Tyttö katseli laamaa, joka oli vaistomaisesti seurannut Kimiä asemasillalle. Vanhus kumartui, jottei näkisi tyttöä, ja mutisi jotakin tiibetinkielellä hänen mennessään ohitse väkijoukon mukana.
— Helposti saatu, helposti menee, sanoi talonpojan vaimo terävästi.
— Hän on saanut ansiota itselleen, vastasi laama. — Epäilemättä se oli nunna.
— Sellaisia on kymmenentuhatta yksin Amritsarissa. Tule takaisin, vanha mies, tai juna jättää sinut, huusi rahanlainaaja.
— Se riitti sekä matkalippuun että ruokaankin, sanoi Kim rientäen paikalleen. — Syö nyt, pyhä mies. Katsos, päivä koittaa!
Aamu-usvat haihtuivat kohoten kultaisina, punaisina, kellertävinä viheriältä tasangolta. Koko rikas Punjabin alue oli pian näkyvissä täydessä loistossaan päivänpaisteessa. Laama säpsähteli vähän, kun sähkölankapylväät vilahtelivat ohitse.
— Junan nopeus on suuri, sanoi rahanvaihtaja vähän isällisesti hymyillen. — Me olemme joutuneet kauemmaksi Lahoresta kuin mitä olisit kahdessa päivässä kävellyt. Illalla olemme Umballassa.
— Ja siitä on vielä pitkälti Benaresiin, sanoi laama väsyneesti, pureskellen Kimin tarjoamaa leipää. Kaikki avasivat käärönsä ja rupesivat syömään aamiaista. Sitten rahanlainaaja, talonpoika ja sotilas täyttivät piippunsa, ja pian täyttyi koko vaunu katkeralla savulla, jonka keskeltä kuului yskintää ja syljeskelyä kaikkialta. Sikhiläinen ja talonpojan vaimo pureskelivat kuivaa pan-juurta; laama otti nuuskaa ja hypisteli rukousnauhaansa. Kim istui jalat ristissä tyytyväisenä, kun vatsa oli täysi.
— Mitä jokia onkaan Benaresissa? kysyi laama äkkiä kaikilta.
— Siellä on Gunga (Ganges), vastasi rahakauppias, kun tirskumiset olivat lakanneet.