— Ah! Ymmärrän, tehän olette rykmentin vapaamuurarilooshin sihteeri, lausui isä Viktor. — Mutta voisimmehan sanoa vanhalle miehelle, mitä aiomme tehdä. Hän ei näytä heittiöltä.
— Minun kokemukseni mukaan ei milloinkaan saa selvää itämaalaisen mielestä. No, Kimball, minä tahdon, että kerrot tälle miehelle, mitä haastan … sana sanalta.
Kim kokosi seuraavien lauseiden sisällön ja aloitti näin:
— Pyhä mies, tämä kameelin näköinen laiha hupsu sanoo, että minä olen erään sahibin poika.
— Mutta kuinka?
— Oh, kyllä se on totta. Minä tiesin sen syntymästäni saakka, mutta hän sai sen selville vain lukien paperista, joka on kaula-amuletissani. Hänen mielestään sellainen, joka on kerran ollut sahib, on aina sahib. Ja keskenänsä he ovat tuumineet pitää minut tässä rykmentissä tai lähettää minut madrissahiin (kouluun). Sellaista on ennenkin tapahtunut. Minä olen aina välttänyt sitä. Tuo lihava hupsu on yhtä mieltä ja tuo kameelinkaltainen toista. Mutta se ei minua huoleta. Voinhan olla täällä yön ja seuraavankin. On sellaista ennenkin sattunut. Sitten juoksen tieheni ja palaan luoksesi.
— Mutta selitä heille, että sinä olet oppilaani. Sano heille, kuinka tulit luokseni, kun minä olin heikko ja eksyksissä. Kerro heille etsinnästämme, niin he kyllä varmasti päästävät sinut heti.
— Olen jo selittänyt heille. He nauravat ja puhuvat poliisista.
— Mitä te puhutte? kysyi herra Bennett.
— Oh, hän sanoo vain, että jollette laske minua, estää se häntä asiansa toimittamisessa … hänen tärkeissä yksityisasioissaan. Jos tietäisitte, mikä hänen asiansa on, ette olisi niin halukkaita häiritsemään sitä.