Huhtikuussa 1919.
Rudolf Steiner.
[I. Yhteiskunnallisen kysymyksen todellinen luonne uudenaikaisen ihmiskunnan elämän valossa.]
Eikö uudenaikainen yhteiskunnallinen liike ole maailman sodan romahduksen kautta paljastanut tosiasioita, jotka todistavat, kuinka pintapuolisesti vuosikymmeniä oli totuttu ymmärtämään köyhälistön tahtoa?
Mitä nykyaikana köyhälistön aikaisemmin vaiennetuista vaatimuksista ja niiden yhteydessä olevista seikoista on elämän pinnalle noussut, vaatii tämän kysymyksen tekemään. Voimat, jotka nämä vaatimukset vaiensivat, ovat osaksi hävinneet. Sen suhteen säilymistä, jossa nämä voimat olivat ihmiskunnan suuren osan yhteiskunnallisiin pyrkimyksiin, voi toivoa ainoastaan se, joka on vailla kaikkea tietoa siitä, miten lannistumattomat nämä ihmisluonteen vaikuttimet ovat.
Moni niistä henkilöistä, jotka yhteiskunnallisen asemansa vuoksi saattoivat sanoin ja neuvoin ehkäisten tahi edistäen vaikuttaa europalaisen elämän voimiin, jotka purkautuivat maailmansodan katastrofiksi, on täydellisesti erehtynyt näistä pyrkimyksistä. He saattoivat luulla, että heidän maansa aseellinen voitto tulisi tyynnyttämään yhteiskunnallisen levottomuuden. Näiden henkilöiden täytyi saada kokea, että seurauksena heidän suhtautumisestaan vasta olikin yhteiskunnallisen kiihtymyksen täydellinen ilmipuhkeaminen. Eikä siinä kyllin, vaan nykyinen ihmiskunnan romahdustila osottautui siksi historialliseksi tapaukseksi, jossa tämä kiihtymys saavutti korkeimman iskuvoimansa. Johtavien henkilöiden ja luokkien täytyi viimeisinä kohtalokkaina vuosina toiminnassaan aina ottaa huomioon, mitä ihmiskunnan sosialistisissa piireissä ajateltiin. He olisivat mielellään usein menetelleet toisin, jos he olisivat uskaltaneet olla huomioonottamatta näiden piirien mielialan. Siinä muodossa, johon tapaukset nykyään ovat pukeutuneet, elää tuon mielialan vaikutus edelleen.
Ja nyt kun on ratkaisevan asteen saavuttanut, mikä vuosikymmeniä on ihmiskunnan kehityksessä ollut valmistumassa: nyt paljastuu traagillisena tosiasiana, että ajatukset, jotka ovat syntyneet olojen kehittyessä, eivät pystykään hallitsemaan tilannetta. Moni henkilö, joka on kasvattanut ajatuskykyään tapausten kehittyessä palvellakseen yhteiskunnallisia tarkoitusperiä, seisoo epäröiden tahi kokonaan mykkänä todellisuuden meille tekemien kysymysten edessä.
Tosin uskoo moni näistä henkilöistä vielä, että se, mitä he ovat pitkät ajat pitäneet inhimillisen elämän uudistukselle välttämättömänä, on toteutuva ja silloin näyttäytyvä kyllin voimakkaaksi antamaan elinvoimaisen suunnan elämän vaatimuksille. Voi olla välittämättä niistä, jotka vielä väittävät, että vanha on pitävä puolensa ihmiskunnan suuren osan uusia vaatimuksia vastaan. Voi antaa arvon niiden vaatimuksille, jotka ovat vakuutettuja uuden elämänjärjestyksen välttämättömyydestä. Mutta mahdotonta on olla itselleen tunnustamatta: keskellämme virtaa puoluemielipiteitä, ikään kuin arvostelumuumioita, jotka tosiolojen kehitys työntää syrjään. Nämä tosiolot vaativat ratkaisua, johon vanhojen puolueiden arvostelukyky ei ole kypsynyt. Nuo puolueet ovat tosin kehittyneet olosuhteiden ohella; mutta ovat piintyneine mielipiteineen jääneet tosioloista perään. Ei tarvinne ehkä olla vaatelias nykyään vielä vallitsevaa ajatussuuntaa kohtaan olettaessaan, että yllä mainittu asianlaita johtuu maailmantapauksien kulusta nykyaikana. Ja siitä voinee tehdä sen johtopäätöksen, että juuri tämä nykyaika on altis kokeelle tehdä tunnetuksi uudenaikaisen ihmiskunnan yhteiskunnallisesta elämästä se, mikä erikoisuutensa tähden poikkeaa niin kauvas yhteiskunnallisiin kysymyksiinkin perehtyneiden henkilöiden ja puoluesuuntien ajatustavasta. Voisihan sattua, että se traagillisuus, joka ilmenee kokeiluissa ratkaista yliteiskunnallista kysymystä, johtuukin juuri köyhälistön todellisten pyrkimysten väärinymmärtämisestä. Väärinymmärryksestä yksinpä niidenkin puolelta, jotka näistä pyrkimyksistä ovat luulleet omistavansa oikean käsityksen. Sillä ei ihminen lähimainkaan aina osaa oikein arvostella omaa tahtoaan.
Voi senvuoksi näyttää oikeutetulta tehdä kerran kysymys: mitä todella tahtoo nykyaikainen köyhälistö pyrkimyksillään? Vastaako tämä tahtominen sitä, mitä tavallisesti köyhälistön ja ei-köyhälistön puolelta tällä tahtomisella ymmärretään? Ilmeneekö siinä, mitä useat "yhteiskunnallisella kysymyksellä" ymmärtävät, tämän kysymyksen todellinen muoto? Vai onko aivan toinen ajatussuunta välttämätön? Tätä kysymystä ei voi lähestyä ennakkoluulottomasti, jollei kohtalo ole suonut tilaisuutta eläytyä uudenaikaisen köyhälistön sielunelämään. Varsinkin sen köyhälistön osan, jolla on tärkein osa nykyaikaisen yhteiskunnallisen liikkeen luomisessa.