— Minä söin sinun leipääsi kolme vuotta, niinkuin tiedät. Pyhä mies, mistä tuli…?
— Bhotijalissa on paljon sellaista, mitä ihmiset sanovat rikkaudeksi, vastasi laama tyynesti. — Kotiseudullani joudun sen harhaluulon esineeksi, mitä sanotaan kunnioitukseksi. Minä pyydän, mitä tarvitsen. Minun ei tarvitse tehdä tiliä. Siitä pitää luostarini huolen. Oi, ajattelen luostarini mustia korkeita penkkejä ja kaikkia noviiseja!
Ja hän kertoi hiekkaan piirrellen avarassa lumivyöryiltä suojellussa temppelissä toimitetuista suurista, loistavista jumalanpalveluksista, henkitansseista ja kulkueista, munkkien ja nunnien sioiksi muuttumisesta ja pyhistä kaupungeista viidentoistatuhannen jalan korkeudessa; luostarien keskeisistä juonista ja vehkeilyistä, vuoriston salaperäisistä äänistä ja merkillisistä heijastuksista vuoriston lumipinnalla. Hän jutteli myöskin Lhassasta ja dalai-Laamasta, jota hän oli käynyt katsomassa ja kunnioittamassa.
Jok'ikinen noista pitkistä mielenkiintoisista päivistä kohosi kuin muuri Kimin ja hänen oman heimonsa ja äidinkielensä välille. Hän tottui vähitellen taas ajattelemaan ja uneksimaan kansankielellä, ja vaistomaisesti hän noudatti laaman menettelyä syömisessä, juomisessa ja muussa senkaltaisessa. Vanhan miehen mieli kääntyi enemmän ja enemmän omaan luostariin samalla kuin hänen silmänsä suuntautuivat vuoriston ikilumille päin. Jokensa löytäminen ei häntä enää huolettanut. Tosin hän silloin tällöin tarkasteli pitkän aikaa jotakin mätästä tai oksaa, odottaen maan aukeavan ja vuodattavan siunauksensa hänelle, mutta hän oli tyytyväinen saadessaan olla oppilaansa seurassa ja tuntiessaan Doonvuoriston lauhkean tuulen hyväilyä.
Se oli toista kuin Ceylonissa tai Buddh-Gayassa tai Bombayssa ja aivan toista kuin muutamassa pensaita kasvavassa rauniokaupungissa, jollaisia hän näytti tavanneen pari vuotta sitten.
Hän puheli noista paikoista niinkuin turhamielisyydestä vapautunut tutkija tai nöyrä etsijä, viisas ja tasamielinen vanhus, jonka tietoja valistaa täydellinen ymmärrys. Askel askeleelta ja katkonaisesti, liittäen jokaisen uuden opetuksen johonkin matkalla tavattuun ilmiöön, hän jutteli kaikista retkistänsä läpi laajan Intian, kunnes Kim, joka ennen oli jo rakastanut häntä tietämättä syytä siihen, tunsi nyt rakastavansa häntä ainakin viidenkymmenen hyvän syyn takia.
Näin he yhdessä nauttivat suuresta onnestansa ja välttivät, niinkuin Laki vaatii, pahoja sanoja ja sopimattomia haluja, eivät syöneet ylenmäärin, eivät loikoilleet mukavilla vuoteilla eivätkä olleet puettuina kalliisiin vaatteisiin. Vatsa ilmoitti heille aterian ajan, ja kansa toi heille ruokaa, niinkuin sananlasku sanoo.
Mutta uutiset kulkevat Intiassa nopeasti, ja ennen pitkää tuli heidän luoksensa viljavien maiden kautta valkopartainen palvelija, laiha ja kuiva Urya, tuoden vasullisen kabulilaisia rypäleitä ja kultaisia appelsiineja ja kutsuen heitä läsnäolollansa kunnioittamaan hänen emäntäänsä, joka oli huolissaan siitä, että laama oli niin kauan lyönyt hänet laimin.
— Nyt muistan, puhui laama aivan kuin tuo ehdotus olisi ollut ihan odottamaton. — Hän on hyvä ihminen, mutta kohtuuttoman puhelias.
Kim istui par'aikaa lehmän purtilon laidalla kertoellen juttuja kyläsepän lapsille.