— Mistäpä sen tietäisin? Etkö seurannut mukana … ei, sehän tapahtui sen jälkeen kun sotajoukko nousi maasta ja vei sinut. Oleskelin siellä huoneessa vastapäätä kyyhkyslakkaa mietiskellen rauhassa, paitsi silloin kun nainen lörpötteli lakkaamatta.
— Oho! Se Kulun nainen. Se on siis Saharunporen luona, nauroi Kim.
— Miten henki johtaa mestariasi? Kulkeeko hän jalkaisin sovittaakseen vanhoja syntejä? kysyi jat varovasti. — Delhiin on pitkä matka.
— Ei, sanoi Kim, — minä kerjään lipun junaan. (Intiassa kukaan ei tunnusta omistavansa rahaa.)
— No, jumalien nimessä, menkäämme sitten tulivaunulla. Poika voi parhaiten äitinsä sylissä. Hallitus on pannut meille paljon veroja, mutta yhden hyvän asian se on meille antanut: rautatien, joka yhdistää ystävät ja rauhoittaa huolestuneet. Se on ihmeellinen, tuo juna.
Hetkistä myöhemmin he kasaantuivat kaikki junaan ja nukkuivat päivän kuumimman ajan. Kamboo kyseli Kimiltä loppumattomiin laaman matkoista ja töistä, mutta sai hiukan kummallisia vastauksia. Kim oli tyytyväinen oloonsa, saadessaan katsella ohikiitäviä luoteis-Intian aukeita maita ja puhella alati vaihtuville matkatovereille.
Matkalippujen leikkaaminen, niinhyvin kuin koko lippukin, on vielä tänäänkin mitä harmittavinta Intian rahvaan mielestä. He eivät ymmärrä miksi, kun he jo ovat maksaneet tuosta pienestä taikamaisesta paperikappaleesta, vieraat tulevat leikkaamaan suuria kappaleita taikaliuskasta. Siitäpä syystä syntyy alinomaa ankaraa väittelyä matkustajain ja sekarotuisten lipuntarkastajain välillä. Kim autteli parissa kolmessa asiassa vakavilla neuvoilla, joiden tarkoituksena oli pimittää kuulijoita ja osoittaa viisautta laamalle ja ihailevalle kamboolle.
Mutta Somnan asemalla kohtalo antoi hänelle vakavampaa ajattelemisen aihetta. Vaunuun kompuroi juuri junan liikkeellelähtiessä pieni, laiha mies … maratti, mikäli Kim saattoi päätellä tiukan kääröturbaanin huipusta. Hänen kasvonsa olivat haavoissa, nuttunsa pahoin revitty ja toinen sääri siteissä. Hän kertoi rattaiden kaatuneen ja melkein vieneen hengen häneltä. Hän oli menossa Delhiin, missä hänen poikansa asui.
Kim tarkasti häntä kiinteästi. Jos hän oli, niinkuin vakuutti, kieriskellyt maassa, hänen ihossaan piti olla soran merkkejä. Mutta hänen haavansa näyttivät olevan terävällä aseella tehtyjä, eikä pelkkä rattaiden kaatuminen olisi voinut saada miestä niin suuren kauhun valtaan. Ja tämän kohottaessa vapisevia käsiään korjatakseen repaleisen nuttunsa, tuli näkyviin amuletti "sydämenvahvistajaksi" sanottua lajia. Amuletithan ovat perin yleisiä, mutta niitä ei tavallisesti ripusteta palmikon tavoin kierrettyyn kuparilankaan, ja vieläkin harvemmin niissä on mustaa emalimaalia ja hopeaa.
Osastossa ei ollut ketään muita kuin kamboo ja laama, ja vaunu oli onneksi vanhaa mallia, varustettu sivuovilla. Kim oli etsivinään jotakin povestansa ja näytti samalla omaa amulettiaan. Maratin kasvot muuttuivat äkkiä kun hän näki sen, ja hän asetti amulettinsa rinnalleen täysin näkyviin.