Hallitsevat luokat eivät myönnä antaneensa aihetta sille elämänkäsityskannalle, joka nyt taistelunhaluisena kohdistuu heihin proletariaatista. Ja kuitenkin ovat he sen aiheuttaneet siten, että ovat jättäneet henkielämästään perinnöksi tälle proletariaatille ainoastaan sellaista, jota tämän täytyy pitää haaveiluna. Ei siinä ole nykyaikaiselle yhteiskunnalliselle liikkeelle mitään erikoista, että jokin ihmisluokka vaatii elämäntilaansa muutosta, vaikka se lähinnä pistääkin silmään, vaan siinä millä tapaa nämä vaatimukset mainitun luokan henkisten vaikutteiden mukaisesti kulloinkin käytännössä toteutetaan. Katsottakoon tosiasioita vain kerrankin ennakkoluulottomasti tältä näkökannalta. Silloin saadaan nähdä, kuinka henkilöt, jotka koettavat ymmärtää proletaarisia vaikuttimia, naurahtavat, kun nousee kysymys siitä, että sen tahi tämän henkisen pyrinnön kautta tahdotaan auttaa yhteiskunnallisen kysymyksen ratkaisua. He nauravat tälle haaveiluna, pilventakaisena oppina. Paljaista aatteista, paljaasta henkielämästä, arvelevat he, ei varmaankaan lähde mitään apua nykyajan polttavalle yhteiskunnalliselle kysymykselle. Mutta tarkemmin katsoen alkaakin selvitä, kuinka uudenaikaisen, juuri proletaarisen liikkeen varsinainen hermo, varsinainen perusvaikutin ei olekaan siinä, mistä nykyaikainen proletaari puhuu, vaan onkin aatteissa.
Uudenaikainen proletaarinen liike onkin toisin, kuin ehkä mikään muu samankaltainen liike maailmassa — tarkemmin katsoen sanan täydessä merkityksessä — liike, joka on ajatuksista. Tätä minä en esiintuo ikään kuin vain jonakin yhteiskunnallisen liikkeen tarkastuksesta saavutettuna yleistuloksena. Jos minun tässä sallitaan tehdä persoonallinen huomautus, niin kuuluu se näin: olen vuosikausia eräässä työläisten sivistysopistossa antanut työmiehille opetusta mitä erilaisimmissa aineissa. Luulen silloin oppineeni tuntemaan, mitä liikkuu uudenaikaisen proletaarisen työmiehen sielussa. Samasta syystä on minulla myös ollut tilaisuus seurata, mikä henki vaikuttaa erilaisissa ammattiyhdistyksissä. Tarkoitukseni on sanoa, ett'en puhu ainoastaan tietopuolisiin mietelmiin nojautuen, vaan, — uskoakseni, — mitä oman todellisen elämänkokemuksen nojalla olen oppinut.
Ken on oppinut tuntemaan — mikä sivistyneiden keskuudessa valitettavasti on harvinaista — uudenaikaisen työväenliikkeen siellä, missä työmiehet ovat sen johdossa, hän tietää, miten tärkeä ilmiö se on, että jokin ajatus-suunta on mitä voimakkaimmin vallannut suuren ihmisjoukon sielut. Mikä nykyaikana vaikeuttaa kannan määräämistä yhteiskunnallisissa kysymyksissä, se on, että mahdollisuus saada eri luokkia ymmärtämään toisiaan on niin vähäinen. Porvarilliset luokat kykenevät nykyaikana niin vaivaloisesti syventymään proletaarien sieluun, voivat niin vaivoin ymmärtää, kuinka proletariaatin vielä kuluttamaton äly kykeni omistamaan — arvosteltakoon sitä asiallisesti miten tahansa — sellaisen inhimiselle järjelle suurimmat vaatimukset asettavan ajattelutavan, kuin Karl Marxin järjestelmän.
Totta on, että Karl Marxin ajatusjärjestelmää voidaan puolustaa niin hyvin kuin vastustaakin, ehkä yhtä pätevillä syillä; sen voivat uusia toiset, jotka Marxin ja hänen ystävänsä Engels'in kuoleman jälkeen katselivat yhteiskunnallista elämää toiselta näkökannalta kuin nämä johtajat. Tämän järjestelmän sisällyksestä en ollenkaan tahdo puhua. Se ei minusta ole tärkeintä uudenaikaisessa proletaarisessa liikkeessä. Tärkeintä on minusta se tosiasia, että työväestön keskuudessa vaikuttaa voimakkaimpana kiihdykkeenä ajatusjärjestelmä. Voipa asian lausua suorastaan näinkin: käytännöllinen liike, puhdas jokapäiväisimpiä ihmisvaatimuksia tavoitteleva elämänliike ei vielä milloinkaan ole seissyt yksistään niin puhtaalla ajatuspohjalla, kuin tämä uudenaikainen proletaariliike. Se on sanoakseni ensimmäinen sen tapainen liike maailmassa, jolla on puhtaasti tieteellinen perustus. Mutta tämä tosiasia on otettava oikealta kannalta. Kun ottaa kaiken sen huomioon, mitä uudenaikainen proletaari itsetietoisesti lausuu omana mielipiteenään, tahtonaan ja tunteenaan, niin ei se, mitä ohjelmaan on sisällytetty, syvemmän elämänhavainnon perustuksella ollenkaan näytä tärkeältä.
Tositärkeänä sitä vastoin täytyy pitää, että proletaarin itsetunnossa ihmisen koko persoonallisuus riippuu elämänkatsomuksen tietopuolisesta perustuksesta, kun se taas muissa luokissa muodostaa vain yhden osan sielunelämää. Mikä tällä tavalla on tullut proletaarille sisäiseksi todellisuudeksi, sitä hän ei saata tietoisesti tunnustaa. Tätä tunnustamasta häntä estää se, että hänelle ajatuselämä on esitetty haaveiluksi. Todellisuudessa hän perustaa elämänsä ajatuksiin, mutta käsittää ne epätodellisina haaveiluina. Muuten ei voida ymmärtää proletaarista elämänkäsitystä ja sen toteuttamista käytännössä, kuin ottamalla huomioon tämä tosiasia kaikessa kantavuudessaan uudenaikaisen ihmiskunnan kehityksessä.
Siitä tavasta, millä uudenaikaisen proletaarin henkinen elämä yllä on esitetty voidaan käsittää, että kuvatessa proletaaris-sosialistisen liikkeen todellista laatua tämän henkielämän täytyy tulla ensi tilalle. Sillä pää-asia on että proletaari tuntee puutteellisen yhteiskunnallisen elämäntilansa syyt siinä muodossa ja pyrkii ne poistamaan sillä tavalla, kuin tämä henkielämä hänelle sisäisesti sanoo. Ja kuitenkaan hän ei voi olla pilkaten ja vihaten hylkäämättä sitä mielipidettä, että tällä yhteiskunnallisen liikkeen henkisellä pohjalla piilee jokin tärkeä eteenpäin kiihoittava voima. Kuinka hän voisi käsittää, että henkielämä olisi hänelle eteenpäin vievä voima, kun hänen täytyy pitää sitä haaveiluna? Ei voi odottaakaan, että tällä tavalla käsitetty henkielämä voisi neuvoa tien sietämättömäksi käyneestä yhteiskunnallisesta tilanteesta. Hänen tieteellisyyteen perustuva ajatustapansa käsittää ei ainoastaan tieteen itsensä, vaan myös taiteen, uskonnon, tavat ja oikeuden inhimillisen haaveilun tuotteiksi. Hän ei huomaa näillä henkielämän aloilla mitään hänen todelliseen elämäänsä kuuluvaa, mitään joka hyödyttäisi hänen aineellista asemaansa. Hänelle ne ovat vain tämän aineellisen elämän heijastusta. Olkoonpa että ne, kerran olemassa ollen, joten kuten kiertoteitä inhimillisen mielikuvituksen tahi tahdon kautta vaikuttavatkin takaisin aineelliseen elämään, alunpitäen ne kuitenkin ovat tästä elämästä alkunsa saaneita haave-kuvia. Ei niistä mitään lähde yhteiskunnallisten vaikeuksien poistamiseksi. Ainoastaan aineellisista olosuhteista itsestään voi jotakin syntyä, joka vie päämäärään. Uusi henkielämä on ihmiskunnan johtavista luokista siirtynyt proletaariseen asujamistoon siinä muodossa, että sen voima on tämän asujamiston tietoisuudesta haihtunut. Kun etsitään voimia, jotka voivat jouduttaa yhteiskunnallisen kysymyksen ratkaisua, on tämä ennen kaikkea muistettava. Jos tämä asianlaita edelleen saisi vallita, täytyisi ihmiskunnan henkielämän vajota voimattomuuteen nykyajan ja tulevaisuuden yhteiskunnallisten vaatimusten edessä. Itse asiassa onkin suuri osa uudenaikaista proletariaattia vakuutettu tästä voimattomuudesta; ja tämä vakaumus käy julki marxilaisista ja muista samanlaisista tunnustuksista. Sanotaan että uudenaikainen talouselämä on kehittänyt vanhemmista muodoistaan nykyajan kapitalismin. Tämän kehityksen kautta on proletariaatti joutunut sille sietämättömään asemaan kapitaalin rinnalla. Kehitys on kulkeva eteenpäin; se on kaatava kapitalismin siinä itsessään — kapitalismissa -vaikuttavien voimien avulla ja kuolleesta kapitalismista on nouseva proletariaatin vapautus. Tälle vakaumukselle ovat nuoremmat sosialistiset ajattelijat antaneet vähemmän fatalistisen ( kohtalon alle alistuvaisen) luonteen, kuin minkä eräs marxilainen ryhmä sille oli antanut. Mutta pää-asia on myös säilynyt. Ja se on siinä, että se, joka nykyään tahtoo tosisosialistisesti ajatella, ei suostu sanomaan: jos jossain ilmestyisi ajan vaatimusten aiheuttama ja henkisessä todellisuudessa versova ihmisiä kannattava sielu-elämä, on siitä säteilevä se voima, joka myös yhteiskunnalliselle kysymykselle antaa oikean vauhdin.
Ettei proletaarista elämää viettämään pakoitettu nykyajan ihminen voi tällaista odottaa aikamme henkielämältä, siitä johtuu hänen sielunsa pohjasävel. Hän tarvitsee henkielämää, josta lähtee voimaa, joka antaa hänen sielussaan tuntea oman ihmisarvonsa. Sillä sidottuna nykyajan kapitalistiseen talousjärjestelmään oli hänen polttavimpine sielun tuskineen turvauduttava sellaiseen henkielämään. Mutta se henkielämä, jonka hän peri johtavilta luokilta haaveiluna, se täytti hänen sielunsa tyhjyydellä. Että uudenaikaisen proletariaatin vaatimuksissa elää kaipaus löytää toisellainen suhde henkielämään, kuin minkä nykyinen yhteiskuntajärjestys voi tarjota: Siitä lähtee nykyaikaista yhteiskunnallista liikettä ohjaava voima. Mutta tätä tosiasiaa ei oikein käsitä ihmiskunnan ei-proletaarinen eikä proletaarinenkaan osa. Sillä ei-proletaarinen osa ei kärsi uudenaikaisen henkielämän haaveilevasta luonteesta, koska se on siihen itse syynä. Proletaarinen osa siitä kärsii. Mutta tuo perimänsä henkielämän haaveileva luonne on häneltä vienyt uskon kaiken henkielämän kantavaan voimaan. Tämän tosiasian oikeasta ymmärtämisestä riippuu löydetäänkö se tie, joka johtaa ulos nykyisestä yhteiskunnallisesta sekasortotilasta. Se yhteiskunta-järjestys, joka syntyi johtavien ihmisluokkien vaikutuksesta uudenaikaisen talouselämän kehittyessä, on sulkenut pääsyn tälle tielle. On hankittava voimia aukaisemaan se.
Tällä alalla on pakko ottaa asiat uuden tarkastelun alaisiksi, sitten kun on opittu antamaan oikea arvo, sille tosiasialle, että inhimillinen yhteiskunta, jossa henkielämää pidetään haaveiluna, on vailla yhtä niitä voimia, jotka tekevät yhteiskunnallisen elimistön elinkykyiseksi. Nykyinen sairastaa henkielämän heikkoutta. Ja sairaus vain pahenee, kun ei tahdota tunnustaa sen olemassaoloa. Myöntämällä tämä tosiasia voitetaan perustus, jolla yhteiskunnallisen liikkeen mukainen ajatustapa pääsee kehittymään.
Nykyaikana luulee proletaari löytäneensä sielunsa päävoiman, kun hän puhuu luokkatietoisuudestaan. Mutta totuus on kuitenkin siinä, että hän jouduttuaan kapitalistisen talousjärjestelmän pauloihin etsii henkielämää, joka kohottaisi hänen sieluaan, antaisi hänelle tietoisuuden omasta ihmisarvostaan ja että haaveiluksi käsitetty henkielämä ei hänessä tätä tietoisuutta voi synnyttää. Hän on etsinyt tätä tietoisuutta ja on turhaan etsittyään korvannut sen talouselämästä lähteneellä luokkatietoisuudella.
Hän tuijottaa kuin mahtavan suggestiivisen voiman vaikutuksesta yksistään vain talouselämään eikä muualla henkisessä tahi sielullisessa enää usko voivan löytyä kiihotinta siihen, mikä välttämättömästi täytyy tapahtua yhteiskunnallisen liikkeen alalla. Hän uskoo, että yksistään hengettömän, sieluttoman talouselämän kehitys voi mukanaan tuoda sen tilan, jonka hän pitää ihmisarvoisena. Näin hänet pakotettiin etsimään pelastustaan yksinomaan talouselämän uudistuksessa. Hänet pakotettiin uskomaan, että paljastaan talouselämän uudistuksen kautta poistuisi kaikki se vahinko, joka johtui yksityisestä yritteliäisyydestä, yksityisen työnantajan itsekkyydestä ja yksityisen työnantajan kykenemättömyydestä tyydyttämään työmiehessä elävän ihmisarvon-tunteen vaatimuksia. Niin alkoi nykyaikainen proletaari pitää yhteiskunnallisen elimistön ainoana pelastuksena kaikkien tuotantovälikappaleiden yksityisomistuksen muuttamista yhteis-toiminnaksi, vieläpä kaikkien yhteiseksi omaisuudeksi. Tällainen katsantokanta on syntynyt sen kautta, että on katse käännetty pois kaikesta sielullisesta ja henkisestä ja suunnattu yksinomaan puhtaasti taloudellisiin menettelytapoihin.