Sitä se todellakaan ei ollut. Rykmentti ei saattanut pysähtyä eikä ryhtyä kahakkaan maan sissiväen kanssa. Sen tehtävänä oli marssia ja yhtyä skottilaisiin ja gurkhi-joukkoihin, joiden kanssa se muodosti prikaatin. Afgaanit tiesivät sen, ja tiesivät myöskin, ensimäiset koelaukaukset ammuttuaan, että olivat tottumattoman rykmentin kanssa tekemisissä. Sitten he koettivat ahdistaa "Fore and Aft'ia" minkä jaksoivat. Eivät he mitenkään olisi ottaneet samanlaisia vapauksia kuin jokin tottunut rykmentti — kuten esimerkiksi sukkelat, pienikasvuiset gurkhit, joista oli hupaisinta saada maata avonaisella kentällä pimeänä yönä ja tähystellä lymyäviä vihollisiaan — tahi kuten eräät hirvittävät, suuritekoiset, naisten pukuihin puetut ihmiset, joiden saattoi kuulla rukoilevan jumalaansa yövahdin aikana, ja joiden mielenrauhaa ei mikään odottamaton hyökkäys voinut järkyttää, — tahi villit sikhit, jotka marssivat niin hämmästyttävällä huolettomuudella, jaellen mitä hirmuisimpia palkkioita kaikille, jotka koettivat käyttää hyväkseen tätä heidän huolettomuuden-näköisyyttään. Tämä valkorykmentti oli erilainen — aivan erilainen. Se nukkui kuin porsas, ja kuin porsas kohahti se pystyyn, rynnäten joka suunnalle, kun sitä häirittiin. Sen vahdit kulkivat kopinalla, jonka saattoi kuulla neljännespeninkulman päähän, ja ampuivat kaikkea, mikä vain liikahti — aasejansakin — ja minkä he olivat ampuneet, se otettiin kiinni ja asetettiin nousevaan aurinkoon päin muille pelvoksi ja varoitukseksi. Ja missä näkyi kuljeskelevia seuraajia, ne lyötiin maahan ilman muuta. Heidän huutonsa tärisytti valkoihoisia, ja heidän palveluksensa kadottaminen matkaansaattoi paljon vaikeutta ja ikävyyttä.
Siten tuli piiloutunut vihollinen marssi marssilta yhä rohkeammaksi, ja rykmentti kääntelihe ja vääntelihe hyökkäysten tähden, joita se ei voinut kostaa. Huippuunsa nousi ahdistus äkillisen öisen hyökkäyksen jälkeen, joka päättyi usean telttanuoran katkomiseen: telttavaatteet putosivat kokoon ja niiden alla potkivia miehiä pistettiin kuoliaaksi. Se oli suurenmoinen teko, hyvin suunniteltu, ja se turmeli jo ennestään murretut "Fore and Aft'in" hermot. Koko rohkeus, jonka kehittämistä heiltä tähän asti oli vaadittu, oli "kello kahden aamurohkeus"; ja he olivat tähän saakka vain oppineet ampumaan toverejaan ja kadottamaan yörauhansa.
Synkkinä, tyytymättöminä, paleltuneina, vihoissaan, sairaina ja harmaantuneissa ja likaisissa univormuissaan pääsivät he vihdoin yhtymään prikaatiinsa.
"Olen kuullut, että teidän oli vaikea tulla", sanoi kenraali. Mutta kun hän sai nähdä sairasvaunut, muuttuivat hänen kasvonsa.
"Tämä on ikävää", sanoi hän itsekseen. "He ovat niin huonoja kuin lampaat." Sitten ääneen everstille: "Pelkään, ettemme nyt tule toimeen ilman teitä. Tarvitsemme kaiken mikä meillä on, muuten olisitte saaneet kymmenen päivää tointuaksenne."
Eversti punoi viiksiään. "Vakuutan teille, sir", sanoi hän, "ettei meitä mitenkään tarvitse säästää. Miehiäni on raastettu ja runneltu heidän saamatta oikein puolustautua. He haluaisivat päästä näkemään, mitä heidän on tehtävä."
"En saata sanoa toivovani paljon Fore and Fit rykmentistä", uskoi kenraali prikaati-majurilleen. "He ovat kadottaneet kaiken ryhtinsä ja kaikesta päättäen näyttävät, kuin olisivat marssineet maan toisilta ääriltä. Enpä ole vielä nähnyt surkeamman näköisiä miehiä."
"Kyllä he siitä kohenevat, kunhan pääsevät vauhtiin. Paraatikiilto on heistä vähän lähtenyt, mutta sen sijaan on heissä ennen pitkää kenttäloistoa", sanoi prikaati-majuri. "Heitä on runneltu eivätkä he sitä vielä ollenkaan tajua."
Eivät kyllä. Kaikki vastoinkäymiset olivat tulleet yhtaikaa, ja julman kovat vastoinkäymiset ja muut sivuseikat olivat tuottaneet tauteja. Sen lisäksi liikkui vielä kova tauti, joka kaatoi terveimmänkin miehen ja vei hänet huutaen hautaan. Pahin kaikesta oli, etteivät heidän upseerinsa tunteneet paremmin seutuja kuin hekään, ja näyttivät sen selvään. "Fore and Aft" oli kokonaan epätyydyttävässä kunnossa, mutta he luottivat siihen, että kaikki kävi hyvin, kun he vain kerran pääsisivät vihollisen kimppuun. Umpimähkään laaksoon päin tähdätyt laukaukset eivät toimittaneet mitään, eikä heillä ollut pistimen käyttöön ollenkaan tilaisuutta. Ehkä se olisi ollut yhdentekevää, sillä pitkäjäseninen afgaani yletti puukolla kahdeksan jalkaa, ja olisi voinut tehdä hyvin helposti kolme englantilaista sotaan kelpaamattomiksi. Rykmentti olisi tahtonut harjoittaa pilkkaan ampumista viholliseen päin — kaikista seitsemästäsadasta pyssystä yhtaikaa. Tämä toivomus osoitti miesten mielentilaa.
Gurkhit kävivät heidän luonaan leirissä ja koettivat murteellisella kasarmi-englannilla sinutella heitä, tarjosivat heille tupakkapiippua ja kestitsivät heitä ravintolassa. Mutta "Fore and Aft'it", jotka eivät oikein tunteneet gurkhien luonnetta, kohtelivat heitä niinkuin he olisivat olleet niggereitä, ja pienikasvuiset kääntyivät takaisin varmojen ystäviensä, ylänköläisten luo ja kertoivat heille ilkkuen: "Valkorykmentti ei kelpaa mihinkään. Äreitä — uh! Likaisia— uh! Hya, ryyppy Johnnylle?" Silloin ylänköläiset olivat lyövinään gurkheja korvalle, kieltäen heitä parjaamasta brittiläistä rykmenttiä; gurkhit vain irvistelivät, sillä ylänköläiset olivat heidän vanhempia veljiään ja saivat pidättää itselleen ystävyyden etuoikeuksia. Jos tavallinen sotamies koskettaakaan gurkhia, saattaa hänen päänsä tulla muserretuksi.