— Mitä … mitä tämä on? kysyi laama. — Hänhän on menossa Benaresiin, hänen täytyy tulla minun kanssani. Hän on minun chelani. Jos rahaa on maksettava…
— Oh, ole hiljaa, kuiskasi Kim; — olemmeko me ruhtinaita heittääksemme rahaa hukkaan, kun koko maailma on niin armelias?
Amritsarin tyttö astui vaunusta myttyineen, ja häntäpä juuri Kim oli odottanutkin. Hän tiesi, että tuontapaiset naiset olivat armeliaita.
— Matkalippu … pieni matkalippu Umballaan … oi sinä sydänten murtaja!
Tyttö nauroi.
— Etkö ole lainkaan armelias?
— Tuleeko tuo pyhä mies pohjoisesta?
— Hyvin kaukaa pohjoisesta, huusi Kim. — Vuoristosta asti.
— Siellä Pohjolassa on lunta mäntyjen välissä … vuoristossa on lunta. — Äitini on Kulusta. Osta itsellesi lippu. Pyydä vanhan miehen siunausta minulle.
— Kymmenentuhatta siunausta, kirkui Kim. — Oh, pyhä mies, nainen on ollut armelias, niin että voin tulla kanssasi … nainen, jolla on kultainen sydän. Minä juoksen ostamaan matkalipun.