— Mutta me lähdemme pian matkaan.
— Se on totta, ilmoitti laama papeille. — Me lähdemme nyt yhdessä etsintään, josta olen usein puhunut. Minä odotin, kunnes oppilaani tuli valmiiksi. Katsokaa häntä! Me lähdemme pohjoiseen päin. En enää milloinkaan joudu näkemään tätä lepopaikkaani, oi te hyväntahtoiset ihmiset.
— Mutta en minä ole kerjäläinen, sanoi maamies nousten ylös ja puristaen lapsen syliinsä.
— Ole hiljaa. Älä häiritse pyhää miestä, huudahti muuan papeista.
— Mene, kuiskasi Kim. — Odota meitä suuren rautatiesillan alla, ja kaikkien meidän Punjabimme jumalien nimessä tuo ruokaa … puuroa, palkohedelmiä, rasvassa paistettuja kakkuja ja makeisia, erittäinkin makeisia. Joudu!
Nälän aiheuttama kalpeus soveltui hyvin Kimille hänen siinä seistessään pitkänä ja hoikkana, tumma laahusliepeinen viitta yllänsä, pitäen toista kättänsä rukousnauhalla ja toista siunauksen asennossa, jäljitellen tässä tarkoin laamaa. Joku eurooppalainen olisi saattanut sanoa, että hän jotenkin näytti nuorelta kirkonikkunaan maalatulta pyhimykseltä, vaikka hän oli vain keskenkasvuinen poikanen, joka tunsi menehtyvänsä tyhjyydestä.
Hyvästely venyi kaikkine muodollisuuksineen pitkälliseksi, kolmasti päättyen ja yhtä monta kertaa uudistuen. Eräs heistä, etsijä — sama joka oli kutsunut laaman tähän hiljaiseen satamaan kaukaisesta Tiibetistä, hopeakasvoinen kaljupää askeetti — ei ottanut osaa siihen, vaan mietiskeli tapansa mukaan yksinään kuvien seassa. Toiset olivat sangen inhimillisiä, tyrkytellen vanhukselle pikku lahjoja, kuka betelrasiaa, kuka hienoa ja uutta rautaista kynäkoteloa, kuka eväslaukkua ja niin edelleen, varoittaen häntä ulkopuolisen maailman vaaroista sekä ennustaen hyvää loppua heidän etsinnälleen. Sillä välin istui Kim perin ikävissään portailla ja kiukutteli itsekseen Xavierin koulupoikain puheentavoilla.
— Mutta tämähän on oma syyni, päätti hän vihdoin. — Mahbubin parissa söin Mahbubin leipää, tai Lurgan sahibin. Xavierissa sain kolme ateriaa päivässä. Nyt minun täytyy varsin visusti pitää huolta itsestäni. Mutta minä en ole oikeassa harjaantumisen tilassa. Kyllä nyt totisesti kelpaisi lihalautasellinen!… Oletko valmis, pyhä mies?
Molemmat kätensä kohottaen laama lausui lopullisen siunauksen kaunopuheisella kiinankielellä. — Minun täytyy nojautua olkapäähäsi, sanoi hän, kun temppelin portit sulkeutuivat: — alanpa jo käydä kankeaksi.
Kuuden jalan mittaisen miehen paino ei ole kepeä kannatella kilometrittäin tungoksen täyttämillä kaduilla, ja Kim, joka oli saanut matkamyttyjäkin taakakseen, oli hyvillään, kun he pääsivät rautatiesillan varjoon.