Muutamat nuorukaiset lähestyvät vanhusta ja kysyvät häneltä, onko vainaja todellakin sellaista puhunut?
»Tietysti hän on niin sanonut!» huutaa vanhus, »enhän toki rupea häntä hänen omissa hautajaisissaan panettelemaan.»
»No, sittenhän voimme rauhassa jatkaa tanssimista. Vahinko ettei ole ketään pelimannia saapuvilla — — —. Eiköhän jollain talon rengeistä ole viulua tai hanuria?»
Eräällä heistä on hanuri. Hänen täytyy tuoda se esiin ja ruveta soittamaan. Pojat ja tytöt tanssivat. Yhä useampi pari pyörähtelee pihalla.
Kahrl tanssii myös. Puutarhan porttiin nojautuneena, katsoo Raudupin emäntä, miten hyvin hän tanssii ja kuinka mielellään tytöt hänen käsivarrellaan lentävät pihan poikki. Hän lähestyy hiukan tanssijoita.
Silloin huutaa joku Kahrlia. Pikku Matihs on herännyt ja kaipaa häntä. Kahrl jättää tanssitoverinsa ja menee isännän makuusuojaan. Pöydällä palaa talikynttilä, Raudupin sängyssä makaa kaksi vanhaa vaimoa sikeässä unessa, emännän sängyssä istuu pikku Matihs ja itkee. Puheensorina viereisestä tuvasta ja hanurin säveleet pihalta ovat herättäneet hänet ja vaivaavat hänen heikkoja hermojaan.
Kahrl istuutuu sängylle ja rauhoittaa lasta. Pienokainen ei kuitenkaan tahdo enää nukkua eikä Kahrl voi palata tanssipaikalle.
Hetken kuluttua astuu emäntä tupaan.
»Etkö jo pane maata ja nuku», toruu hän. Pikku Matihs ei kuitenkaan häntä tottele, katsoo vain Kahrliin suurilla silmillään ja painautuu yhä lähemmäksi tämän rintaa.
Raudupin emäntä menee kaapille. Tässä kaapissa on viiniä, tummaa, punaista, makeata unkarin viiniä, jota lääkäri on määrännyt pikku Matihsille. Kaapissa on myöskin lääkepullo, josta Raudup otti pari pisaraa, kun uni pakeni. Emäntä ravistaa pulloa: mitätön pisara on vielä tallella. Hän ravistaa sen viinilasiin, täyttää lasin puolilleen viiniä ja ojentaa sen pienokaiselle juotavaksi.