— Ei … hänen täytyy lähteä opettamaan.
— Ahaa, nytpä ymmärrän. Se onkin oikea ala tuolle varsalle. Tietysti hänen täytyy lähteä opettajaksi. Valtio esimerkiksi tarvitsee häntä kirjuriksi.
— Sitä varten hänet on kasvatettukin. Minä saavutin ansiota antaessani varoja häntä varten. Hyvä teko ei milloinkaan kuole. Hän auttoi minua etsinnässäni. Minä autoin häntä taas puolestani. Oikea on Elämän pyörä. Tiedä se, sinä pohjolan hevoskauppias! Tulkoon hänestä opettaja tai kirjuri, ei sillä väliä. Hän kuitenkin saavuttaa vapauden lopuksi. Kaikki muu on harhanäkyä.
— Mitäkö väliä? Kun minun täytyy saada hänet kanssani Balkhiin kuuden kuukauden kuluessa! Tulin tänne mukanani kymmenen hevosta ja kolme väkevää miestä tuon babu-jänishousun vuoksi, vapauttaakseni sairaan pojan väkivallalla vanhan noidan talosta. Ja nyt näyttää siltä, että täällä ollessani vanha epäjumalanpalvelija korottaa nuoren sahibin ties mihinkä taivaaseen ja minäkin olen jonkinlainen osakas siinä pelissä! Mutta hullu mies on mielistynyt poikaan, ja luultavasti minäkin olen melko lailla hullu.
— Mitä sinä rukoilet? kysyi laama, hevoskauppiaan mutistessa omalla kielellään punaiseen partaansa.
— En mitään, mutta nyt ymmärrän, että poika, varmana paratiisiin pääsystään, saattaa toistaiseksi jäädä hallituksen palvelukseen, joten mieleni on levollisempi. Minun täytyy lähteä hevosteni luokse. Minä en kuulu sinun uskokuntaasi, punahattu, jos välität niin vähäpätöisestä seikasta…
— Ei se mitään merkitse, sanoi laama.
— Niinpä minäkin luulin. Senpä vuoksi ei sinua, synnitöntä, vasta pestyä ja melkein kokonaan hukutettua miestä liikutakaan, vaikka sanon sinua hyväksi mieheksi, oikein hyväksi mieheksi. Me olemme nyt keskustelleet neljänä tai viitenä iltana, ja vaikka olenkin hevoshuijari, voin sittenkin nähdä pyhyyttä hevosten jalkojen ulkopuolellakin. Niin, voinpa vielä nähdä, kuinka tämä koko maailman pikku ystävä tarttui aluksi käteesi. Kohtele häntä hyvin ja salli hänen palata muiden ihmisten luo opettajaksi, kun olet … viruttanut hänen raajojansa, jos se nyt on soveliain lääke varsalle.
— Miksi et itsekin lähde Tielle ja seuraa poikaa? Mahbub tuijotti hämmästyneenä tuon kysymyksen suurenmoisesta hävyttömyydestä, jonka hän olisi rajan tuolla puolen maksanut jollakin vielä tuntuvammalla kuin käden isku on. Mutta samassa ehdotuksen huvittavaisuus selvisi hänen maailmalliselle sielulleen.
— Hiljaa, hiljaa, askel kerrallaan, niinkuin rampa valakka Umballan kuoppaseuduilla. Minä saatan tulla paratiisiin myöhemminkin — siihen suuntaan pyrin — ja siitä olen velassa sinun suurelle viattomuudellesi. Oletko milloinkaan valehdellut?