Koirien jäljessä tuli vihainen maamies bambusauvaansa heiluttaen. Hän oli ammattipuutarhuri, joka kuului arainikastiin ja kasvatti vihanneksia ja kukkia Umballan kaupunkia varten. Kim tunsi hyvin hänen tapaisensa miehet.
— Tuollainen mies, sanoi laama lainkaan välittämättä koirista, — on epäkohtelias vieraille, kiukkuinen ja armoton. Hänen käytöksensä jo varoittaa sinua, oppilaani.
— Hoi, hävyttömät kerjäläiset! huusi mies. — Menkää tiehenne! Pois täältä!
— Menemme kyllä, vastasi laama tyynen arvokkaasti — Lähdemme siunaamattomilta tiluksilta.
— Ah, sanoi Kim huoaten — Jos seuraava sato tulee huono, voit syyttää siitä vain omaa kieltäsi.
Mies liikahti levottomasti sandaaleissaan — Maa on täynnä kerjäläisiä, sanoi hän puoleksi anteeksipyytäen.
— Ja mistä tiesit, että me tulisimme sinulta kerjäämään, oh mali? sanoi Kim pilkaten, käyttäen nimitystä, jota tuollainen puutarhuri vähimmin rakastaa — Mitään muuta emme aikoneet kuin katsoa tuota jokea tuolla taampana.
— Jokeako mukamas! tokaisi mies. — Mistä kaupungista te olette, kun ette tunne kaivettua kanavaa? Sehän on suora kuin nuoli, ja minun pitää maksaa siitä vedestä aivan kuin se olisi juoksevaa hopeaa. Taampana on eräs joenhaara. Mutta jos tarvitsette vettä, niin voin antaa sitä .. ja maitoa myös.
— Me menemme vain joelle, sanoi laama lähtien liikkeelle.
— Maitoa ja ruokaa, änkytti mies katsellen pitkää muukalaista. — Minä … minä … en tahdo hankkia itselleni pahaa … enkä vainioillenikaan; kerjäläiset ne vain näinä aikoina kovin vaivaavat.