— Kyllä sinä olet kumma veitikka. Laskeudu nyt lepäämään rumpujen väliin ja nuku hyvin. Nuo pojat tulevat viereesi vartioimaan nukkuessasi.
VI
Sangen varhain seuraavana aamuna pantiin valkoiset teltat kokoon, ja ne hävisivät näkyvistä, kun maverickit lähtivät syrjätietä marssimaan Umballaan.
Kulku ei sivuuttanut edellisen illan levähdyspaikkaa, eikä Kim, joka tallusteli kuormastovaunujen mukana sotilaiden vaimojen huomautuksien esineenä, tuntenut itseänsä niin rohkeaksi kuin edellisenä iltana. Hän huomasi olevansa tarkoin vartioitu … isä Viktor toisella puolella ja herra Bennett toisella.
Aamupäivällä joukko pysähtyi. Kameelilla ratsastava lähetti toi päällikölle kirjeen. Tämä luki sen ja kääntyi puhumaan eräälle majurille. Vaikka Kim oli puoli mailia jäljempänä, kuuli hän voimakkaan ja iloisen hälinän, joka asteittain siirtyi häneen asti paksun tomun läpi. Sitten joku taputti häntä selkään huutaen: — Sanopa, mitenkä tiesit, sinä pieni noidanpoika! Isä Viktor, koettakaa saada hänet selittämään.
Ratsu pysähtyi hänen viereensä, ja hänet nostettiin papin eteen satulaan.
- No niin, poikani, eilisiltainen ennustuksesi on toteutunut, olemme saaneet määräyksen lähteä Umballasta rintamalle huomisaamuna.
— Mitä se merkitsee? kysyi Kim, sillä puhe rintamasta ynnä muusta oli aivan outoa hänelle.
— Me lähdemme sotaan, niinkuin sanoit.
— Tietysti te menette sotaan. Minähän sanoin eilen illalla.