— Ei, ei … se oli vain taru, jonka joku minulle kertoi … ehkä piloillaan. Mutta minä etsin härkää Umballasta, ja sinä voit etsiä virtaasi ja levähtää junan jyrinästä.
— Saattaisihan olla, että se härkä tietäisi … että se olisi lähetetty opastamaan meitä molempia, sanoi laama lapsellisen toiveikkaasti. Sitten hän puhui muille, viitaten Kimiin: — Tämä poika lähetettiin minulle eilen. Hän ei ole arveluni mukaan tästä maailmasta.
— Olen tavannut runsaasti kerjäläisiä ja runsaasti pyhiä miehiä, mutta en milloinkaan sellaista yogia enkä sellaista oppilasta, sanoi vaimo.
Hänen miehensä kosketti sormella otsaansa ja hymyili. Mutta kun seuraavalla kerralla ruvettiin syömään, annettiin laamalle parhainta.
Ja vihdoin, väsyneinä, unisina ja tomuisina he saapuivat Umballan asemalle.
— Me jäämme tänne erään oikeusasian vuoksi, sanoi talonpojan vaimo Kimille. — Me asumme mieheni serkun nuoremman veljen luona. Siellä on tilaa yogillekin, samoin sinullekin. Antaisiko hän minulle siunauksensa?
— Kuule, pyhä mies! Tämä nainen, jolla on kultainen sydän, antaa meille yösijan. Tämä etelän maa on ystävällinen maa. Ajatteles, kuinka paljon apua olemme saaneet aamun koitteesta asti!
Laama taivutti päätänsä siunaukseen.
— Täytät minun serkkuni nuoremman veljen talon kuljeksivilla, murisi mies nostaen olkapäälleen bambusauvaan kiinnitetyn myttynsä.
— Sinun serkkusi nuorempi veli on isäni serkulle vielä velkaa tyttärensä hääjuhlasta, sanoi nainen terävästi. — Antakoot siihen tarkoitukseen näille ruokaa. Tämä yogihan kerjää, eikö niin?