— Mutta … mutta … eihän tähdistäennustaja sanonut mitään sellaista, huudahti laama kiihkossaan, ottaen hyppysellisen nuuskaa.
— Mutta minä tiedän, minulle on se ilmoitettu, minä kun olen tämän pyhän miehen oppilas. Tulee suuri sota, johon menee kahdeksantuhatta punatakkista. Ne viedään Pindistä ja Peshawurista, se on varmaa.
— Poika on kuullut basaarijuttuja, sanoi pappi.
— Mutta hän on ollut aina mukanani, sanoi laama, — mitenkä hän mahtanee tietää? Minä en ole kuullut siitä.
— Hänestä tulee aika veitikka, kun tuo vanha mies on kuollut, mutisi pappi kylänvanhimmalle. — Mitähän kujeilua tämäkin on?
— Merkki, annahan minulle merkki, jyrähti vanha sotilas äkkiä. — Jos tulee sota, niin minun poikani olisivat jo siitä ilmoittaneet.
— Kun kaikki on valmiina, saavat poikasi siitä tiedon, mutta sinun pojistasi on pitkä matka niihin, joiden käsissä nämä asiat ovat. — Kim innostui asiaansa, sillä se muistutti häntä entisistä seikkailuista, jolloin hän kuljetteli kaikenlaisia kirjeitä ja hyötyäkseen oli usein tietävinään enemmän kuin tiesikään. Mutta nyt hän pelasikin suuremmista asioista … hänen kiihkonsa yltyi, ja hänessä heräsi suoranaista voimantuntoa. Hän rohkaisi itsensä ja jatkoi puhettaan.
— Vanha mies, antakaa minulle merkki. Määräävätkö alipäälliköt kahdeksantuhannen punatakkisen … ja kanuunoitten lähtemisestä?
— Eivät, vastasi vanha mies edelleen aivan kuin Kim olisi ollut hänen vertaisensa.
— Tiedätkö sinä, kuka antaa sellaisen käskyn?