"Siihen nähden että minä olen ollut rajotettu vanhaan ruskopariin viimeiset kuusi viikkoa syystä että kaikkia muita oltiin vaalimassa kuntoon master Georgieta varten, uskon ratsastelussa tulevasi toimeen", hykähteli isä. "Minua muistutellaan sadoin tavoin siitä että minun täytyy nyt joutua toiselle sijalle".
"Ilkeyttä!"
"Isä ei sitä tarkota, rakkaani; mutta jokainen on koettanut saada kotiintulosi mieluisaksi; ja sinä pidät olostasi, vai mitä?"
"Täydellisesti! Täydellisesti! Ei ole paikkaa Englannin veroista — kun on tehnyt työnsä".
"Se on oikea katsantokanta, poikani".
Ja sitte he astelivat liputettua käytävää edes takaisin kunnes heidän varjonsa pitenivät kuutamossa, ja äiti meni sisälle ja soitteli sellaisia lauluja kuin eräs pieni poika muinoin oli pyydellyt, ja hopeiset kynttiläjalat tuotiin huoneeseen, ja Georgie kiipesi läntisessä sivustassa oleviin kahteen huoneeseen, jotka alussa olivat olleet hänen makuu- ja leikkikamarinsa. Ja kuka sitten saapui käärimään häntä yöksi vaippoihin muu kuin äiti? Hän istuutui vuoteen laidalle, ja he juttelivat runsaan tunnin, kuten äidin ja pojan tuleekin tehdä, jos valtakunnallamme toivotaan tulevaisuutta olevan. Yksinkertaisen naisen syvällä kavaluudella hän teki kysymyksiä ja vihjaili vastauksia, joiden olisi pitänyt herättää jotakin ilmettä pieluksella lepääviin kasvoihin, mutta ei rävähtänytkään silmäluomi eikä käynyt hengitys joutuisammaksi, ei ollut mitään kiertelyä eikä viivyttelyä vastauksissa. Hän siis siunasi poikaansa ja suuteli häntä huulille, mikä ei aina ole äidin omaisuutta, ja virkkoi jälkeenpäin puolisollensa jotakin, mikä sai tämän julkeasti ja epäuskoisesti nauramaan.
Koko huonekunta palveli Georgieta seuraavana aamuna, korkeimmasta kuusitalviaasta, "jolla oli turpa hieno kuin säämiskähansikas, master Georgie", metsänvartijaan saakka, joka käyskenteli muka sattumoilta lähettyvillä Georgien lemmikkivapa kädessä, ja "Tuonne putouksen niskaan nousee neljän naulan painoisia. Ei ole moisia Intiassa, mast— majuri Georgie". Kaikki oli sanomattoman viehättävää, vaikkapa äiti itsepintaisesti vei hänet liikkeelle kuomuvaunuissa, jonka nahkaosilla vielä oli hänen nuoruutensa kuuma pyhä tuoksu, näytelläkseen häntä ystävillensä joka talossa kuuden penikulman ympäristöllä; ja isäukko riisti hänet kaupunkiin puoliselle klubiinsa, missä ihan huolettomalla ryhdillä esitteli hänet ainakin kolmellekymmenelle vanhalle soturille, joiden pojat eivät olleet armeijan nuorimpia upseereja eivätkä kunnostautumismitalin omistajia. Sitten oli Georgien vuoro; ja omat ystävänsä muistaen hän täytti talon sillä lajilla upseeria joka eleskelee halvoissa asumuksissa Southseassa tai Bromptonissa Montpelier-korttelissa — hyviä miehiä kaikki, vaan eivät varoissaan olevia. Äiti havaitsi heidän tarvitsevan tyttöjä kisakumppaneikseen; ja kun ei näistä puutetta ollut, niin talo surisi kuin kyyhkyslakka keväällä. He mullistivat kaikki ylösalaisin teatteriesityksiä varten; he katosivat puutarhoihin, kun heidän olisi pitänyt harjotella kappaleitansa; he sieppasivat kaikki käytettävissä olevat hevoset ja ajoneuvot, erittäinkin kotiopettajattaren kärryt ja lihavan ponyn; heitä putoili lohilammikkoon he pitivät kestejä nurmikolla ja pelasivat tennistä; ja he istuivat kaksittain veräjillä, ja Georgie huomasi ettei häntä vähimmässäkään määrässä tarvittu heidän huvittamiseensa.
"Totisesti!" hän virkkoi nähdessään viimeisen vilahduksen rakkaista vieraistansa. "He sanoivat minulle että heillä oli ollut kovin hauskaa, mutta eiväthän he ole toteuttaneet aikomuksistansa puoliakaan".
"Tiedän että heillä on ollut hauskaa — tavattoman hauskaa", sanoi hänen äitinsä. "Sinä olet yleinen hyväntekijä, rakkaani".
"Nyt voimmekin taas elellä hiljaisesti, vai mitä?"