Pöydän alta nousi tyynenä ja kohteliaasti hymyillen Dirkovitsh, joka oli herännyt virkistävästä unestaan, tunnettuaan jonkun jalat päänsä päällä. Hän kömpi ylös aivan tuntemattoman miehen vierestä, ja parkaisten vaipui tämä hänen jalkoihinsa. Tämä oli kerrassaan kauhea näky, heti tuon juhla- ja kunniamaljan jälkeen, joka oli kiinnittänyt hajaantuneet mielet yhtäänne.
Dirkovitsh ei yrittänytkään nostaa häntä pystyyn. Pikku Mildred samassa koetti saada häntä seisaalleen. Oli sopimatonta, että mies, joka osaa vastata kuningattaren maljaan, sai maata kasakka-upseerin jaloissa.
Äkkiliike repäisi viheliäisen vaatteet melkein vyötäisiä myöten, ja hänen ruumiissaan näkyi mustia arpia. On olemassa vain yksi ase maailmassa, joka leikkaa yhdensuuntaisiin viiruihin, ei se ole rottinki eikä köysi. Dirkovitsh äkkäsi jäljet, ja hänen silmäteränsä laajenivat ja muuttuivat. Hän puhui jotain, joka kuului kuin "shto vij taketj", ja mies orjistellen vastasi "tshetirje".
"Mitä tämä on?" sanoivat kaikki toisilleen.
"Hänen numeronsa. Nähkääs hän on numero neljä." Dirkovitsh puhui hyvin sotkuisesti.
"Mitä tekee kuningattaren upseeri erityisellä numerolla?" sanoi eversti, ja ympäri pöytää kuului paheksivaa murinaa.
"Kuinka minä voisin sen sanoa?" vastasi tuo mielistelevä itämaalainen imelästi hymyillen. "Hän on — kuinka sanoisinkaan — pakolainen — karkuri tuolta kaukaa." Hän nyykäytti päätään ulos yön pimeään päin.
"Puhutelkaa häntä, jos hän vastaisi teille, mutta puhutelkaa ystävällisesti", sanoi Pikku Mildred pannen miehen istumaan tuolille. Kaikkiin läsnäolijoihin vaikutti erittäin vastenmielisesti Dirkovitshin käytös, kun hän imeksi konjakkia puhuessaan suhisevaa, syljeksivää venättään tuolle olennolle, joka vastaeli hyvin pelonalaisesti. Mutta sitten kun he näkivät Dirkovitshin ymmärtävän, ei kukaan virkkanut sanaakaan. He hengittivät raskaasti eteenpäin nojallaan, keskustelun aina katketessa. Kun Valko-husaarit kerran vielä saavat vapautta, niin he aikovat lähteä Pietariin venättä oppiakseen.
"Hän ei oikein tiedä, kuinka monta vuotta siitä on kulunut", sanoi Dirkovitsh kääntyen isäntiinsä, "mutta hän sanoo, että se tapahtui hyvin kauan sitten jossakin sodassa. Luulen, että hänelle sattui joitakin ikävyyksiä. Hän sanoo kuuluneensa tähän kunniakkaaseen ja kuuluisaan rykmenttiin sodan aikana."
"Rullat! Rullat! Holmer, tuokaa rullat!" sanoi Pikku Mildred, ja ajutantti hyökkäsi avopäin ortelihuoneeseen, jossa rykmentin rullat säilytettiin. Hän tuli juuri paraiksi, kun Dirkovitsh lausui: "Sentähden minusta on kovin ikävää sanoa, että sattui tuo tapaus, joka olisi ollut korjattavissa, jos hän olisi kääntynyt anteeksipyynnöllä everstimme puoleen, jota hän oli loukannut."