— Hän — me — menimme Lahoren Ihmeitten taloon rukoilemaan siellä olevien jumalien edessä, selitti Kim ympärillä oleville. — Ja talon sahib puheli hänelle — tämä on aivan totta — kuten veli. Hän oli hyvin pyhä mies, kaukaisten vuorten takaa. Lepää sinä vain. Aikanaan tulemme Umballaan.
— Mutta minun virtani — minun parantava virtani?
— Ja sitten, jos haluat, lähdemme etsimään sitä virtaa jalkaisin.
Siten emme sivuuta mitään … emme edes pientä purosta metsän reunassa.
— Mutta etsithän sinä jotakin itsekin? — Laama nousi istumaan hyvillään siitä, että muisti niin hyvin.
— Niinpä kyllä, sanoi Kim ilahduttaakseen häntä. Poika oli erittäin tyytyväinen saadessaan näin olla matkalla, pureskella pan-juurta ja nähdä uusia ihmisiä suuressa hyväntahtoisessa maailmassa.
— Sinähän etsit härkää … punaista härkää, joka tulisi auttamaan sinua … ja viemään sinua … minnekä se olikaan? Minä olen unohtanut. Eikö se ollut punainen härkä viheriällä niityllä?
— Ei se minua minnekään vie, sanoi Kim. — Minä vain kerroin sinulle tarinan.
— Mitä te juttelette? kysyi talonpojan vaimo kumartuen eteenpäin ja helistellen rannerenkaitaan. — Tehän molemmat näette unia? Viheriällä niityllä punainen härkä, joka vie sinut taivaaseen. Vai minne? Näitkö näyn? Ennustiko joku sinulle? Meillä on punainen härkä kylässämme Jullundurin kaupungin luona, ja siellä se on laitumella vehmaimmalla niityllämme.
— Anna naiselle vanhan naisen satu ja kutojalinnulle lehti ja lankaa, niin siitä syntyy ihmeellisiä asioita, sanoi sikhiläinen. — Kaikki pyhät miehet näkevät unia, ja seuraamalla heitä saavat heidän oppilaansakin saman kyvyn.
— Eikö se ollut punainen härkä viheriällä niityllä? toisti laama. — Jossakin edellisessä elämässä olet saattanut hankkia ansioita, ja härkä tulee sinua palkitsemaan.