Korkeasta tapulista kuuluu kuolinkellot, hautausvirsi kirkkomaalta, avonaisessa haudassa komea musta kirstu, kaunis kukkaseppele kirstulla ja haudan ja kirstun ympärillä joukko hymyileviä perijöitä…
Kuka tänään haudataan?
Raudupin emäntä!
Mutta Martin päivänä viettävät Kahrl ja Marija häitään. Häät ovat komeat, paljon vieraita saapuvilla, morsian on herttainen ja kaunis. Mutta sittenkään ei Kahrl voi päästä oikealle häätuulelle, sillä hänen sydäntään painaa vuoren tavoin Raudupin emännän kirous. Hän ei tunne itseään syylliseksi, mutta hän ei kuitenkaan voi olla yhtä iloinen kuin toiset. Onnettoman lapsen siniset silmät eivät tahdo poistua mielestä.
»Ollaanko surumielisiä?» kysyy kaunis morsian, ja kiertää kätensä hänen kaulalleen. »Koettakaamme huvittaa itseämme tanssilla.»
Kahrl tanssii.
Mutta ei hän tanssinkaan jälkeen tule iloisemmaksi…
Häät ovat ohi.
Arkioloissa nuori aviomies oppii tuntemaan vaimonsa hyvät ja heikot puolet, nuori aviovaimo taas miehensä hyvät ja huonot ominaisuudet. He eivät ole pettyneet. He ovat toisiinsa ja kohtaloonsa tyytyväisiä. Maallista tavaraa heillä on kylliksi… Ja kuitenkaan Kahrl ei voi jättää huokailemistaan eikä hän ole niin onnellinen kuin pitäisi.
»Mikä sinua vaivaa?» kysyy hänen vaimonsa.