— Eivät he niin hulluja ole. Jos he saisivat minut Delhiin oikeuden käsiin murhasta syytettynä, joutuisin sen valtion haltuun, joka syyttää minua. Silloin minut vietäisiin takaisin vartioituna ja sitten … saisin kuolla hitaasti, varottavaksi esimerkiksi muille meistä. Tämä etelä ei ole minun maani. Minä juoksentelen kehässä niinkuin yksisilmäinen vuohi. Kahteen päivään en ole syönyt. Minut on merkitty (hän kosketti sääressä olevaa likaista käärettä) niin että minut tunnetaan Delhissä.
— Täällä junassa ainakin lienet turvassa.
— Olehan vuosi mukana "suuressa pelissä" ja puhu sitten tuollaista! Minusta on jo sähkötetty Delhiin ja joka ainoa räsy ja naarmu ilmoitettu. Vähintään kaksikymmentä — jos tarvitaan satakin — on nähnyt minun surmaavan sen pojan. Eikä sinusta ole siihen apua!
Kim tunsi liiankin hyvin alkuasukkaitten menettelytavat, ymmärtääkseen että miehen asia oli valmis — aivan kuolemantuottamusta myöten. Maratti väänteli tuskasta tuon tuostakin käsiään. Kamboo nurkassaan tuijotti synkkänä ja laama hypisteli rukousnauhaansa. Kim puolestaan, muka lääkärin tavoin miehen kaulaa tarkastellen, mietti suunnitelmiansa loitsulukujensa välillä.
— Eikö sinulla ole mitään taikakeinoa, joka muuttaisi ulkonäköäni? Muutoin olen mennyttä. Olisinpa saanut edes viisi, kymmenen minuuttia olla yksin … jollei olisi tarvinnut pitää sellaista kiirettä, olisin voinut…
— Eikö hän ole jo parantunut, ihmeitten tekijä? kysyi kamboo kateellisena. — Olet jo kylliksi loitsuja lukenut.
— Ei. Hän ei parane, jollei saa olla kolmea päivää bairagin puvussa. — Tämä on aivan tavallinen rangaistusmenetelmä, jonka alaiseksi etenkin joku lihava kauppias silloin tällöin joutuu hengellisen neuvonantajansa toimesta.
— Pappi koettaa tavallisesti tehdä toisestakin papin, oli vastaus. Niinkuin useimmat karkeasti taikauskoiset, ei kambookaan saattanut pidättää kieltään pilkkaamasta omaa uskontoaan.
— Aiotko pojastasi pappia sitten? Hänen on jo aika saada enemmän kiniiniäni.
— Me jatilaiset olemme kaikki puhveleita, sanoi kamboo taas vähän leppyen.