"Hyvä on", sanoi majuuri, "sinun pitää tulla minun kanssani — nyt paikalla — ekka-rattailla kanavalle ampumaan antilooppeja. Pue yllesi metsästyspuku — joutuun — ja tule tänne sitten pyssyinesi."
Majuuri oli mahtava mies, ja minä tiesin, ettei hän turhanpäiten olisi ruvennut käskemään. Siitä syystä minä tottelin ja palatessani löysin majuurin istumassa ekka-rattailla — pyssykotelot ja eväät olivat istuimen alla — vallan valmiina metsästysretkelle lähtemään.
Hän lähetti ajurin pois ja istui itse ohjaksiin. Me ajelimme hiljakseen niin kauan kuin olimme aseman alueella, mutta ennätettyämme tasangon poikki vievälle tomuiselle tielle päästi hän täyttä karkua. Samassa maassa syntynyt hevonen jaksaa melkein kuinka paljon tahansa, jos siksi tulee. Me emme viipyneet täyttä kolmea tuntia noissa kolmessakymmenessä peninkulmassa, mutta hevosparka oli puolikuolleena.
Kerran minä kysäisin: "Mitä tämä tulinen kiire tarkoittaa, majuuri?"
Hän sanoi tyynesti: "Poika on ollut yksin, vallan itsekseen — yksi, kaksi, kolme — neljätoista tuntia nyt! Minä sanon sen sinulle, että nyt olen levoton."
Tuo levottomuus tarttui minuunkin, ja minäkin puolestani hoputin hevosta.
Kun saavuimme kanavainsinöörien majatalolle, huusi majuuri pojan palvelijaa, mutta ei kuulunut mitään vastausta. Sitten me astuimme talon sisään ja huutelimme poikaa nimeltä, mutta eipä kuulunut mitään vastausta.
"Hän on tietysti metsästämässä", sanoin minä. Samassa huomasin eräässä ikkunassa pienen myrskylampun palaa tuikuttavan. Kello oli nyt neljä iltapäivällä. Me molemmat seisahdimme kuin naulatut verannalle ja pidätimme hengitystämme kuullaksemme joka hiiskauksenkin. Sisältä huoneesta kuului kärpäslauman "surrr — surrr — surrr". Majuuri ei virkkanut mitään, mutta hän riisui kypärin päästään ja me astuimme sisään vallan hiljaa.
Poika makasi kuolleena sohvalla keskellä autiota, valkoiseksi maalattua huonetta. Hän oli ampunut päänsä melkein murskaksi revolverilla. Pyssykotelot olivat vielä avaamatta, ja pöydällä oli pojan kirjoitusneuvot ja valokuvia. Hän oli tullut tänne kuolemaan kuin myrkytetty rotta!
Majuuri sanoi hiljaa itsekseen: "Poika parka! Sinä kurja raukka!" Sitten hän kääntyi pois vuoteesta lausuen: — "Minä tarvitsen sinun apuasi tässä asiassa."