Parakeissa taas täytyi syödä raakaa pihviä lautaselta, ja siellä saisi vain varkain tupakoida. Mutta toiselta puolen, olihan hän sahib ja Xavierin koululainen, ja tuo sika Mahbub Ali… Ei, hän ei koettelisi Mahbubin vieraanvaraisuutta, ja kuitenkin … Hän mietti asioita lojuessaan yksin makuusuojassa ja tuli siihen päätökseen, että hän oli ollut kohtuuton Mahbubiin nähden.
Koulusuojat olivat tyhjät, ja melkein kaikki opettajat olivat menneet tiehensä. Eversti Creightonin antama rautatielippu oli hänen kädessään, ja Kim muisti ylpeänä, ettei hän ollut käyttänyt eversti Creightonin eikä Mahbubinkaan rahoja mihinkään sopimattomaan elämään. Hänellä oli vielä kaksi rupeeta ja seitsemän annaa. Hänen uusi nahkalaukkunsa, johon oli merkitty "K. O'H.", ja makuuvaatekääry olivat hänen autiossa makuuhuoneessaan. "Sahibit ovat aina sidotut matkatavaroihinsa", sanoi Kim nyökäyttäen päätänsä niille. "Te saatte jäädä tänne." — Hän pujahti ulos lämpimään sateeseen hymyillen veitikkamaisesti ja etsi erään talon, jonka oli pannut merkille jo jonkin aikaa ennen.
— Arree! Etkö tiedä millaisia naisia täällä asustaa? Häpeä toki!
— Olenko vasta eilen syntynyt? — Kim istahti jalat ristissä alkuasukasten tavoin lattiapatjalle yläkerran huoneessa. — Vähän väriainetta ja kolme yardia vaatetta riittää pieneen pilantekoon. Olisiko se paljon vaadittu?
— Kuka on se tyttö? Sinä olet liian nuori sahibiksi sentapaiseen kujeeseen.
— Kuka tyttö on? Onpahan muutama koulunopettajan tyttö tuolta sisämaan rykmenteistä. Isä on lyönyt minua kahdesti, kun kiipesin heidän aitansa yli näissä vaatteissa. Nyt aion mennä puutarhuripoikana. Vanhat miehet ovat hyvin kateellisia.
— Se on totta. Pysy hiljaa sill'aikaa kun sivelen mehun kasvoihisi.
— Ei liian mustaksi, naikan. En haluaisi esiintyä hubshina (neekerinä).
— Oh, rakkaus ei paljoa semmoisista välitä. Kuinka vanha hän on?
— Kaksitoistavuotias, luullakseni, sanoi häpeämätön Kim.