Kim pudisti päätään. — Minä tunnen pyhän miehen ja hänen vihansa, jos häntä vastustetaan, vastasi hän. — Hänen kirouksensa vapisuttavat vuoria.
— Sääli, etteivät ne pelastaneet häntä saamasta iskua päähänsä! Minä kuulin, että sinä olit se tiikerin kaltainen urho, joka löi sahibia. Anna hänen uneksia vielä vähän. Jääkää tänne!
— Sinä vuoriston nainen, vastasi Kim vakavasti, — nämä asiat ovat liian korkeita sinulle.
— Jumalat meitä armahtakoot! Milloin me miehet ja naiset olemme olleet muuta kuin tavallisia ihmisiä?
— Pappi on pappi. Hän sanoi aikovansa lähteä tuossa paikassa. Minä olen hänen oppilaansa ja seuraan häntä. Me tarvitsemme ruokaa matkalle. Hän on kunnioitettu vieras joka kylässä, mutta (hän irvisteli poikamaisesti) täällä on ruoka hyvää. Anna sitä minulle.
— Mitä jos en antaisikaan sitä sinulle? Minä olen tämän kylän käskijätär.
— Silloin minä kiroon sinua … vähäisen, en paljoa, mutta parahiksi muistaaksesi. — Hän ei voinut olla hymyilemättä.
— Sinä olet jo kironnut minua alaslasketuilla silmäluomillasi ja ylpeästi ylöskohotetulla leuallasi. Kirouksiako? Mitäpä minä välittäisin pelkistä sanoista? Hän puristi kätensä nyrkkiin rintaansa vasten. Mutta en tahtoisi, että lähtisit vihoissasi, ajattelisit pahaa minusta, lehmänlannan ja ruohon kokoilijasta Shamleghissa, mutta kuitenkin merkittävästä naisesta.
— En ajattele mitään, sanoi Kim, — paitsi että olen haluton lähtemään, sillä olen väsynyt ja me tarvitsemme ruokaa. Tässä on eväsvasu.
Nainen tempasi sen äkäisenä. — Minä olin hupsu, sanoi hän. — Kuka on sinun naisesi tasangolla? Tumma vai vaalea? Minä olin kerran vaalea. Nauratko? Kerran, kauan aikaa sitten, jos uskot, katseli muuan sahib minua mieltymyksellä. Kerran, kauan sitten, oli minulla eurooppalainen puku ollessani tuolla lähetystalossa. — Hän viittasi Kotgarhiin päin. — Kerran, kauan sitten, olin ker-lis-ti-an (kristitty) ja puhuin englanninkieltä niinkuin sahibitkin. Minun sahibini sanoi palaavansa ja naivansa minut. Hän meni pois, olin hoitanut häntä hänen sairaana ollessaan, mutta hän ei milloinkaan palannut. Silloin näin, että heidän jumalansa valehtelivat, ja saavuin takaisin oman kansani luokse… Sen perästä en ole enää luonut silmiänikään sahibiin. Sinä muistutit minua hänestä, vaikka oletkin vain vaeltava kerjäläinen, jolle annan almun. Kiroisitko minut? Sinä et voi kirota etkä siunata!