"Minkänäköisiä niggerit ovat?" kysyi joku.
"Tuolla kauempana junassa on muutamia vankina. Menkää niitä katsomaan. Ne ovat maansa ylimyksiä. Alempi kansa on koko joukon rumempaa. Jos tahdotte tietää millä he sotivat, niin katsokaa istuimeni alle ja ottakaa esiin pitkä puukko, joka siellä on."
He kaivoivat esiin sen, pitäen ensi kertaa kädessään hirvittävää, luupäistä, kolmikulmaista afgaanien puukkoa. Se oli ainakin yhtä pitkä kuin Lew.
"Tätä asetta te saatte kokea", sanoi husaari heikolla äänellä. "Sillä leikkaa miehen käsivarren hartioita myöden aivan kuin voita vain. Minä halkaisin konnan, joka tuota käytti, mutta on niitä siellä vieläkin. Pistoja he eivät osaa, mutta viiltämään he ovat perhanoita."
Sotamiehet lähtivät kulkemaan kiskoja myöten nähdäkseen afgaanilaisia vankeja. He olivat aivan erinäköisiä kuin mitkään muut, joiden kanssa "Fore and Aft" oli ollut tekemisissä — nuo kookkaat, mustatukkaiset Beni-Israelin ärtyiset pojat. Kun sotamiehet katselivat heitä, syljeksivät afgaanit heille ja mutisivat toisilleen silmät maahan päin.
"Voi taivas! Tuommoisia hävyttömän näköisiä sikoja", sanoi Jakin, ollen saaton jälkijoukossa. "Sanoppas, poikaseni, kuinka ne sinut sieppasivat, ha? Miksi eivät ole sinua hirttäneet, kun olet noin ruma, mitä?"
Pisin vangeista käänsihe, samassa helistäen jalkarautojaan, ja katseli poikaa. "Katsokaas!" huusi hän pushton kielellä tovereilleen. "Ne lähettävät lapsia meitä vastaan. Voi, mitä väkeä, mitä hulluja!"
"Hyvä", sanoi Jakin, nyökäyttäen ilkkuen päätään. "Nyt käytte alas mäkeä. Rahaa saatte, ravintoa saatte — elätte kuin saakelin rajah'it ke Marfik. Parempi kestitys se on kuin saada pistin vatsaansa. Terve, vekkuli! Hoida hyvin kaunista naamaasi ja koeta olla iloisen näköinen."
Sotilaat nauroivat ja alkoivat lähteä ensimäiselle marssille, jolloin he saivat tuntea, ettei sotilaan elämä ollutkaan voita ja vehnästä. Heitä pelotti kovasti niggerien suuruus ja villi raakuus, joita niggereitä he nyt olivat oppineet nimittämään pataaneiksi, ja vieläkin enemmän kaikki ne vaikeudet, jotka heitä ympäröivät. Parikymmentä vanhaa sotilasta olisi voinut neuvoa heille, kuinka oli mahdollista saada jotakuinkin mukavaa yöksi, mutta heissä ei ollut yhtään vanhaa sotilasta, ja marssilinjan husaarien kertomusten mukaan "he elivät kuin siat". He saivat kokea kaiken mieltämasentavan kurjuuden, minkä sotakeittiöt, kamelit, huonot teltat ja poikkiselkäiset muulit matkaansaattavat. He tutkivat eläinkuntaa vettä käyttäessään, josta oli seurauksena jokunen punataudin kohtaus.
Kolmen marssin jälkeen hämmästytti heitä hiukan odottamattomaan aikaan leiriin pudonnut taottu rautamöhkäle, joka oli ammuttu jostain varustetusta paikasta seitsemänsadan jalan matkalta ja musersi erään nuotiolla istuvan sotilaan pään. Tämä tapaus riisti heiltä yörauhan ja oli alkuna tarkoin suunniteltuun pommitukseen samalta taholta. Päivällä he eivät nähneet muuta kun savupilven, joka silloin tällöin kohosi kukkuloilta, jota suuntaa marssi kulki. Öillä näkyi kaukaa tulenliekkejä, ja väliin sattui onnettomuuksia, jotka saattoivat koko leirin tulen valtaan pilkkopimeässä tai ainakin jonkun teltan. He kiroilivat minkä jaksoivat ja päättivät yksimielisesti, että tämä oli suurenmoista, mutta ei sotaa.