"Voitte olla huoletta. Eikä ole".
"Ei kaikkina näinä vuosina?" uteli äiti.
"Minulla ei ollut aikaa, maammo. Nykyaikana pidetään miestä palveluksessa lujalla, ja naimattomia olivat useimmat upseeritoverinikin".
"Mutta olethan tavannut satoja seuraelämässä — tanssiaisissa ja muissa sellaisissa?"
"Minäpä, äitiseni, en tanssi".
"Et tanssi! Mitä sinä sitten olet tehnyt — sohinut nimiäsi vieraisiin vekseleihin?" sanoi isä.
"Kyllähän, sitäkin hiukan; mutta katsokaas, asiain nykyisellään ollessa on miehellä kaikki aika työhön määrättyä, jos mieli pysyä ammattinsa tasalla, ja päiväni olivat aina liian puuhaisia suodakseen minun huvittelehtia puoleen yöhön".
"Hmm!" — epäuskoisesti.
"Ei ole koskaan liian myöhäinen oppia. Meidän tulisi pitää jonkinlaiset kestit ympäristön ihmisille nyt sinun tultuasi kotiin. Ellet tahdo lähteä suoraapäätä kaupunkiin, rakkaani?"
"En. En mitään tämän parempaa tahdo. Istukaamme alallamme ja nauttikaamme mukavasta olosta. Varmaankin on täällä jotakin millä ratsastelen, jos etsimään lähden?"