Chinn piti kaiken omana salaisuutenaan, paitsi tiikerin ampumisen, ja Bukta sen jutun koristeli mitä häpeämättömimmällä luonnolla. Talja oli tosiaan komeimpia mitä sotilas-asemalla konsanaan oli levitetty kuivamaan, ja ensimäinen ehtymätöntä sarjaa. Milloin ei voinut seurata poikaansa metsästysretkille toimitti Bukta hänet hyviin käsiin, ja Chinn oppi marsseillaan ja yötulillaan, hämärätarinoimisissa ja tien ohella olevien vesilampien laiteille asettuessa, tuntemaan villin bhilin tapoja ja luonnetta paremmin kuin vähemmän ohjattu mies olisi tullut älynneeksi elinijässään.
Piankin hänen miehensä rykmentissä rohkenivat puhua sukulaisistaan — jotka enimmäkseen olivat pulassa — ja käydä esittämään hänen ratkaistavakseen heimon tapojen mukaisia tapauksia. Kyyrötellen hänen verannallaan iltahämärässä he saattoivat virkkaa, wuddarien keveään, luottavaiseen tapaan, että se ja se nuorimies oli karannut sen ja sen miehen vaimon keralla jostakin kaukaisesta kylästä. No, montako lehmää Chinn sahib pitäisi oikeudenmukaisena sakkona? Tahi, jos hallitukselta tuli kirjallinen määräys että jonkun bhilin piti lähteä johonkin vallitettuun tasangon kaupunkiin todistajaksi oikeudessa, olisikohan viisasta jättää tuo määräys noudattamatta? Toiselta puolen, jos sitä noudattaisi, palaisikohan uskalikko matkamies hengissä?
"Mutta mitä tekoa minulla on näiden asiain kanssa?" Chinn kerran kärsimätönnä uteli Buktalta. "Olen soturi. En tunne lakia".
"Hoo! Laki on narreja ja valkoisia miehiä varten. Anna iso ja äänekäs määräys, niin sitä ne noudattavat. Sinä heidän lakinsa olet".
"Mutta minkätähden?"
Buktan kasvoilta hävisi kaikki ilme ja ymmärrys. Tuo aatos olisi saattanut ensi kertaa juolahtaa hänen mieleensä. "Miten osaisin sen sanoa?" vastasi hän. "Kenties nimen vuoksi. Bhil ei rakasta outoja asioita. Antakaa heille määräyksiä, sahib — kaksi, kolme, neljä sellaista sanaa kerrallaan, että he voivat viedä ne päässään mukanaan. Se riittää".
Chinn siis urheasti anteli määräyksiä, tarkoin käsittämättä että hätäisesti sotilas-asemalla lausuttu sana tuli kamalaksi, järkähtämättömäksi laiksi uskovaisten vuorien takana olevissa kylissä eikä todella ollut sen vähempää kuin Jan Chinn Ensimäisen laki, miehen joka, sellainen oli kuiskailtu taru, oli palannut maan päälle pojanpoikansa ruumiiseen kolmatta sukupolvea katselemaan.
Asiasta ei voinut olla epäilystä. Kaikki bhilit tiesivät että Jan Chinn, jälleen lihaksi tulleena, oli kunnioittanut Buktan kylää läsnäolollaan, tapettuaan ensimäisen — tässä elämässä — tiikerinsä; että hän oli syönyt ja juonut kansan parissa, kuten hänen tapansa oli, ja — Bukta oli kai sekottanut Chinnin juomaan hyvin paljo muuta ainetta — hänen seljässään ja oikeanpuolisessa hartiassaan kaikki olivat nähneet saman vihaisen, punaisen Lentävän Pilven, jonka korkeat jumalat olivat leimanneet Jan Chinn Ensimäisen ihoon, kun hän ensin tuli bhilien luo. Narrimaisen valkoihoisen maailman edessä, jolla ei silmiä olekaan, hän oli hento ja nuori upseeri wuddarien joukossa; mutta hänen oma kansansa tunsi hänet Jan Chinniksi, joka oli tehnyt bhileistä miehiä; ja hartaassa uskossaan he riensivät viemään hänen sanojaan, varoen etteivät ne koskaan vähääkään muuttuneet tiellä.
Syystä että villi-ihmisellä ja lapsella joka leikkii yksinäisiä leikkejä on sama kauhu joutua naurunalaiseksi tahi kyseltäväksi, piti pikku väki vakaumuksensa omana tietonaan; eikä eversti, joka luuli tuntevansa rykmenttinsä, vähääkään arvannut että jok'ikinen noista kuudestasadasta nopsajalkaisesta, pyöreäsilmäisestä soturista, seisoessaan asennossa kylki kyljessä, lujasti ja varmasti uskoi että vasemmalla sivustalla oleva aliluutnantti oli kahdestisyntynyt puolijumala — heidän maansa ja kansansa suojelusolento. Maajumalat itse olivat leimanneet hänen lihaksitulemisensa, ja ken uskaltaa epäillä maajumalien käsitekoa?
Chinn, ollen ennen kaikkea käytännöllinen, näki sukunimensä olevan itselleen hyväksi avuksi riveissä ja leirissä. Hänen asuntonsa alkoi näyttää pienoiselta luonnontieteelliseltä museolta, huolimatta niistä kaksoiskappaleista päitä, sarvia ja kalloja, mitä hän lähetti kotiin Devonshireen. Kansa, perin inhimillisesti, oppi tuntemaan jumalansa heikon kohdan. On tosi että hän oli lahjomaton, mutta linnunnahat, perhoset, kovakuoriaiset ja ennen kaikkea uutiset isosta riistasta miellyttivät häntä. Muissakin suhteissa hän täytti Chinnin ikimuistoisen mitan: hän oli suojattu kuumeelta. Yön istuminen syötiksi liekaan pannun pukin vieressä kosteassa laaksossa, joka olisi majurille antanut suokuumeen kuukaudeksi, ei vaikuttanut häneen mitään. Hän oli, kuten sanottiin, "karaistu ennen syntymäänsä".