"Ei, saakeli vie, annaakaan [anna: intialainen raha], sanotaan, ellet käännä maata ylösalaisin ja katso, mihin niggerit ovat kätkeneet. Se siellä on pahinta."
Jakin kiipesi pystyyn oksalle ja tähysteli kenttää.
"Lew", sanoi hän, "tuolta tulee eversti. Eversti on kunnon pojanrassi.
Mennäänpäs häntä puhuttelemaan."
Lew oli vähällä pudota puusta äkillisen esityksen vaikutuksesta. Kuten Jakin, ei hänkään peljännyt Jumalaa eikä hävennyt ihmisiä, mutta rumpalipojankin röyhkeydellä on rajansa, ja puhutella everstiä oli…
Mutta Jakin oli jo liukunut puunrunkoa myöten alas ja kiiruhtanut everstiä vastaan. Upseeri kulki ajatuksissaan, haaveksien C.B:tä — niin, miksi ei K.C.B:tä [Bath-ritarikunnan arvomerkkejä], siliä komentihan hän yhtä linjan paraimmista rykmenteistä — Fore and Fit. Ja hän huomasi kahden pojan suuntaavan kulkunsa häneen päin. Hiljakkoin oli hänelle juhlallisesti ilmoitettu, että rumpalipojat olivat nousseet kapinaan Jakin ja Lew joukon johtajina. Tämä näytti vallan järjestetyltä salaliitolta.
Pojat pysähtyivät parinkymmenen askeleen päähän, astuivat säännön määräämät neljä askelta ja tekivät kunniaa, molemmat suorina kuin laastukki ja tuskin sitä pitempinä.
Eversti oli hyvin sydämellisellä tuulella; pojat näyttivät hämmästyneiltä ja turvattomilta avaralla kentällä, ja toinen heistä oli miellyttävä.
"No!" sanoi eversti tuntiessaan heidät. "Aiotteko hyökätä kimppuuni avoimella kentällä? En totta tosiaan halua joutua kanssanne tekemisiin, vaikkapa…" hän nuuski epäilevän näköisenä — "olette tupakoineet".
Paras oli takoa niin kauan kuin rauta oli kuuma. Heidän sydämensä tykkivät ankarasti.
"Pyydän anteeksi, sir", alkoi Jakin. "Rykmentti on komennettu vakinaiseen palvelukseen, sir?"