Kim tulkitsi laaman vastauksen isä Viktorille: — Hän pyytää, että kirjoittaisitte tuon kaupungin nimen ja rahasumman paperille ja antaisitte sen hänelle. Ja hän sanoo, että panisitte nimenne alle, sillä hän kirjoittaa jonakin päivänä kirjeen teille. Hän sanoo, että te olette hyvä mies. Hän sanoo, että toinen mies on hupsu. Hän lähtee pois.
Laama nousi äkkiä. — Lähden jatkamaan etsimääni, huudahti hän, ja samassa hän oli mennyt.
— Hän joutuu suoraan etuvartioiden kynsiin, huusi isä Viktor hypähtäen ylös, samassa kun laama riensi ulos. — Mutta en voi jättää poikaa. — Kim kääntyi vikkelästi ikäänkuin seuratakseen laamaa, mutta malttoi mielensä. Vartiosoturin huutoa ei kuulunut ulkoa. Laama oli hävinnyt.
Kim asettui mukavasti istumaan papin vuoteelle. Olihan laama ainakin luvannut jäädä kululaisen naisen matkaseuraan, ja muut olivat vähäarvoisia asioita. Häntä huvitti se, että molemmat papit olivat niin kiihtyneitä. He keskustelivat kauan matalalla äänellä, ja isä Viktor koetti selittää jotakin suunnitelmaa herra Bennettille, joka näytti epäuskoiselta. Kaikki tämä oli aivan uutta ja hauskaa, mutta Kim tunsi olevansa uninen.
He kutsuivat miehiä telttaan, ja muuan näistä oli varmastikin rykmentin päällikkö, niinkuin Kimin isä oli ennustanut. He kysyivät häneltä kaikenlaista, etenkin naisesta, joka oli häntä hoitanut; siihen Kim vastasi totuudenmukaisesti. He eivät näyttäneet pitävän naista hyvänä hoitajana.
Joka tapauksessa tämä kaikki oli uuden uutukaisinta hänelle. Ennemmin tai myöhemmin hän saattaisi, jos haluaisi, paeta suureen rajattomaan Intiaan, loitolle pappien ja telttain ja sotapäälliköiden luota. Sillä välin, jos sahibeihin jotakin voi vaikuttaa, hän tekisi parhaansa. Olihan hänkin valkoihoinen.
Pitkien puheitten perästä, joita hän ei voinut tajuta, he luovuttivat hänet kersantin haltuun, jolle annettiin samalla tarkat määräykset kaikella muotoa estää hänen pakoyrityksensä. Rykmentti oli menossa Umballaan, ja Kim lähetettäisiin osaksi vapaamuurarien kustannuksella, osaksi kerätyillä varoilla kaupunkiin, jonka nimi oli Sanawar.
— Tämä asia on mitä ihmeellisin, eversti, sanoi isä Viktor, puhuttuaan yhteen menoon ainakin kymmenen minuuttia. — Hänen buddhalainen ystävänsä on mennyt tiehensä otettuaan minun nimeni ja osoitteeni tietoonsa. En voi ymmärtää, aikooko hän maksaa pojan kasvatuksesta vai valmistaneeko hän jotakin taikatemppua omasta puolestaan.
Sitten hän kääntyi Kimin puoleen sanoen: — Sinä tulet kyllä kerran olemaan kiitollinen ystävällesi Punaiselle Härälle. Me kasvatamme sinusta miehen Sanawarissa … vaikkapa sinusta sitten tulisi protestanttikin.
— Tietysti … aivan varmaan, sanoi Bennett.