— Aina tapaamme sotilaita, kun lähdemme yhdessä vaeltamaan. Mutta minä en ole milloinkaan nähnyt valkoisia sotilaita.
— Ne eivät tee pahaa, jolleivät ole juovuksissa. Pysyttele tämän puun suojassa.
He istahtivat mangolehdon paksujen runkojen viileään pimentoon. Kaksi miestä pysähtyi; toiset kaksi tulivat vähän epäröiden lähemmäksi. He olivat marssivan rykmentin etujoukkona tavallisuuden mukaan lähetetyt leiripaikkaa etsimään. Kullakin oli viisijalkaisessa kepakossa liehuva lippu, ja he huutelivat toisilleen hajautuessaan pitkin aavikkoa.
Lopuksi he saapuivat mangopuistikkoon raskaasti astellen.
— Johonkin tähän tai lähelle … upseerien teltat puiden suojaan, luullakseni, ja me muut voimme olla aukealla. Ovatkohan merkinneet paikan kuormastoa varten tuolla taampana?
He huusivat taas etäämpänä oleville tovereilleen, ja vastaus tuli heikkona ja epäselvänä.
— Pystytä lippu sitten tähän, sanoi toinen miehistä.
— Mitä he valmistavat? kysyi laama ihmeissään. — Tämä on suuri ja hirmuinen maailma. Mitä lipussa oleva kuva merkitsee?
Toinen sotilaista pisti kepakon maahan muutaman jalan päähän heistä, murahti tyytymättömänä, veti sen ylös jälleen, neuvotteli toverinsa kanssa, joka katseli sinne tänne varjoisaan lehtoon, ja painoi sen uudestaan maahan.
Kim katseli jännittyneenä, ja hänen hengityksensäkin oli lyhyttä ja kiihkeätä. Sotilaat mennä tömistelivät pois päivänpaisteeseen.