— Niin, tunnen hyvin Punjabin. Äitini oli pahareen, mutta isä oli kotoisin Amritsarista, Jandialan läheltä, sanoi Kim öljyten kerkeätä kieltänsä matkustelun tarpeiksi.
— Jandiala … Jullundur? Ohoh! Sittenhän olemme ikäänkuin jollakin tavoin naapureita. — Mies nyökäytti hellästi päätään vaikertavalle lapselleen, joka oli hänen sylissään. — Ketä sinä palvelet?
— Muutamaa erittäin pyhää miestä Tirthankerin temppelissä.
— Kaikki ne ovat erittäin pyhiä … ja erittäin ahnaita, sanoi mies katkerasti. — Minä olen käynyt kaikissa temppeleissä, niin että jalkani ovat aivan nahattomina, eikä lapseni ole tullut vähääkään paremmaksi. Ja äitikin on sairaana… Hys, hys, pieni raukka… Me vaihdoimme sen nimeä, kun kuume tuli, niin, ja puimme sen tytön vaatteisiin. Emme mitään jättäneet tekemättä, paitsi — tahdoin saada hänen äitinsä mukaan lähtiessäni Benaresiin — jotta Sakhi Sarwar Sultan auttaisi meitä parhaiten. Me tiedämme hänen armeliaisuutensa, mutta nämä alankomaan jumalat ovat meille vieraita.
Lapsi kääntyi maatessaan isän vahvoilla suonikkailla käsivarsilla ja katseli Kimiä väsynein silmin.
— Oliko kaikki aivan hyödytöntä? kysyi Kim vähän enemmän kiintyneenä heihin.
— Hyödytöntä kaikki, sanoi lapsukainen kuumeen tulehduttamin huulin.
— Jumalat ovat antaneet hänelle ainakin hyvän ymmärryksen, sanoi isä ylpeänä. — Ajatteleppa, että hän kuunteli niin tarkasti. Tuolla on sinun temppelisi. Minä olen köyhä mies, monet papit ovat minulta saaneet rahaa, mutta poika on toki minun poikani, ja jos joku lahja sinun mestarillesi voisi parantaa hänet… Minä en enää mitään ymmärrä.
Kim mietti vähän, ja ylpeys kutkutti hänen itserakkauttaan. Kolme vuotta aikaisemmin olisi hän oitis käyttänyt hyväkseen tilaisuutta ja mennyt matkoihinsa, sitä sen enempää ajattelematta; mutta nyt jo tuon vieraan osoittama kunnioitus muistutti häntä siitä, että hän oli mies. Sitäpaitsi hän itsekin oli jo pari kertaa saanut maistaa kuumetta ja kyllin kokenut tunteakseen nälkiintymisen vaikutukset, kun näki sellaisia.
— Kutsu hänet esille, niin minä annan sitoumuksen luovuttaakseni hänelle parhaimman härkäparin, jotta poikani paranisi.