— Viimeinen suurista miehistä, sanoi sikhiläinen varmasti, — oli Sikander Julkarn (Aleksanteri Suuri). Hän kivesi Jullundurin tiet ja rakensi suuren vesisäiliön Umballan lähelle. Se kiveys on kestänyt tähän päivään saakka, ja myöskin vesisäiliö on vielä jäljellä. En ole milloinkaan kuullut sinun jumalastasi.
— Anna hiustesi kasvaa pitkiksi ja puhu Punjabin murretta, sanoi nuori sotilas leikillään Kimille käyttäen erästä sananpartta. — Siinä kaikki, mitä tarvitaan tullakseen sikhiksi. — Mutta hän ei sanonut sitä kovinkaan äänekkäästi.
Laama huokasi ja vaipui mietteisiinsä, kyyristyneenä vähäpätöiseksi muodottomaksi kääröksi. Puheittensa lomassa saattoivat ympärillä olevat kuulla hänen matalaa puheluansa: "Om mani padme hum! Om mani padme hum!" … ja rukousnauhan helmien hiljaista kalinaa.
— Minua väsyttää, sanoi hän vihdoin, — junan kiivas vauhti ja kolina väsyttää minua. Sitäpaitsi luulen, että olemme kulkeneet jo sen virran ohi.
— Ollaan rauhassa, sanoi Kim, — sillä eikö virta ollut lähellä
Benaresia? Me olemme vielä kaukana siitä paikasta.
— Mutta … jos Mestarimme kulki pohjoiseen, saattaisi se olla jokin näistä pienistä virroista, joiden yli olemme tulleet.
— En tiedä.
— Mutta sinuthan lähetettiin minulle — eikö lähetettykin? — sen ansion vuoksi, minkä olin saavuttanut Suchzenissa. Sinähän tulit kanuunan luota siellä kaupungissa … ja sinulla oli kahdet kasvot ja kahdet vaatteet.
— Ollaan hiljaa. Niistä asioista ei saa puhua täällä, kuiskasi Kim. — Minähän olin vain yksin, kun tarkemmin ajattelet, hindupoika … suuren vihreän kanuunan luona.
— Mutta eikö siellä ollut myöskin englantilainen, jolla oli valkoinen parta — pyhä mies kuviensa seurassa — joka itse yhä varmemmaksi varmisti vakuutukseni, että on olemassa vasaman synnyttämä virta?