On puhuttu paljon nyky-aikaisen tekniikan ja nykyaikaisen kapitalismin kehityksestä. On kysytty, miten tämän kehityksen ohessa nykyinen köyhälistö on syntynyt ja miten se uudemman talouselämän laajetessa on nykyisiin vaatimuksiin tullut. Kaikessa, mitä tähän asti näissä kysymyksissä on esille tuotu, on paljon oikeaan osattua. Mutta ettei silti vielä ole päästy lähellekään ratkaisua, on selvää sille, joka ei anna sen väitteen sokaista itseään, että ulkonaiset olosuhteet painavat leimansa ihmisen elämään. Asian oikea laita avautuu sille, joka vapaana ennakkoluuloista osaa tajuta pohjakerrosten syvyyksissä vaikuttavat henkiset kiihottimet. On tosin varmaa, että köyhälistön vaatimukset ovat kypsyneet uudenaikaisen tekniikan ja kapitalismin aikakaudella; mutta tämän tosiasian toteaminen ei suinkaan vielä selitä sitä, mikä näissä vaatimuksissa on peräisin puhtaasti inhimillisistä vaikuttimista. Ja niin kauvan kun näiden vaikuttimien olemukseen ei ole päästy, ei myöskään olla selvillä yhteiskunnallisen kysymyksen oikeasta muodosta.
Eräs köyhälistön maailmassa usein kuultu sana on omiaan tekemään voimakkaan vaikutuksen siihen, joka osaa tunkeutua inhimillisen tahdon syvemmällä piileviin vaikuttimiin. Se on: uudenaikainen proletaari on tullut "luokkatietoiseksi". Hän ei enää sanoaksemme vaistomaisesti, itsetiedottomasti tottele ulkopuolellaan olevien luokkien vaikutusvaltaa; hän tuntee itsensä erityisen luokan jäseneksi ja haluaa saada tämän oman ja toisten luokkien välit julkisessa elämässä itselleen edullisemmalla tavalla järjestetyksi. Kellä on kykyä syventyä sielullisten ilmiöiden tajunnantakaisille aloille, hänelle on sana "luokkatietoinen", siinä merkityksessä kuin nykyaikainen proletaari sitä käyttää, paljastava tärkeimmät puolet nykyaikaisen tekniikan ja kapitalismin palveluksessa olevan työväen luokan yhteiskunnallisessa elämänkatsomuksessa. Hänen täytyy ennen kaikkea huomata, kuinka sytyttävästi tieteelliset opit talouselämästä ja sen suhteesta ihmiskohtaloihin ovat painuneet proletaarin sieluun. Tässä tulimme koskettaneeksi erästä tosiasiaa, josta monella, joka on vain kuvaillut itselleen proletaaria, mutta ei elänyt ajatuksissaan proletaarien kanssa, on varsin hämärät, jopa aikakautemme vakaviin tapahtumiin nähden vahingolliset mielipiteet. Se ajatuskanta, että Marx ja hänen jälkeisensä proletaariset kirjailijat olisivat opeillaan panneet "sivistymättömän" proletaarin pään pyörälle, ja mitä muuta sen suuntaista usein saa kuulla, ei auta ymmärtämään nykyaikaista maailmanhistoriallista tilannetta tällä alalla. Tällainen mielipide ilmaisee vaan tahdon puutetta päästä näkemään mikä on oleellista nykyisessä yhteiskunnallisessa liikkeessä. Ja tällaista oleellista on sekin, että proletaarinen luokkatietoisuus on täynnä käsitteitä, jotka sisällyksensä puolesta ovat kotoisin uudenaikaisesta tieteestä. Tässä tietoisuudessa vallitsee edelleen se tunnelma, joka vallitsi Lassallen puheessa "Tiede ja työläiset". Tällaiset asiat mahtavat tuntua vähäpätöisiltä monesta, joka itseään pitää "käytännöllisenä ihmisenä". Mutta joka tahtoo todella oppia tuntemaan uudenaikaista työväenliikettä, hänen täytyy huomionsa näihin asioihin. Sillä se mitä maltilliset ja jyrkät proletaarit nykyaikana vaativat, ei ole ihmistahdon ilmaukseksi muuttunutta talouselämää siinä muodossa, jossa moni sen itselleen kuvittelee, vaan taloustiedettä, joka on vallannut proletaarien itsetietoisuuden. Proletaarisen liikkeen tieteellisenä pidetyssä ja sanomalehtimäisen-kansantajuiseen muotoon puetussa kirjallisuudessa se selvästi käy ilmi. Sen kieltäminen on silmien sulkemista tosiasiallisilta olosuhteilta. Tosiasia, johon koko nykyaikainen yhteiskunnallinen asema perustuu, on se, että uudenaikainen proletaari antaa pukea luokkatietoisuutensa tieteellisiin käsitteisiin. Vaikk'ei koneensa ääressä työskentelevällä miehellä olisi aavistustakaan "tieteestä", hän omaksuu yhteiskunnallista asemaansa valaisevat tiedot henkilöiltä, jotka näitä tietoja levittävät tuolta "tieteeltä" saamillaan välikappaleilla.
Kaikki tämä puhe uudemmasta talouselämästä, koneitten aikakaudesta ja kapitalismista saattaa olla hyvinkin valaisevaa nykyaikaisen työväenliikkeen perustuksiin katsoen; mutta mikä nykyaikaiselle yhteiskunnalliselle tilanteelle antaa lopullisen valaistuksen, ei suoranaisesti johdu siitä seikasta, että työmies on kiinnitetty koneeseensa ja että hän on sidottu kapitalistiseen elämänjärjestykseen. Se johtuu aivan toisesta asianhaarasta, siitä nimittäin, että hänen luokkatietoisuudessaan ollessaan koneensa ääressä ja riippuvaisena kapitalistisesta talousjärjestyksestä on kehittynyt eräitä perin määrättyjä ajatuksia. On mahdollista, että aikakautemme ennakkoluulot estävät useita tunnustamasta tämän tosiasian kantavuutta ja saavat heidät pitämään asian esille ottamista vaan käsitteillä viisastelemisena. Tähän täytyy vastata: sitä huonommat edellytykset menestykselliseen toimintaan yhteiskunnallisessa elämässä niillä, jotka eivät pysty näkemään mikä on tällä haavaa tärkeintä. Ken tahtoo ymmärtää proletaarista liikettä, hänen täytyy ennen kaikkea tietää, kuinka proletaari ajattelee. Sillä proletaarista liikettä — sen maltillisesta uudistusliikkeestä aina hävittävimpään yltiöpäisyyteen asti — eivät aiheuta mitkään ihmisen ulkopuolella olevat voimat tahi taloudelliset kiihottimet, vaan ihmiset: heidän mielikuvituksensa ja tahdonkiihottimet.
Eivät siinä, mitä kone ja kapitalismi ovat proletaariseen tietoisuuteen istuttaneet, piile aikamme yhteiskunnallista liikettä määräävät aatteet ja tahdonvoimat. Tämä liike on etsinyt ajatuslähteensä uudemmasta tieteestä, kun koneet ja kapitalismi eivät antaneet proletaarille sitä, mikä hänen sielunsa olisi täyttänyt ihmisarvoisella sisällyksellä. Sellaisen sisällyksen sai keskiaikainen käsityöläinen ammatistaan. Siinä, kuinka tämä käsityöläinen ihmisenä itsensä tunsi ammattiinsa sidotuksi, oli jotakin, joka pani elämisen inhimillisen yhteiskunnan keskuudessa hänen sisällisien silmäinsä edessä näyttämään elämisen arvoiselta. Hän saattaa katsoa sen kautta, mitä hän valmisti, tulleen toteutetuksi, mitä hän ihmisenä tahtoi olla. Koneen ääressä ja kapitalistisen elämänjärjestyksen alaisena sai hän kääntyä oman itsensä, sisäisen minänsä, puoleen, kun hän etsi perustusta, jolle voi pystyttää itsetietoisuuttaan tyydyttävän käsityksen siitä, mikä arvo kullakin "ihmisenä" on. Tekniikasta ja kapitalismista ei lähtenyt mitään tälle käsitykselle. Ja niin on käynyt, että proletaarinen itsetietoisuus turvaantui tieteelliseen ajatustapaan. Se oli menettänyt inhimillisen yhteenkuuluvaisuuden tunteen todellisen elämän kanssa. Mutta se tapahtui aikana, jolloin ihmiskunnan johtavat luokat pyrkivät tieteelliseen ajatustapaan, jossa itsessään ei enää ollut henkistä ponnistusvoimaa täyttämään inhimillistä itsetietoisuutta sen tarpeita tyydyttävällä sisällyksellä. Vanhat maailmankatsantokannat olivat käsittäneet ihmisen sieluna henkisessä olemassaolon kokonaisuudessa. Uudemman tieteen kannalta on hän luontokappale paljaassa luonnonjärjestelmässä. Tämä tiede ei herätä sitä tunnetta, että se olisi kuin henkimaailmasta ihmissieluun juokseva virta, joka kantaa ihmistä sieluna. Miten tahansa arvosteltaneekin henkisten vaikutinten, ja mitä niihin kuuluu, suhdetta uudemman ajan tieteelliseen ajatustapaan, on pakotettu myöntämään, kun ennakkoluulottomasti historiallista kehitystä tarkastaa, että tieteellinen mieltäminen on kehittynyt uskonnollisesta. Mutta vanhat, uskonnollisella pohjalla lepäävät maailmankatsantokannat eivät ole voineet istuttaa uudenaikaiseen tieteelliseen ajattelutapaan sielua kannattavia herätteitään. Ne jäivät tämän ajattelutavan ulkopuolelle ja elivät edelleen omine sisäisine tietoisuussisältöineen, johon köyhälistön sielut eivät tunteneet kiintymystä. Johtaville luokille voi tämä tietoisuussisältö vielä olla jostakin arvosta. Sillä oli vielä jotakin yhteyttä heidän elämänasemansa kanssa. Nämä luokat eivät etsineet uutta tietoisuussisältöä, koska perintönä elämältä itseltään riippuivat kiinni vanhassa. Uudenaikainen proletaari sitävastoin katkaisi kaiken yhteytensä vanhan elämänkatsomuksen kanssa. Hän on ihminen, jonka elämä lepää aivan uusilla perusteilla. Häneltä hävisi vanhan elämän perustuksen mukana kaikki mahdollisuus ammentaa vanhoista hengen lähteistä. Ne jäivät sen alueen keskelle, josta hän oli vieraantunut. Uudenaikaisen tekniikan ja kapitalismin ohella kehittyi — sikäli kun on mahdollista kutsua suuria maailmanhistoriallisia virtauksia samanaikaisiksi — uudenaikainen tieteellisyys. Siihen kiinnitti uudenaikainen köyhälistö luottamuksensa ja uskonsa. Siitä se koetti löytää itselleen välttämättömän uuden tunnemaailman. Mutta sen suhde tähän tieteellisyyteen oli toinen, kuin johtavien luokkien. Nämä tunsivat olevansa pakoitetut ottamaan tieteellinen ajatustapa henkeään kannattavaksi elämänkäsityksekseen. Mutta niin paljon kuin he tahtoivatkin tämän tieteellisen ajatustavan avulla vakuuttautua siitä, että luonnonjärjestyksessä vallitsi katkeamaton syiden jatkuvaisuus alhaisimmasta eläimestä ihmiseen, niin tämä ajatustapa pysyi heille vain tietopuolisena vakaumuksena. Se ei synnyttänyt heissä pyrkimystä käsittämään elämää myös tunteenomaisesti, kuten tämä vakaumus vaatii ollakseen täydellinen. Luonnontutkija Vogt ja luonnontieteen kansantajuinen selittäjä Büchner olivat varmastikin tieteellisen ajatustavan omistaneet. Mutta sen rinnalla vaikutti heidän hengessään jokin, joka pakotti heidät uskomaan elämän yhtenäisyyteen, jolle selitystä johdonmukaisesti ei voi saada muualta kuin uskosta henkiseen maailmanjärjestykseen. Ajateltakoon vain ennakkoluulottomasti, miten toisin tieteellisyys vaikuttaa sellaiseen, joka koko omalla olemuksellaan tuntee olevansa kiinnitettynä sellaiseen elämänkokonaisuuteen, kuin nyky-aikaiseen proletaariin, jonka eteen hänen agitaattorinsa asettuu ja muutamana työstä vapaana iltahetkenä puhuu, kuten seuraa: tiede on viime aikoina todistanut ihmisille vääräksi uskon, että heidän alkujuurensa olisi henkisissä maailmoissa. Heille on opetettu, että he muinaisina aikoina elivät siivottomasti puissa kiiveten ja että heillä on kaikilla yhtäläinen puhtaasti luonnollinen alkuperä. Tällaisiin ajatuksiin perustuvan tieteellisyyden varaan näki nykyaikainen proletaari joutuneensa etsiessään sielulleen sisällystä, joka antaisi hänen tuta, mikä hänen asemansa ihmisenä oli maailmankaikkeudessa. Hän omisti tämän tieteellisyyden tinkimättömän vakaasti ja veti siitä omat johtopäätöksensä elämää varten. Hänet tapasi teknillinen ja kapitalistinen aikakausi toisin, kuin johtaviin luokkiin kuuluvan. Tämä eli vielä elämän järjestyksessä, jonka olivat muodostaneet sielua ylentävät vaikuttimet. Hänelle oli suurimmaksi eduksi saada uuden aikakauden saavutukset sopimaan tämän elämänjärjestyksen kehyksiin. Proletaari oli henkisesti tästä elämänjärjestyksestä irtireväisty. Hänelle ei tämä elämänjärjestys voinut antaa sitä sisäistä tunnetta, joka olisi valaissut hänen elämänsä ihmisen arvoisella sisällyksellä. Antaa proletaarin tuntea, mitä hän ihmisenä oli, sen voi ainoastaan, mikä näytti uskoa herättävällä voimalla lähteneen vanhasta elämänjärjestyksestä: tieteellinen ajattelutapa.
Monen lukijani mieli ehkä tekisi hymyillä, kun viittaan proletaarisen ajattelutavan "tieteellisyyteen". Ken tieteellisyydellä jaksaa ajatella ainoastaan sellaista, minkä monivuotisella istumisella "sivistyslaitoksissa" voi ansaita, ja sitten taas asettaa tämän "tieteellisyyden" mitään oppimattoman proletaarin tietoisuustason vastapainoksi, hän hymyilköön. Hän hymyilee asioille, jotka ovat ratkaisevasta merkityksestä nykyaikaiselle elämälle. Nämä tosiasiat todistavat, että moni korkeasti oppinut henkilö elää epätieteellisesti, kun taas oppimaton proletaari perustaa maailmankatsantokantansa tieteeseen, jota hän ei ehkä ollenkaan käsitä. Sivistynyt on omistanut itselleen tieteen säilyttäen sitä jossain sielunsa komerossa; mutta hän liikkuu olosuhteissa, jotka antavat sisällyksen hänen tunne-elämälleen kokonaan tästä tieteestä välittämättä. Proletaarin ovat hänen elämänsuhteensa saattaneet ymmärtämään olemassa-olon tämän tieteen hengen mukaisesti. Mitä muut luokat "tieteellisyydeksi" nimittävät, siitä hänellä ehkä ei liene aavistustakaan; tämän tieteellisyyden ajatussuunta ohjaa kuitenkin hänen elämänsä. Muiden luokkien elämä lepää uskonnollisella, esteettisellä, yleishenkisellä perustuksella; hänelle on "tiede", joskin usein kaikessa pintapuolisuudessaan, elämän usko. Moni "johtaviin" luokkiin kuuluva luulee olevansa "valistunut", "vapaa-uskonnollinen". Epäilemättä hänen ajatusmaailmansa perustuu tieteelliseen vakaumukseen; mutta hänen tunne-elämänsä pohjasäveleenä kaikuvat hänen huomaamattaan perinnäisen elämänuskon jäännökset.
Mitä tieteellinen ajatustapa ei ole vanhasta elämänjärjestyksestä tahtonut omistaa, se on: tietoisuutta, että se ollen henkisyyttä perustuu henkiseen maailmaan. Tälle puolelle uudenaikaista tiedettä ummistivat johtavat luokat silmänsä. Sillä heidän elämänsä sisältönä ovat vanhat perintötiedot. Tätä proletaari ei voinut, sillä hänelle uudet olosuhteet karkoittivat vanhat perintötiedot hänen sielustaan. Hän omisti perinnökseen hallitsevilta luokilta tieteellisen ajattelutavan. Tämä perintö muodostui perustukseksi hänen käsitykselleen ihmisen olemuksesta, mutta siihen ei mahtunut tieto, että tämä olemus oli peräisin todellisesta henkielämästä. Se ainoa, minkä proletaari sai hallitsevilta luokilta henkisenä perintönä, epäsi oman alkujuurensa hengestä.
Tiedän vallan hyvin, kuinka nämä ajatukset tulevat liikuttamaan ei-proletaareja ja proletaarejakin, jotka uskovat käsittävänsä, elämää "käytännöllisesti", ja tämän uskonsa nojalla pitävät tässä lausuttua elämälle vieraana katsantokantana. Nykyisen maailmantilanteen paljastamat tosiasiat tulevat yhä varmemmin näyttämään tämän uskon petolliseksi. Ken ilman ennakkoluuloja nämä tosiasiat pystyy näkemään, hänelle täytyy selvitä, että elämän katsantokanta, joka ainoastaan pintapuolisesti näihin tosiasioihin suhtautuu, lopulta kykenee omaksumaan ainoastaan sellaisia aatteita, joilla ei ole mitään vastinetta todellisuudessa. Vallitsevat ajatukset ovat niin kauvan "käytännöllisesti" tosioloihin suhtautuneet, ettei niillä enää ole mitään yhtäläisyyttä tosiolojen kanssa. Nykyinen maailmanromahdus voisi olla monelle siinä suhteessa rangaistukseksi. Sillä, mitä he ajattelivat tapahtuvaksi? Ja mitä on tapahtunut? Niinkö pitää käymän yhteiskunnallisen ajatuksenkin?
Kuulen myös hengessäni vastaväitteen, jonka proletaarisen elämän käsityksen tunnustaja tunteittensa vallassa tekee: taas muuan, joka tahtoisi viedä yhteiskunnallisen kysymyksen pääkohdan sivutielle, jota myöten porvarillisten näkyy olevan helppo kulkea. Tämä tunnustaja ei näe, millaiseksi kohtalo on hänen proletaarisen elämänsä tehnyt, ja miten hän tämän elämän piirissä pyrkii liikkumaan katsanto kantoineen, jonka hänelle ovat perinnöksi jättäneet "hallitsevat" luokat. Hän elää proletaarimaisesti; mutta ajattelee porvarimaisesti. Uusi aika ei ainoastaan pakota etsimään uutta elämää, vaan myös uusia ajatuksia. Tieteellinen ajattelutapa voi muodostua elämätä kannattavaksi sisällykseksi vasta sitten kun se itsestään omalla tavallaan kehittää täysinhimillisen elämän sisällyksen luomiseksi sellaisen jännitysvoiman, kuin vanhat elämän käsitykset tavallaan olivat kehittäneet.
Tällä on osoitettu tie, joka auttaa löytämään uudemman proletaarisen liikkeen yhden jäsenen todellisen muodon. Tämän tien loppumäärässä kaikuu proletaarisesta sielusta vakaumus: Minä pyrin henkiseen elämään. Mutta tämä henkinen elämä on vain haaveilua, on vain sellaista, joka ihmisessä kuvastuu ulkonaisista maailmantapahtumista, eikä ole lähtöisin erityisestä henkisestä maailmasta. Mitä siirryttäessä uuteen aikaan on tullut vanhasta henkielämästä, sen käsittää proletaarinen elämänkatsantokanta haaveiluna. Ken tahtoo käsittää mielialaa proletaarin sielussa, niin kuin se kuvastuu nykyajan yhteiskunnallisissa vaatimuksissa, hänen täytyy kyetä käsittämään, mikä voima on sillä mielipiteellä, että henkinen elämä on haaveilua. Voitanee vastata: mitä ymmärtää keskinkertainen proletaari tästä mielipiteestä, joka enemmän tahi vähemmän kouluutettujen johtajien päässä hämmennystä tuottaen kummittelee. Ken näin puhuu, hän unohtaa puhuessaan todellisen elämän ja menettelee myös, kuin ei elämän todellisuutta olisikaan. Hän ei tiedä, mitä viimeisten vuosikymmenien proletaari-elämässä on tapahtunut; hän ei tiedä, mitkä langat johtavat mielipiteestä, että henkinen elämä on haaveilua, hänen vain tietämättöminä pitämien jyrkkien sosialistien vaatimuksiin ja tekoihin ynnä niiden tekoihin, jotka sokeitten elämän voimien vaikutuksesta "tekevät vallankumouksia".
Siinä on tragiikkaa, joka peittää koko nykyajan yhteiskunnallisten vaatimusten käsityksen, että monissa piireissä ei lainkaan tahdota ymmärtää sitä, mikä syvien joukkojen tunne-elämästä nousee jokapäiväisten olojen pinnalle, että ei osata luoda katsetta sinne, mikä ihmisten mielissä todella liikkuu. Ei-proletaari kuuntele tuskantäyttämänä proletaarin vaatimuksia: ainoastaan tuotantovälikappaleiden yhteiskunnallistuttamisella voidaan minulle ihmisen arvoinen olemassaolo valmistaa. Mutta hän ei kykene itselleen kuvailemaan, että hänen oma luokkansa siirryttäessä vanhasta uuteen aikaan on pannut proletaarin tekemään työtä tälle kuulumattomilla tuotantovälikappaleilla voimatta samalla antaa hänelle tässä työssä tarpeellista sisäistä tyydykettä. Henkilöt, jotka mainitulla tavalla ummistavat silmänsä elämälle, sanovat mahdollisesti: mutta proletaarihan tahtoo ilman muuta päästä samaan elämän asemaan, kuin missä hallitsevat luokat ovat; mitä merkitystä sitten on sisäisellä tyydykkeellä? Voipa proletaari itsekin väittää: minä en vaadi muilta luokilta mitään sisäistä tyydykettä; minä tahdon,etteivät he minua enää voisi nylkeä, minä tahdon, että nyt vallitseva luokkaero poistetaan. Tällainen puhe ei kuitenkaan koskettele yhteiskunnallisen kysymyksen olemusta. Siihen ei sisälly mitään tämän kysymyksen todellisesta laadusta. Sillä sellainen tietoisuus työtätekevän kansan sielussa, joka olisi hallitsevilta luokilta perinnyt todella henkisen sisällyksen, esittäisi yhteiskunnalliset vaatimukset aivan toisella tavalla, kuin mitä uudenaikainen proletariaatti tekee, joka saamassaan henkielämässä näkee paljasta haaveilua. Tämä proletariaatti on vakuutettu henkielämän haaveellisesta luonteesta; mutta tulee tässä vakaumuksessaan yhä onnettomammaksi. Ja tämän sielun-onnettomuuden seuraukset, joita se ei tietoisesti huomaa, vaan josta se syvästi kärsii, ovat nykyajan yhteiskunnalliselle tilanteelle paljon suuremmasta merkityksestä kuin kaikki ulkonaisen aseman parantamista koskevat itsessään kylläkin oikeutetut vaatimukset.