Hän lähetti ajurin pois ja istui itse ohjaksiin. Me ajelimme hiljakseen niin kauvan kuin olimme aseman alueella, mutta ennätettyämme tasangon poikki vievälle tomuiselle tielle, päästi hän täyttä karkua. Samassa maassa syntynyt hevonen jaksaa melkein kuinka paljon tahansa, jos siksi tulee. Me emme viipyneet täyttä kolmea tuntia noissa kolmessakymmenessä penikulmassa, mutta hevosparka oli puolikuolleena.
Kerran minä kysäsin: — "Mitä tämä tulinen kiire tarkoittaa, majuuri?"
Hän sanoi tyynesti: "Poika on ollut yksin, vallan itsekseen — yksi, kaksi, kolme — neljätoista tuntia nyt! Minä sanon sen sinulle, että nyt minä olen levoton."
Tuo levottomuus tarttui minuunkin ja minäkin puolestani kiirehdin hevosta.
Kun me saavuimme kanavainsinöörien majatalolle, huusi majuuri pojan palvelijata, mutta ei kuulunut mitään vastausta. Sitten me astuimme talon sisään ja huutelimme poikaa nimeltä, mutta eipä kuulunut mitään vastausta.
"Hän on tietysti metsästämässä", sanoin minä.
Samassa minä huomasin eräässä ikkunassa pienen myrskylampun palaa tuikittavan. Kello oli nyt neljä iltapäivällä. Me molemmat seisahdimme kuin naulatut verannalle ja pidätimme hengitystämme kuullaksemme joka hiiskauksenkin. Sisältä huoneesta kuului kärpäslauman "surrr — surrr — surrr". Majuuri ei virkkanut mitään, mutta hän riisui kypärin päästään ja me astuimme sisään vallan hiljaa.
Poika makasi kuolleena sohvalla keskellä autiota, valkoseksi maalattua huonetta. Hän oli ampunut päänsä melkein murskaksi revolverillaan. Pyssykotelot olivat vielä avaamatta, ja pöydällä oli pojan kirjoitusneuvot ja valokuvia. Hän oli tullut tänne kuolemaan kuin myrkytetty rotta!
Majuuri sanoi hiljaa itsekseen: — "Poika parka! Sinä kurja raukka!" Sitten hän kääntyi pois vuoteesta lausuen: — "Minä tarvitsen sinun apuasi tässä asiassa."
Koska minä tiesin, että poika oli itse lopettanut päivänsä, niin minä ymmärsin vallan hyvin millaista apua tässä tarvittiin ja läksin pöydän luo, otin tuolin, sytytin sikarin ja aloin tutkia kirjoituskapineita. Majuuri katseli minun olkapääni yli ja toisti itsekseen: "Me tulimme liian myöhään! — Niinkuin rotta komerossaan! — Voi kurja raukka!"