Lapsi juo mielellään voimakasta, makeata viiniä. Eikä hän nytkään torju sitä luotaan, juo — ja on kymmenen minuutin perästä sikeässä unessa.
Kahrl antaa lapsen hiljaa vaipua vuoteelle, peittää hänet kevyellä peitteellä ja aikoo lähteä. Mutta emännän ruvetessa puhumaan hän pysähtyy.
»Kas tässä, maistapa sinäkin kerran tätä viiniä», sanoo hän ja kaataa lasin reunoja myöten täyteen. »Juo!»
Kahrl ei anna itseään kahdesti pyytää. Hän tyhjentää lasin parilla siemauksella.
»Sepä vasta maistui!» huudahti hän ja antoi emännälle lasin takaisin.
»Maistuiko? No, sitten vielä lasillinen. Kaksinkertainen ei repeä.»
Poika juo, kiittää ja poistuu huoneesta. Raudupin emäntä kaataa myös itselleen lasillisen ja sulkee sitten kaapin.
Hän lähtee ulos ja asettuu jälleen puutarhaportille.
Hanuri soi lakkaamatta ja piha on täynnä tanssivia. — Jopa jokunen vanhempikin pari pyörähtelee…
Mutta kukaan ei vikkelämmin kuin Kahrl, hän aivan lentää — — —. Äkkiä hän astuu emännän luo: