— Nämä ovat vasta matalampia vuoria, chela. Ei tämä ole vielä kylmää, ennenkuin tulemme oikeaan vuoristoon.
— Ilma ja vesi on hyvää ja ihmiset ovat kyllä hyviä, mutta ruoka on perin huonoa, valitti Kim. — Ja me kuljemme kuin olisimme hulluja — tai englantilaisia. Ja sitten yön aikana paleltaa.
— Ehkäpä vähäisen, mutta vain sen verran, että vanhat jäseneni iloitsevat auringonpaisteesta. Emmehän aina saa nauttia pehmeistä vuoteista ja ylellisestä ruuasta.
— Voisimmehan ainakin pysyä tiellä.
Kim olisi tasankomaalaisen tavoin mieluummin pysytellyt kovaksi tallatulla tiellä, joka vajaan kuuden jalan levyisenä kiemurteli vuoristossa. Mutta laama, ollen tiibettiläinen, ei voinut välttää kiusausta käyttää oikoteitä pitkin kivisiä rinteitä ja rotkojen poikki. Hän selitti ontuvalle oppilaalleen, että vuoristolainen tietää vaistomaisesti vuoristopolun suunnan, ja vaikka alhaalla riippuvat pilvet saattaisivatkin eksyttää oikotietä hakevan vieraan, eivät ne vähintäkään häirinneet ymmärtäväistä miestä.
Niinpä, samoiltuaan pitkät ajat seuduissa, joissa kulkemista sivistyneessä maailmassa pidettäisiin varsin ankarana vuoristourheiluna, he saattoivat joutua kiipeämään satulamaisen pääharjun yli, siitä taas väistämään jonkin sortuneen vyörymän ohi ja sitten metsän läpi neljänkymmenen viiden asteen kulmassa tielle jälleen. Pitkin matkaa he sivuuttivat vuoristolaiskyliä — savi- ja multamajoja, joiden rungossa näkyi hirsiäkin, väliin karkeasti kirveellä veistettyjä. Ne riippuivat niinkuin pääskyspesät jyrkänteillä, kerääntyneinä pieniksi ryhmiksi kolmituhatjalkaisen rinteen puoliväliin, puristuen jonkin kallion kulmaan, joka tarjosi suojaa myrskytuulia vastaan. Toisin paikoin niitä oli sijoitettu pikku ruohokentille, joista sai vähän kesälaidunta, mutta jotka talvella saivat olla kymmenen jalkaa lumen alla.
Näiden majojen asukkaat, keltaiset, rasvaiset, sarkaan puetut ihmiset lyhyine paljaine säärineen ja eskimolaisia muistuttavine kasvonpiirteineen pistäysivät hyvin halukkaasti vieraita katsomaan ja palvelemaan. Tasangoilla olivat ystävälliset ja kohteliaat ihmiset kohdelleet laamaa niinkuin pyhää miestä ainakin. Mutta vuoristolaiset palvelivat häntä niinkuin miestä, joka on hyvin läheisessä liitossa kaikkien paholaisten kanssa. Heidän uskontonsa on melkein kokonaan alkuperästään kuollutta buddhalaisuutta, pääasiallisesti luonnon palvelusta, haaveellista niinkuin heidän jylhä maansa, monipiirteistä kuin heidän kukkuloittensa pengermätkin. Siitä huolimatta he myönsivät tuolle korkealle hatulle, kilisevälle rukousnauhalle ja kiinalaisille pyhille kirjoituksille suuren arvovallan ja samalla kunnioittivat miestäkin.
— Me näimme sinun tulevan Euan tummilla rinteillä, sanoi muuan betah, joka antoi heille juustoa, piimää ja kivikovaa leipää illalliseksi. — Sitä tietä emme käytä usein, paitsi kun poikivat lehmät eksyvät kesällä. Siellä puhaltelee kallioiden lomista äkillisiä tuulia, jotka saattavat heittää miehen kumoon ihan tyynenä päivänä. Mutta mitäpä sellaiset ihmiset välittäisivät Euan paholaisesta?
Huolimatta siitä, että jokaista jännettä pakotti ja päätä huimasi syviin laaksoihin katsellessa ja jalat olivat käyneet aroiksi varpaitten epätoivoisesti ponnistellessa rosoisissa raoissa, saattoi Kim iloita päivän retkistä, tuntea sellaista iloa, jota Xavierin poika kokee voitettuaan toverinsa neljännesmailin kilpailussa tasaisella maalla. Vuoristossa hän hikoili ghin ja sokerin pois jäsenistään, ja kuiva, raitis ilma, joka jylhissä vuoren solissa ankarasti ravisteli häntä, vahvisti ja karaisi hänen rintaansa. Ja jyrkänteet kehittivät uusia lujia lihaksia hänen sääriinsä ja vartaloonsa.
Kulkiessaan he usein keskustelivat Elämän pyörästä … ja sitäkin suuremmalla syyllä, koskapa he, kuten laama sanoi, olivat vapautuneet sen näkyvistä kiusauksista. Lukuunottamatta harmaata kotkaa ja silloin tällöin loitompana nähtyä karhua, joka kaiveli ja pöllytti maata rinteillä, tai joskus aamunkoitteessa kohtaamaansa julmaa täplikästä pantteria, joka söi hiljaisessa laaksossa kaatamaansa vuohta, ja silloin tällöin värikkäitä lintuja, olivat he yleensä kahdenkesken tuulien ja tuulessa heiluvien ruohojen joukossa. Naiset nokisissa majoissa, joiden kattojen yli he kulkivat rinnettä laskeutuessaan, olivat epämiellyttäviä ja epäsiistejä, monen miehen vaimoja, ja sairastivat kaulapöhöä. Miehet olivat puunhakkaajia, jolleivät viljelleet maata, nöyriä ja uskomattoman lapsellisia.