— Sinä tulet siksi, miksi sinut määrätään, sanoi Bennett, — ja sinun pitäisi olla kiitollinen, kun me autamme sinua.
Kim hymyili säälivästi. Jos nämä miehet olivat sellaisessa harhakäsityksessä, että hän tekisi jotakin sellaista, mitä hän ei halunnut, sitä parempi.
Jälleen seurasi tuokion hiljaisuus. Bennett näytti kärsimättömältä ja ehdotti kutsuttavaksi vartiosotilaan, joka veisi pois fakiirin.
— Antavatko ne ilmaiseksi vai myyvätkö opetusta sahibien luona? Kysy heiltä! sanoi laama, ja Kim käänsi.
— He sanovat että rahaa maksetaan opettajalle ja että rykmentti maksaa sen … mutta mitäpä hyötyä siitä on? Vain yhden yön aion viipyä.
— Ja … kuta enemmän rahaa maksetaan, sitä enemmänkö opetusta annetaan? laama ei ottanut huomioon Kimin aikomusta karata. — Ei ole väärin maksaa opetuksesta; tietämättömän auttaminen viisauteen on aina ansiollista. — Hän sormeili kiivaasti rukousnauhaansa. Sitten hän katsoi sortajiinsa.
— Kysy heiltä, kuinka paljon he vaativat rahaa antaakseen viisaan ja soveliaan opetuksen ja missä kaupungissa sellaista opetusta annetaan.
— No niin, sanoi isä Viktor englanninkielellä, kun Kim oli tulkinnut kysymyksen. — Siitäpä on kysymys. Rykmentti maksaisi puolestasi koko ajan, minkä olet sotilasten orpokodissa, tai voisit myöskin päästä Punjabin vapaamuurarien orpokotiin (eipä sillä, että hän tai sinä ymmärtäisitte, mitä se merkitsee). Paras kasvatuspaikka pojille, minkä Intiassa voi saada, on tietenkin Pyhän Xavierin Lucknowissa. — Tämän tulkitseminen vei jonkin aikaa, sillä Bennett tahtoi alinomaa keskeyttää.
— Hän tahtoisi tietää kuinka paljon se maksaa, sanoi Kim rauhallisesti.
— Kaksi- tai kolmesataa rupeeta vuodessa. — Isä Viktor ei kyennyt enää ihmettelemään mitään. Bennett oli kärsimätön eikä ymmärtänyt keskustelun tarkoitusta.