Kolmen päivän perästä toimitti kenraali taistelun kaikkien sotasääntöjen mukaan, ottaen huomioon afgaanien luonnolliset omituisuudet. Vihollinen oli keräytynyt vahvalla joukolla kukkuloille, ja useiden viheriäin lippujen liehunta ilmoitti heille, että heimot olivat liikkeellä tullakseen auttamaan afgaanien säännöllistä joukkoa. Puolitoista eskadroonaa Bengal Lancereja edusti käytettävänä olevaa hevosväkeä, ja kaksi rihlakanuunaa, jotka olivat lainatut eräästä rivistöstä neljänkymmenen peninkulman päästä, saivat täyttää tykistön tehtävää kenraalin käskyn alaisina.
"Jos ne kestävät, jota minä pahoin pelkään he tulevat tekemään, luulenpa saavamme nähdä jalkaväen tappelua, jota sopii katsella", sanoi kenraali.
"Teemme sen oikeaan tyyliin. Joka rykmentti on saatettava leikkiin soittokuntansa puhaltaessa, ja me pidämme hevosväen reservissä."
"Siinäkö koko reservi?" kysyi joku.
"Koko reservi, sillä me aiomme lyödä ne kerrassaan", sanoi kenraali, joka oli hyvin omituinen kenraali eikä uskonut reservistä olevan mitään hyötyä, kun taisteltiin aasialaisia vastaan. Ja todellakin, kun asiaa ajattelee, jos brittiläinen armeija aina olisi odottanut reservijoukkoja kaikenlaisia pikkuseikkoja alkaessaan, olisivat keisarikuntamme rajat seisahtuneet Brightonin äyräille.
Taistelusta piti tulla suurenmoinen.
Kolmen rykmentin tuli hyökätä esiin kolmesta vuorisolasta, kun yläpuolella olevat kukkulat oli saatu hyvin miehitetyiksi, ja yhtyä keskeltä, vasemmalta ja oikealta niinsanottua afgaanilaisarmeijaa vastaan, joka silloin majaili tasapohjaisen laakson alemmassa päässä. Niinmuodoin oli siis kolme laakson sivua englantilaisten hallussa, joten neljäs kuului afgaaneille, jos afgaanit saatiin lyödyiksi, voivat he paeta kallioisille vuorille, joilla majailevien guerilla-heimojen tulet auttoivat heidän pakoaan. Jos he taas voittivat, niin samat heimot tulivat ryntäämään alas auttaakseen puolestaan brittiläisen hävittämistä.
Rihlakanuunain tehtävä oli pommittaa jokaista afgaanilaista pääryntäystä, mikä tehtiin suljetuilla riveillä, ja ratsuväen, jota pidettiin reservinä oikeanpuoleisessa solassa, oli täydentäminen sitä sekasortoa, joka oli seuraava yhdistetyin voimin tehtyä hyökkäystä. Kenraali, istuen kalliolla laakson yläpuolella, katselisi alhaalla käypää taistelua. "Fore and Aft" saisi marssia esiin keskimäisestä solasta, gurkhit vasemmalta ja ylänköläiset oikealta, koska luultiin vihollisen vasemman sivustan vaativan kovinta ahdistusta. Joka päivä ei sattunut, että afgaanilaisvoima kesti paikoillaan avonaisella kentällä, ja kenraali oli päättänyt tehdä sen suhteen paraimpansa.
"Jospa meillä olisi enemmän väkeä", sanoi hän valitellen, "voisimme saartaa nuo luontokappaleet ja hävittää heidät kokonaan. Näin ollen luulen voivamme käydä heidän kimppuunsa vasta pakoon ajaessa. On se vahinko."
"Fore and Aft" oli saanut pitää häiritsemätöntä lepoa viisi vuorokautta ja alkanut punataudista huolimatta vähitellen toipua. Mutta he eivät kuitenkaan olleet hyvillään, sillä he eivät tunteneet tulevaa tehtäväänsä, ja jos olisivat saaneet kuulla, eivät he olisi osanneet sitä toimittaa, ja nuo viisi vuorokautta, joiden aikana vanhat sotilaat olisivat voineet osoittaa heille pelin säännöt, kuluivat jutellessa menneistä vastoinkäymisistä — kuinka se ja se oli vielä aamulla terve ja ennen iltaa kuollut, ja kuinka eräs oli afgaanin puukon iskusta huutaen ja voivotellen heittänyt henkensä. Kuolema oli jotain uutta ja kammottavaa konetyömiesten pojille, joiden isät olivat tavallisesti kuolleet kunniallisesti johonkin tarttuvaan tautiin; ja heidän alituinen keskustelunsa kasarmeissa ei ollut vaikuttanut kauhun vähenemiseen ollenkaan.