Taistelu oli voitettu, ja John Chinn hengähti huojentuneena. Nuoret bhilit olivat rosvonneet, mutta nopeasti asiaan käyden kaikki voitaisiin sovittaa.
"Minä kirjotan kowlin heti kun ponyt, mullikat ja muut luetaan edessäni ja lähetetään sinne mistä ovat otetut. Mutta ensin panemme hallituksen merkin sellaisiin joissa isorokko ei ole käynyt". Rokottajalle hän kuiskasi: "Jos näytät olevasi peloissasi, et enää Poonaa näe, ystäväni".
"Ei ole riittävästi rokotusainetta kaikelle tuolle väelle", sanoi mies. "He ovat hävittäneet virallisen vasikan".
"He eivät tunne erotusta. Raapiskele heitä vaan ja anna minullekin pari pistintä; pidän huolta vanhemmista".
Ijäkäs valtioviisas, joka oli pyytänyt suojelusta, oli ensimäinen uhri. Hän joutui Chinnin käsiin eikä uskaltanut huutaa. Heti kun pääsi vapaaksi, hän puolestaan laahasi esille toverin ja piteli häntä kiinni, ja jupakka tuli ikäänkuin lastenleikiksi, sillä rokotetut ajoivat rokottamattomia, vannoen että koko heimon täytyi kärsiä yhdellä lailla. Naiset kirkuivat ja lapset juoksentelivat ulvoen, mutta Chinn nauroi ja heilutteli punakärkistä pistintä.
"Se on kunnia", hän huusi. "Kerro heille, Bukta, kuinka suuri kunnia heille on se että minä itse merkitsen heidät. Ei, enhän voi jokaista merkitä — hindun tulee myös tehdä työnsä — mutta tahdon koskettaa jokaista merkkiä minkä hän tekee, jotta niissä on samallainen voima. Tällä tavalla rajputit pistelevät sikoja. Hoi, yksisilmä veliseni! Nappaappas tuo tyttö ja tuo hänet minulle. Hänen ei vielä tarvitse juosta pois, sillä eihän hän ole naimisissa enkä minäkään häntä vaimokseni hae. Eikö hän tahdo tulla? Sitte hän saa hävetä pikku veljeään, lihavaa poikaa, rohkeaa poikaa. Tämä ojentaa käsivartensa kuin soturi. Katsokaa! Hän ei hätkähtele verta. Jonakuna päivänä hän vielä on rykmentissäni. Ja nyt, monien äiti, kosketamme keveästi sinua, sillä tässä on isorokko käynyt ennen meitä. On tosiaan totta että tämä taika kukistaa Matan vallan. Eipä enää ilmestykään kuoppanaamoja satpurain väkeen, ja voitte siis vaatia monta lehmää jokaisesta neidosta jonka naitatte".
Ja niin sitä jatkui — nopeaa näyttelymiehen torailemista, jota höystettiin bhilien metsästyssananlaskuilla ja heidän omituisella karkealla huumorillaan — kunnes pistimet olivat tylsät ja molemmat miehet uuvuksissa.
Mutta kun luonto on samanlaista kaikkialla maailmassa, niin rokottamattomat kävivät kateellisiksi rokotetuille tovereilleen ja melkein tappelivat siitä. Mutta nyt Chinn selitti olevansa oikeusistuimena eikä enää lääkintähallituksena ja ryhtyi tutkimaan äskeisiä rosvouksia.
"Me olemme Mahadeon varkaita", sanoivat bhilit yksinkertaisesti. "Se on kohtalomme, ja meitä säikäytettiin. Kun säikähdämme, niin me aina varastamme".
Yksinkertaisesti ja suoraan kuin lapset he tekivät tilin rosvotusta, kaikesta paitsi kahdesta mullikasta ja pikku määrästä väkijuomia, jotka olivat hävinneet (nämä Chinn lupasi korvata omasta kukkarostaan), ja kymmenen syntisintä lähetettiin tasangolle, mukanaan ihmeellinen asiakirja, kirjotettu muistikirjan lehdelle ja osotettu piirin poliisipäällikön apulaiselle. Se asiakirja sisälsi heille lämpimän tuiverruksen, varotteli Jan Chinn, mutta mikä tahansa oli parempi kuin vapauden menettäminen.