— He sanovat, — ja vanhan miehen silmä kirkastui, kun Kim puhui, — he sanovat, että minun horoskooppini ennustus on täyttynyt, ja että kun minut nyt on johdettu takaisin … vaikka lähdinkin, niinkuin tiedät, uteliaisuudesta sitä katsomaan … näiden ihmisten ja heidän punaisen härkänsä luokse, minun täytyy mennä kouluun ja tulla sahibiksi. Minä olen nyt myöntyvinäni, sillä pahimmassa tapauksessa se merkitsee vain muutamia aterioita, jotka syön poissa sinun luotasi. Sitten pujahdan tieheni ja kuljen pitkin tietä Saharunporeen. Pysy senvuoksi, pyhä mies, tuon Kulu-naisen seurassa … älä missään tapauksessa loittone hänen vaunuistansa, kunnes tulen jälleen. Minun merkkinihän puhui sodasta ja aseellisista miehistä. Katsohan, kuinka ne ovat antaneet minulle viiniä juotavaksi ja asettaneet minut tällaiseen kunniapaikkaan! Minun isäni on varmaankin ollut joku suuri henkilö. Senvuoksi, jos he minuakin kunnioittavat, on se hyvä. Jollei, niin hyvä sekin. Miten hyvänsä käyneekin, juoksen takaisin luoksesi, kun kyllästyn. Mutta pysy sinä rajputilaisten seurassa, muutoin en löydä jälkiäsi… Niin. Oh, niin, sanoi poika, — minä olen sanonut hänelle kaikki, mitä käskitte.
— En ymmärrä mitään syytä, miksi ukko vielä viipyy, sanoi Bennett, pistäen kätensä housuntaskuun. — Voimmehan myöhemmin tutkia yksityiskohtia … ja minä annan hänelle rup…
— Anna hänelle aikaa. Ehkäpä hän on mielistynyt poikaan, sanoi isä
Viktor, puolittain estäen Bennettin kädenliikkeen.
Laama veti esiin rukousnauhansa ja painoi leveäreunaisen hattunsa alemmaksi silmien yli.
— Mitä hän nyt tahtoo?
— Hän sanoo — Kim kohotti kättään — hän sanoo: "Olkaa hiljaa." Hän tahtoo puhua minulle. Näettekös, te ette ymmärrä sanaakaan siitä, mitä hän sanoo, ja minä luulen, että jos te puhutte, kiroaa hän teitä hyvin pahoin. Kun hän ottaa rukousnauhansa noin esille, tahtoo hän, näettekö, aina silloin olla rauhassa.
Molemmat englantilaiset istuivat hämmästyneinä, mutta Bennettin silmissä oli ilme, joka ei luvannut hyvää Kimille, jos hän joutuisi uskonnollisen kasvatuksen alaiseksi.
— Sahib ja sahibin poika… Laaman ääni oli tuskasta käheä. — Mutta eihän kukaan valkoinen mies tunne maata ja maan tapoja, niinkuin sinä tunnet. Kuinka se voi olla silloin totta?
— Mitä sillä on väliä, pyhä mies. Muista vain, että kysymyksessä on yö tai pari. Muista, että minä voin muuttua äkkiä. Tulee käymään niinkuin silloin, kun ensimmäisen kerran puhuin sinulle Zam-Zammahin, suuren kanuunan, luona…
— Poika, joka oli valkoisten miesten puvussa, kun ensin menin Ihmeitten taloon. Ja toisella kerralla olit hindu. Mikähän kolmas muotosi on? Hän nauroi väsyneesti. — Ah, chela, sinä olet tehnyt pahoin vanhaa miestä kohtaan, sillä minun sydämeni kiintyi sinuun.