyörteeseen. Hänestä tehdään talouselämän ratas, joka vaikuttaa koneellisesti. Talouselämällä on taipumus seurata omaa suuntaansa ja siihen täytyy toiselta taholta tarttua kiinni. Eivät oikeusmääräykset silti ole hyviä, että ne seuraavat talouselämän juoksua, eikä silti vahingollisia, että ne käyvät sitä vastaan; vaan sitten vasta, kun se suunta, johon talouselämä kulkee, saa sivuvaikutuksia siitä oikeuskäsityksestä, että ihmistä on kohdeltava ihmisenä, vasta silloin voi hän talouselämänkin alalla saavuttaa ihmisarvoisen olemassa-olon. Ja vasta sitten kun kokonaan erotettuna talouselämästä yksilölliset taipumukset omalla pohjallaan saavat kehittyä ja rikastuttaa talouselämää tuoreilla voimilla, joita se ei itsestään voi tuottaa, silloin on talouselämäkin kukoistava ihmisten hyödyksi.
Merkillistä kyllä: puhtaasti ulkonaisen elämän aloilla huomataan helposti työjaon tuottamat edut. Ei pidetä välttämättömänä räätälille elättää lehmää saadakseen maitoa. Mutta kun nousee kysymys ihmiselämän moninaisuudesta, silloin pidetään yhtenäisyyttä ainoana hyödyllisenä.
On itsestään ymmärrettävää, että juuri todellista elämää vastaava yhteiskunnallinen aatesuunta kohtaa kaikilta tahoilta vastaväitteitä. Sillä todellinen elämä synnyttää vastustusta. Ja ken tämän elämän mukaisesti ajattelee, hänen täytyy suunnitella uudistuksia, joiden synnyttämä vastustus on vältettävissä ainoastaan toisilla uudistuksilla. Hän ei saa luulla, että aina uudistus, joka hänen ajatuksissaan näyttää "ihanteelliselta", toteutettuna olisi täydellinen. — Nykyaikainen sosialismi vaatii aivan täydellä syyllä, että järjestelmä, jossa tuotantoa harjotetaan yksityisen hyödyn tähden, muutetaan sellaiseksi, jossa tuotanto tapahtuu kaikkien kulutuksen tähden. Mutta antaessaan tälle vaatimukselle täyden tunnustuksen on mahdotonta yhtyä uudenaikaisen sosialismin loppupäätökseen, että tuotantovälineiden täytyy yksityisomaisuudesta muuttua yhteisomaisuudeksi. Päinvastoin on pakko sanoa, että mitä yksilölliset kyvyt yksityisesti tuottavat, se on oikealla tavalla saatettava yhteiskunnan nautittavaksi. Uudenaikainen taloudellinen pyrkimys tarkotti saada tuloja tuotannon paljoudella; tulevaisuudessa on kuluttajan pakko pyrkiä yhteistoiminnalla luomaan paras tuotantotapa ja vuorovaikutus tuottajien ja kuluttajien kesken. Oikeuslaitosten tulee huolehtia, että tuotantoliikkeen johto on ainoastaan niin kauvan jollakulla henkilöllä tahi henkilöryhmällä, kun näiden henkilöiden yksilöllisten kykyjen katsotaan sen myöntävän. Sen sijaan että tuotantovälineet tulisivat yhteisomaisuudeksi, tulevat ne yhteiskunnallisessa elimistössä kiertämään henkilöltä henkilölle, jonka yksilölliset kyvyt parhaiten osaavat käyttää niitä yhteiskunnan hyväksi. Täten luodaan määrätyksi ajaksi se yhteys henkilöiden ja tuotantovälineiden välillä, jonka tähän saakka yksityisomaisuus on aikaansaanut. Sillä tuotantoliikkeen johtaja ja hänen apulaisensa saavat kiittää tuotantovälineitä, että heidän kykynsä antaa heille heidän vaatimustensa mukaiset tulot. He panevat parhaansa saadakseen tuotannon mahdollisimman täydelliseksi, sillä tuotannon kohoaminen lisää heidän tulojaan, vaikka he eivät koko voittoa saakaan, — joka, kuten ylempänä mainittiin, lankeaa yhteiskunnalle paitsi määrättyä korkoa, joka tuottajalle maksetaan hyvitykseksi tuotannon kohoamisesta. Ja esityksemme hengestä käy sanomattakin ilmi, että tuotannon vähetessä tuottajan tulot samassa määrässä tulevat pienenemään, kun ne suurenivat tuotannon kohotessa. Mutta joka tapauksessa johtuvat tulot johtajan henkisestä jäntevyydestä eikä voitosta, joka riippuu asianhaaroista, joita ei määrää toimitsijan henkinen työ, vaan yhteiskunnassa vallitsevien voimien vuorovaikutus.
On silminnähtävää, että niiden yhteiskunnallisten aatteiden toteuttamisella, joista tässä on puhe, tähänastiset laitokset saavat aivan uuden merkityksen. Omaisuus lakkaa olemasta sitä, mitä se tähän asti on ollut. Eikä se myöskään enää saa takaisin sitä mennyttä muotoa, jota yhteisomaisuus edustaa, vaan siitä kehitetään aivan uusi. Kaikki omaisuus liitetään yhteiskunnallisen elämän kulkuun. Yksityinen ei pääse käyttämään sitä omaksi edukseen ja yhteiskunnan vahingoksi; mutta ei yhteiskuntakaan pääse virkavaltaisesti määräilemään siitä yksityisen vahingoksi; vaan siihen sopiva yksilö saa sen haltuunsa palvellaksen sillä yhteiskuntaa.
On omiaan kasvattamaan yhteisten asiain harrastusta, että sellaiset pyrkimykset pääsisivät toteutumaan, joiden kautta tuotanto saa terveen perustuksen ja yhteiskunnallinen elimistö säästyy taudinpuuskilta. — Myös on hallinto, joka on tekemisissä ainoastaan talouselämän kanssa, tilaisuudessa tasoittelemaan, milloin taloudelliset asianhaarat sen tekevät tarpeelliseksi. Jos ei esim. joku liike kykenisi lainanantajilleen maksamaan korkoa heidän työsäästöistään, niin voidaan, mikäli liike katsotaan tarpeenvaatimaksi, muista taloudellisista liikkeistä niiden osakasten yhteisellä suostumuksella edellistä avustaa. Omissa rajoissaan liikkuva talouselämä, jonka oikeussuhteet määrätään ulkoapäin ja sieltä saa myös riittävästi kykeneviä lisävoimia, pitää huolen yhteiskunnan taloudesta. Tavarat tulevat silloin jaetuksi niin että jokainen saa senverran, kuin hänellä yhteiskunnan varallisuuteen katsoen on oikeus vaatia. Milloin jollakulla on näennäisesti suuremmat tulot, kuin toisella, johtuu se siitä, että hän yksilöllisillä kyvyillään tekee yhteiskunnalle vastaavan suuremman palveluksen.