"Ranskalainen", sanoi Salters-setä halveksivasti. "Miquelonilainen St. Malo'sta." Tällä maamiehellä oli tarkka merisilmä. "Minulta on tupakat melkein lopussa, Disko."
"Sama täälläkin", sanoi Tom Platt. "Hei! Peräytykää — peräytykää!
Kääntäkää syrjään, tukkinokkainen paljo-hyvä! Mistä kotoisin — St.
Malo'sta, mitä?"
"Aa, aa! Paljo hyvä! Oui! oui! Clos Poulet — St. Malo! St. Pierre et Miquelon", huudettiin toisesta aluksesta villalakkeja heiluttaen ja nauraen. Sitten kaikki yhteen ääneen: "Taulu! Taulu!"
"Käy noutamassa taulu, Danny. Kummastelen miten nuo ranskalaiset osaavat minnekään, paitsi juuri Amerikan rannikolle ylimalkaan. Neljäkymmentäkuusi neljäkymmentäyhdeksän saa kelvata heille; ja kyllä se on jokseenkin oikein, luullakseni."
Dan piirusti liidulla numerot taululle, joka sitten ripustettiin isonmaston köysistöön, "merci!"-kuoron kaikuessa parkista.
"Eiköhän ole vähän epäystävällistä laskea heitä menemään noin vain", esitti Salters taskujaan tunnustellen.
"Oletko oppinut ranskaa sitten viime matkan?" sanoi Disko. "En halua joutua painolastikivien maalitauluksi toista kertaa siitä syystä että sinä kutsut Miquelonin aluksia 'sorkkaporsaiksi', niinkuin teit viimein Le Havella."
"Harmon Rush sanoi että sillä tavalla saa heidät hereilleen. Selvä Yhdysvaltain kieli on kyllin hyvä minulle. Meillä on kaikilla tupakat hyvin vähissä. Kuules, nuori mies, etkös sinä osaa ranskaa?"
"Osaan kyllä", sanoi Harvey rohkeasti; ja hän hoilasi: "Hei! Kuulkaa! Arretez-vous! Attendez! Nous sommes venant pour tabac."
"Ah, tabac, tabac!" huusivat toisen laivan miehet ja nauroivat taaskin.