»Olen, armollinen herra kreivi. Mutta en ilman oikeutta.»
»Mutta kuulkaapa nyt, kuulkaapa nyt, Andrikson! Mistä olette sitten kaatanut tammet?»
»Mistäpä muualta kuin omalta alueeltani.»
Kreivi käänsi kirkkaat silmänsä talonpoikaan ja katsoi häntä hetken läpitunkevasti silmiin.
»Omalta alueelta? Ja kuitenkin sanotte, että se ei ole tapahtunut ilman oikeutta?» puhui hän hitaasti. »Tunnettehan välikirjanne? Teidän välikirjassanne ei löydy ainoatakaan kohtaa, joka teidät oikeuttasi ilman kartanon lupaa kaatamaan edes seipään paksuista haapaa. Tammista puhumattakaan. Jos te siis olette kaatanut, niin olette toiminut vastoin lakia.»
»Armollinen herra kreivi, siltä ehkä näyttää. Mutta jos sallitte minun selittää tämän asian… niin… niin… näette sen varmaan toisessa valossa.»
Heikko varjo lankesi kreivin kasvoille.
Mitä puhtainten periaatteiden täyttämättä, oli hän jättänyt virkamiesuransa ja muuttanut maalle ollakseen sadalleviidellekymmenelle alustalaiselleen esikuvana, neuvonantajana, auttajana ja suojelijana. Hänen isänsä oli joka talvi sairautensa tähden matkustanut etelään kylpypaikkoihin, jättäen kartanonsa isännyyden eräälle vähemmän oikeudenmukaiselle sukulaiselle. Mitä vääryyttä tämä ankaruudellaan oli talonpojille tehnyt, sen tahtoi kreivi hyvittää. Hän ei ollut välittänyt niistä varoittavista äänistä, jotka olivat kuvailleet Baltesernin talonpoikia omavaltaisiksi, itsehyväisiksi ja hemmotelluiksi vanhan sielunpaimenen pitkäaikaisen lempeyden kautta. Hän oli muistanut vertauksen auringosta ja myrskystä ja oli ottanut Baltesernin linnan voitonvarmana haltuunsa. Nyt näki hän taistelun alkavan. Ei, se oli jo alkanut. Niinä parina kuukautena, joina hän oli hoitanut perintöään, oli hänelle sattunut jo useita ikäviä juttuja. Hänelle oli esitetty eräs väärennetty maksukuitti, ja metsävahti oli joutunut kiinni lahjuksien otosta. Sitäpaitsi oli eräs pientilallinen varastanut tiilitehtaasta kuormallisen tiilejä. Nyt asetettaisiin hänen hyväntahtoisuutensa jälleen koetukselle.
»Puhukaa», sanoi kreivi hetken vaitiolon jälkeen, muuttamatta äänensä ystävällistä sävyä.
»Armollinen herra kreivi, suvaitsee minun alottaa jotenkin varhaisista ajoista.»